Rosmo (Kymi)
Alfred Kokkola (AK), s. 23.9.1883 Kymin Hurukselassa.
Haastattelu tehty 27.8.1964 Kymin Hurukselassa, haastattelijana Matti Punttila (MP).
Signum: 3554: 2
Puhutaan eräästä ajoretkestä, jolla nähtiin alaston ihminen räntäkelillä ja joka päättyi lopulta käräjille.
Murrenäyte
MP: Minkäläiset noi tiät oli ennev vanhaa?
AK: No ne oli kuul-, ne oli kaikellaises kunnos mitä huonommaks osaa sanoo. Ettei tahton kärril pysyy, syksysel aikal kun niis ol kuoppii ja, kun se heilutti ja nakkel siäl kärryil. Kyl ne nii surkias kunnos ol ennen aikaa.
MP: Eikös oikei vanhaa aikaa ollu viäl jotai rosmoikii tuolla?
AK: Oli. Myöhään, myöhään kun se alastoim miäs tual Huruksela, siel, tuolt vanhaam mukasen tiän − ei tät nykyist maantiätä silloin ollu. Myähän tultih, toi Ristolan isäntä ja miä. Ja sit myö otettih (Hillonummelt) auto. Siin oli sellai vanha yksityinen yk-, auto. Myö otettih se, sit kyytih kotih, iltamyähää. Ja, siit tuli alastoim mies, vastah ja, leevakoitti siin tiällä, ihka alasti siin. Ja myö täyryttih kääntää autoo, ja se vaan sin eteh tuppas, olis jääny alla. Se ol siit mistä tuolt, sielt Kymist päässy, sellai miälsairas vallollaa. Nii. Myö luultii että nyt on, rosmui jossah tuas tien viäres ja, ne on panneht yks ruven tuol viisi että nyt tual kun se näkee nyt se seisottaa auton. Meitil tul se päämäärä ja ajatus. ((naurahtaa)) Nii.
MP: Niit ol viäl siihe aikaa rosmui tuol tiellä.
AK: Nii. Ja ei ollu.
MP: Eikös niit ollu jossai viel?
AK: Eei… No oli oli. Nii. Sentähem meitinkin tuli. Ni markkina-aikav viäl. Ni ku Haminam markkinat nehän on kuu-, vaikka se on piän kaup- ne on kuulusat markkinat Haminan. Nii myö luulti että nyt, nyt on.
Ja, sit se ol aamul. Ei sekää joka (– –) kyytii nin uskaltan enää lähtä takasin. Se aamul, vasta läks siit kun, alko päivä valkeneh vähä ja. Ei uskaltan, otti nii luannon pois silt, kyytijält jota. Se viel otti pojam mukaha, ku se läks meittii siit. Se nii väkisel läks, meittii nyt kum myö. Ja sato ja niin, sellast kylmää räntää nii ja. Nii se kauhisti kun, kun alastoin miäs nii. Et se ol siäl tiän viäres kuallian. Ja siit ruvettih meittii viäl syyttäh, kualemantuattamuksest. Nii. Olisha myö se, hyvänen aika otettu muk ku ittekkin oltih että vapi-, jos myö tiettih että se sellainen o. Olisha myö se autoh otettu.
MP: Ai se ol paleltunnu.
AK: Nii se ol. Ei se, ei sillo nyt nii pakka mut jähmet-, nii ja kylmä menny syrämel viimisel. Se ol nii rankka, ilma sellai räntää lumiräntää ja pual vettä nii, tuli niin kovast että. Nii. Oltiiha myö siint käräjis.
MP: Ei siit sentä mitää tullu?
AK: Ei. (Myö sanotti) olisha se, myä se otettu mut kun, me oltih ittekkim peloissamma ja kauh- jos me tiettii että se sellainen, ihminen ol, olisha myö se autoh otettu, ja viäty kylää, siit. Mut meitilhän ol toisellain, pelko ja.
MP: Mistä ne saivat tiätää et työ olitte nähny sen?
AK: No kun se. Puhuttiha myö ku koti tultih, ja oltih siit sit että, siel tiällä nähtih sellainen omituinen ihminen joka ol alastil, sellaisel ilmal. Jos olis ollu, kaunihemp ilma muk kun ol nii surkia ilma.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.