Agitaattori Eemel (Kymi)
Emilia Forssell (ent. Anttila, o.s. Vanhala) (EF), s. 4.9.1879 Kymin Saksalassa.
Haastattelu on tehty 15.7.1967 Karhulan Itärannassa. Haastattelijana Erkki Lyytikäinen (EL), jonka mummo Emilia Forssell on. Haastattelussa on mukana myös Riikka, haastattelijan pieni tytär.
Signum: 13575: 1.
Puhutaan vuoden 1918 tapahtumista.
Murrenäyte
Riikka: Ei nää om menny rikki.
EL: Mistäs se Eemel siihe, maailmanparantamiseh innostu?
Riikka, jos et sä oo hiljaa nyt niin saat mennä ulos.
EF: Kävi pitkim maailmaa agitaatto-, agitaattorii puhumas. Tyäväen aatetta. Sit meni yhen kerrankin Elimäel. Mie olin viäl silloin niin kipiä, veremmyrkytykses ja, ja eikä kukaa viäny lääkäril eikä minnää ja tota se. Muija, vanhat mummot tuli, virskirjat käsis, kainalos sinne ja, se alko puhuu jumalansanaa niille.
EL: Eemel vai?
EF: Nii. Sanovat, niin ne sanovat että net mummot kuuntel niin ku se puhu niin kun pappi ja se, oli työväenpuhuja olevinah kun sinne meni.
Mie en ollum missään osastos enkä missää. Karhulaski lupasvat kantaa ulos navetast kun, että kun em mie mihkää ruven. Mie sanoin että hyvä olis kun kantasitten ettei tarvis olla.
Kyl se oli aikaa. Voi herra... Sit mentin Allin kans Saksalah ja, siit isä vasta puhu siit sano että mitäs miekää tuun − se pelkäs että ne tappaa minutki. Mut ei minulle tehny kukaa mitää vaikka mie hautasin, korillisen niit agitaattorkirjoikin sinne, hiekan sisäh sin kanttoorin tuvam päähän, missä nyt on kanttoorin talo niv vähä tänne päin siint, kum me asuttiin siin Riihelän talos siin, vanhan hautuumoan kulmas silloon. Nii. Isä sano ”mitäs miäkää sit suren kun ei se ittekään ton enempää välitä”. Kun en miä, kahteh viikkoh ni mie en uskonukaa että se on totta että eihän nyt ihmiset ol nii, hullui. Että tappaavat tual viisii, ku ne valkoset just tulivatte siit silloi. Mut Eemel oli viäl kaks viikkoo sit putkas ennen kun se. Ja sit kakskymmentkaheksan miästä ja yks nainen, siäl kirkon takaan, tapetti.
Kaks viikkoo olim mut siit kum mie vasta totun oikein sit mie itkij ja mie en tiennym missä mie olisin ollu siit. Niin se ei ollun niin kun ei olis ollu tottakaa sit. Sit se olis menny Karhulaan, ku nyt halkolaanil tapettiin niit, siel naisiikin ja. Niin sit, se olis menny sinnem muka kieltämäh että ne nyt muka hänt tottelee. Se ol sellanem peto. Mie viel tyrkkäsir rapust alas ja sanon että ”no men jos sinun nyt jo nii henkes on kallis”. Ei, ihan niin kun olis vaiston että ne sit tappo. Ei se siit menny.
EL: No koskas ne sen kiinne otti?
EF: Karhulan navetalt ottivat silloon sitte kun se tuli se tyäväentalolt se määräys. Et niin kun voitto siitte on, että nyt vallataan kaik otetaam mut ei ne… Siithä ne antaantukin tuan nyt, Kymillinnast. Maakunnast nyt, niin kuulat tuli Kymillinnast sinne tänne yli Sammon talon aina, minne hyö lie menneet siitte. Jälestpäiv viäl puhuvat että olishan ne tuota, voittanneetkim mut ne jänistivät että nyt se, antaa-, luapuvat.
EL: Kukas se Kaarlsonni oli?
AF: Karjakko. Ni se siit sanonu − Heliinin Olkahaa se siit puhu sev Veikon äiti − että Kaarlssonni siit sano että ”ei ikinä enää Anttila kävelemäs” kun se ol nir ruotsalainen, ”täs pihal”. Se puhu vasta siit jälemmäs. Hakivat minuu sit viäl jälemmäs sinne läävähkin, karjakkoki Saksalas. Mie sano että en, em miä lähe että siält ei muuta tulis ku riitelemist. Mut siit kelpas kuuenkymmenev vanhan kum menin. Oliks se siit kun ol toinen sukunimi Ukkonen Kukkonen ei siit tienny vai mikä.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.