Miten välttää korkeat edustajat?
Syyskuussa julkistettiin uusi opas nimeltä Avain EU-käsitteisiin. Opas selvittää erityisesti EU:n laajentumiseen ja uuteen perustuslakiin kuuluvia käsitteitä. Yhteensä 111 artikkelissa kerrotaan käsitteen sisältö ja valaistaan sen taustojakin. Artikkeleita lukemalla selviää vielä monen muunkin EU:hun liittyvän sanan merkitys, ja oppaassa on myös hyvä hakemisto, jonka avulla aukeaa mm. moni EU-lyhenne. Opas on saatavissa maksutta Eurooppa-tiedotuksesta, ja se on myös pdf-muotoisena osoitteessa http://www.eurooppa-tiedotus.fi/fi/.
EU on tuonut suomen kieleen suuren määrän uusia sanoja. Erityisesti uusia käsitteitä syntyy murrosvaiheissa, kuten äskettäin unionin perustuslakia ja viimekeväistä laajenemista valmisteltaessa. Nämä käsitteet eivät synny suomeksi, vaan ne tulevat kieleemme käännösten kautta. Tässä suhteessa EU-peräiset sanat tosin eivät eroa muista uusista sanoista, sillä nekin tehdään usein vastaamaan muualla ja muilla kielillä syntyneitä käsitteitä. Suomalaisten EU-ilmausten etsimisen, valinnan ja usein niiden luomisenkin suururakka on EU:n toimielinten kääntäjien harteilla, mutta he saavat siihen apua kotimaastaan erikoisalojen asiantuntijoilta, viranomaisilta, terminologeilta ja kielenhuoltajilta.
Ilmauksia tarvitaan jo ennen tekstejä
Kun uusien säädösten, toimintaohjelmien tai muiden asioiden valmistelu on vielä alkuvaiheessa, ei tekstejä yleensä ole käännetty suomeksi, vaan ne ovat olemassa vain ns. työkielillä. Tieto uudistuksista kuitenkin leviää, ja asioista keskustellaan ja niitä käsitellään tiedotusvälineissä jo ennen kuin EU:n käännösyksiköt rupeavat sanastotyöhön. Nimityksiä tarvitsevat esimerkiksi toimittajat, poliitikot ja kansalaisjärjestöt. Asiantuntijoille riittää yleensä, että käsitteellä on nimi, jonka avulla toinen asiaan yhtä perehtynyt tunnistaa sen. He saattavat muitta mutkitta muuttaa nimet vähän mukautettuun suomalaiseen muotoon ja puhua direktiivien implementoinnista tai puheenjohtajan ”enturaasista” (entourage). Toimittajien tavoite on toisenlainen: heidän pitää yleensä pystyä kuvaamaan uusia asioita siten, että lukijat saavat niistä jonkinlaisen käsityksen. Silloin nimilappumainen sana ei ole tarkoituksenmukaisin tapa, vaan saattaa olla toimivinta selittää asia antamatta sille termimäistä nimitystä. Suomalainen lehdistö onkin pitänyt varsin tarkkaan kiinni siitä, että suuri yleisö saa lukeakseen ja kuullakseen ymmärrettävää tekstiä.
Kun tekstien käännökset sitten laaditaan, saattaa samasta asiasta olla liikkeellä parikin rinnakkaista ilmausta. Virallisten asiakirjojen ilmauksissa pyritään tarkkuuteen ja täsmälliseen vastaavuuteen. Silloin ilmauksista tulee usein niin pitkiä, että ne olisivat mediassa epäkäytännöllisiä. Ilmausta ei hanakasti oteta yleiseen käyttöön, jos siinä ovat mukana kaikki alkuperäisnimityksen osat – eikä varsinkaan, jos se heijastaa kovin erilaista käsitystä hierarkian ja arvovallan ilmaisemisesta kuin mihin Suomessa on totuttu. Esimerkiksi nyky-EU:n korkein ulkosuhdevirkamies Javier Solana on viralliselta titteliltään yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Tätä nimikettä eivät toimittajat juuri ole käyttäneet, vaan Solanaa on kutsuttu mm. EU:n ulkopolitiikan edustajaksi, EU:n korkeaksi edustajaksi ja EU:n ulkopolitiikan vetäjäksi. Myös EU:n tiedotteissa on tarvittu lyhyempää ilmausta ja puhuttu EU:n ulkopoliittisesta edustajasta. Jos uusi perustuslaki tulee voimaan, päästään tämä nimikerypäs korvaamaan lyhyellä ulkoministerin tittelillä. Tämä rinnakkaisnimitysten kirjo näkyy myös Avaimessa EU-käsitteisiin.
Viisaat päät yhteen
Olisi kuitenkin hyvä, ettei kirjo leviäisi aivan sateenkaareksi. Jos jotakuta kiinnostaisi, miten laajat ovat Solanan valtuudet ja hän ryhtyisi etsimään tietoa hakemalla sanaparia ”ulkopoliittinen edustaja”, ei asiakirjatietoa helposti löytyisikään. Saman ongelman tuottavat muutkin epäviralliset nimitykset. Kaikkien etu olisi, jos samaa sanastoa voitaisiin käyttää mahdollisimman monessa ympäristössä, säädöksissä, politiikan teossa ja tiedonvälityksessä. Silloin ei eri käyttäjäryhmien tarvitsisi kunkin laatia omia sanojaan omia tarpeitaan vastaamaan.
Laajentuminen on kuitenkin tuonut uusien termien lisäksi muita muutoksia, jotka vaikuttavat kieleen. Nyt EU:ssa paremminkin supistetaan valmisteluvaiheen tekstien kääntämistä kaikille kielille ja komissiossa on muutettu terminologin virkoja kääntäjän viroiksi. On tärkeää, että käytettävissä olisi myös suomen kielellä sanat, jotka tuntuvat mahdollisimman monista sekä kuvaavilta että luontevilta. Parhaat vastineet syntyisivät keskusteluissa, joissa monet näkökannat ja ehdotukset pääsevät hiomaan tulosta. Kääntäjien ja heidän kotimaansa asiantuntijoiden kesken voitaisiin pohtia sanoja jo ennen tekstien kääntämistä. Vaikka harvempia tekstejä käännettäisiin, sanastotyöhön kannattaisi panostaa – mieluiten mahdollisimman varhain.
AINO PIEHL
Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 6.10.2004 (nro 117, s. 22–23).