Termityötä ja yhteistyötä

Pohjoismaiset terminologiajärjestöt kokoontuivat kesäkuussa Nordterm-kokoukseensa, joka järjestetään joka toinen vuosi. Puheenvuoroissa käsiteltiin monelta kannalta mm. viranomaisten tekemää termityötä, kuten jonkin alan termien yhtenäistämistä sekä sanastojen ja termipankkien muodostamista. Muutamia esimerkkejä esitettiin myös siitä uusien sanojen tarpeesta, jonka Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen (ETAn) jäsenyys tuo mukanaan. Erityisesti keskusteltiin vastineiden löytämisestä EY-säädösten hallinnollisille ja poliittisille käsitteille.

Uusia termejä islanniksi ja norjaksi

Islannissa ja Norjassakin käännetään ETA-sopimuksen mukaisesti EY-säädöksiä. Molemmissa maissa työ tehdään ulkoministeriöön sijoitetussa käännösyksikössä. Säädökset sisältävät monia uusia käsitteitä, joille pitää löytää vastine islanniksi ja norjaksi.

Islannissa ulkoministeriön juristit osallistuvat käännöstekstien muokkaamiseen tarkistamalla niitä. Kun tarvitaan uusia termejä, he ja muiden hallinnonalojen virkamiehet tekevät kääntäjien kanssa yhteistyötä, jotta löydetään sopivat islantilaiset vastineet tai tarvittaessa muodostetaan aivan uudet termit. Islannissa on perinteisesti pyritty välttämään sanojen lainaamista sellaisenaan ja totuttu kartuttamaan sanastoa omakielisten sanojen pohjalta. Esimerkiksi muuntogeeninen organismi on islanniksi erfðabreytt lífvera.

Jos EY-käsite on sisällöltään lähellä islantilaista, käännöksissä käytetään samoja termejä, joita islantilaisissa laeissakin käytetään. Pyrkimyksenä ei ole löytää islanninkielisiä vastineita sellaisille EY-säädösten termeille, joiden tavoitteena on kuvata hallinnollista ilmiötä niin yleisellä tasolla, että kuvaus kattaa kaikkien EY:n jäsenmaiden olot mutta ei viittaa mihinkään tietylle maalle ominaiseen käytäntöön. Islantilaisten tehtävää helpottaa siis se, että he voivat käyttää käännöksessä samaa termiä, jota he todennäköisesti käyttävät omissa säädöksissään pannessaan täytäntöön ETA-säädöksiä.

Norjassa taas käännökset pyritään säilyttämään samalla yleisellä tasolla kuin EY-säädökset eikä niissä käytetä norjalaisten lakien terminologiaa. Näiden termien muodostaminen on kääntäjien työtä, eivätkä virkamiehet yleensä osallistu siihen. Norjaksi sama muuntogeeninen organismi on genmodifisert organisme. Virkamiehet saattavatkin olla tyytymättömiä käännösten terminologiaan, ja syynä on usein juuri se, etteivät he näe eroa EY-säädöksissä käytettyjen käsitteiden ja oman lainsäädännön käsitteiden välillä. Heistä käsitteet näyttävät samoilta, ja erityisten uusien EY-termien muodostaminen ja käyttäminen tuntuu tekstin turhalta mutkistamiselta, varsinkin kun nämä termit usein ovat pitkähköjä kuvailevia sanaliittoja.

Termit pulmallisia suomeksikin

Samanlaisia ongelmia ovat EU:n teksteissä kohdanneet myös suomalaiset ja ruotsalaiset virkamiehet. Tuntemattomat termit ovat yksi niistä piirteistä, jotka tekevät EY-säädöksistä vaikealukuisia, arvioi puolet niistä virkamiehistä, jotka vastasivat vuonna 1998 tekemääni kyselyyn. Heistä 90 prosenttia oli havainnut, että teksteissä on usein tai ainakin joskus käytetty heidän ennestään tuntemansa termin tilalla uutta ja tuntematonta, ja vain kolme sadasta katsoi, että näiden termien muodostamisessa oli onnistuttu usein. Tunnettu esimerkki tällaisista uusista termeistä lienee EY-säädösten sosiaalinen suojelu, jonka sijasta moni virkamies olisi halunnut käytettäväksi tuttua sosiaaliturvaa. Samantapaiset käsitykset termeistä oli myös ruotsalaisilla virkamiehillä, jotka vastasivat Björn Melanderin 1999 tekemään kutakuinkin samansisältöiseen kyselyyn.

Yksi syy tyytymättömyyteen on ehkä se, etteivät termit vastaa virkamiesten mielikuvia, koska uusien hallinnollisten tai poliittisten termien muodostaminen on (kuten Norjassa ja Ruotsissa) suurelta osin kääntäjien harteilla. Virkamiehet käsittelevät säädösvalmistelun aikana pohjatekstejä pääasiassa englanniksi tai ranskaksi, ja käsitteiden sisältö tulee tutuksi näillä kielillä. Englannin kielessä säädöstermit saattavat olla kuvallisia ilmauksia, jotka tuntuvat osuvilta ja napakoilta, kun taas niiden vastineet suomeksi (ja ruotsiksi) taas ovat usein luonteeltaan selittäviä pitkiä sanaliittoja. Toinen syy lienee, että EY-käsitteen katsotaan usein vastaavan jotain kansallista käsitettä, ja silloin uusi termi tuntuu turhalta lisältä oman äidinkielen sanavarastoon. Vaikka kääntäjä neuvottelisikin säädöstä valmistelevan virkamiehen kanssa, ei tieto termistä aina saavuta kaikkia samalla alalla toimivia, eivätkä he välttämättä pidä ratkaisua onnistuneena.

Ruotsissa ratkaisuksi termiverkosto

Ruotsissa on äskettäin pyritty löytämään ratkaisu ongelmalle Islannin malliin: virkamiehet tulevat mukaan termiverkostoon, jota ylläpitävät oikeusministeriön kielenhuoltajat. (Ruotsin EU-kielenhuollon sivut löytyvät osoitteesta http://www.justitie.regeringen.se/eu-sprak/.) Verkosto tuo termiratkaisut kaikkien nähtäville, ja niitä voidaan myös kommentoida. Islannissa maan pienuus on etu; jokaisen erikoisalan asiantuntijat ovat tavoitettavissa parilla kolmella puhelinsoitolla. Ruotsissa asiantuntijoiden tavoittaminen on hankalampaa, mutta verkosto yhdistää kääntäjät, virkamiehet, kielenhuoltajat ja terminologit ja tuo heidän asiantuntemuksensa yhteiseen käyttöön yhteisesti hyväksyttävien ratkaisujen löytämiseksi. Auttaisiko laaja yhteistyö myös suomalaisten EY-tekstien termien kehittämisessä?


AINO PIEHL

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 30.7.2003.