Minä allekirjoittanut
Suomen kieli tarjoaa monia tapoja viitata itseen. Tyypillisin keino on tietenkin yksikön 1. persoonan pronomini minä ja sitä vastaavat rakenteet, kuten persoonapääte -n (kirjoitan) ja omistusliite -ni (tekstiäni). Itseen voi viitata myös sellaisilla ilmauksilla, joiden seurassa verbi taipuu yksikön 1. persoonan sijasta yksikön 3. persoonassa. Yksi tällaisista ilmauksista on allekirjoittanut.
Sana allekirjoittanut on partisiippimuoto verbistä ”allekirjoittaa”, jolla tarkoitetaan jonkin asian vahvistamista kirjallisesti nimikirjoituksella. Allekirjoittanut on ilmauksena juhlallinen ja institutionaalinen: siinä korostuu itse toiminta, allekirjoittaminen, ja viitatun osallistujan rooli allekirjoittajana. Sanan julistuksellisuus tulee esiin esimerkiksi fraasissa ”Minä allekirjoittanut Maija Meikäläinen määrään / todistan, että – –”. Fraasia käytetään testamenteissa ja erilaisissa hakemuksissa, ja siinä allekirjoittanut vastaa joka-lausetta (vrt. ”Minä Maija Meikäläinen, joka olen allekirjoittanut – –”).
Allekirjoittanut-ilmauksen käyttö itseen viittaamisessa juontuukin mitä ilmeisimmin virallisista kirje- ja sopimuskäytänteistä, joissa ilmauksella viitataan yksikön 3. persoonan osallistujaan. Tämä näkyy edelleen esimerkiksi korvaushakemuslomakkeissa, joissa saatetaan vieläkin todeta näin:
Hyväksyessään – – korvaustarjouksen allekirjoittanut sitoutuu samalla peruuttamattomasti olemaan esittämättä mitään muita
hyväksytyn korvaustarjouksen sisältämiin maksumääräyksiin
liittyviä vaatimuksia – –.
Virkkeessä lomakkeen laatija viittaa yksikön 3. persoonan ilmauksella korvaushakemuksen allekirjoittajaan, ei itseensä (sanassa hyväksyessään on 3. persoonan omistusliite -ään).
Itseen viittaavan ”allekirjoittanut”-ilmauksen ongelmia
Allekirjoittanut-ilmausta käytetään itseen viittaamiseen monenlaisissa virkatyönäkin kirjoitettavissa teksteissä, kuten vakuutusalan ja sosiaali- ja terveysalan asiakirjoissa. Ilmausta on pidetty kielen- ja tekstinhuollossa kankeana, ja sen käyttöä on ohjattu välttämään. Näin muun muassa siksi, että sen käyttö voi monimutkaistaa tekstin rakennetta ja vaikeuttaa viittaussuhteiden hahmottamista. Alla olevassa korvaushakemuslomakkeen kohdassa korvauksen hakijaan viitataan sekä yksikön 1. persoonan viittauksin että 3. persoonaan viittaavalla allekirjoittanut-sanalla:
Haen vahingon maastotarkastuksen perusteella määräytyvää korvausta hirvieläimen aiheuttamasta vahingosta. Olen pyytänyt/pyydän maaseutuelinkeinoviranomaista suorittamaan riistavahinkolain (105/2009) 24 §:n mukaisen maastotarkastuksen vahinkopaikalla ja arvioimaan vahingon. Allekirjoittanut sitoutuu suorittamaan mahdollisesti perittävän maastotarkastusmaksun, joka korvataan vahingonkärsijälle, jos vahinko korvataan riistavahinkolain (105/2009) mukaan.
Yksikön 1. persoonan päätteen -n ja 3. persoonaan viittaavan allekirjoittanut-sanan käyttö rinnakkain saa aikaan sen, että tekstin voi tulkita viittaavan kahteen eri henkilöön: hakijaan ja johonkuhun toiseen, joka allekirjoittaa hakemuksen. Tekstin viittaussuhteet ovat siten epäsymmetriset, mikä tekee tekstistä monitulkintaisen.
Ongelmallista allekirjoittanut-sanan käytössä itseen viitattaessa on ainakin virkateksteissä myös se, että sanaa käytetään yleensä kiertoilmauksena. 3. persoonan ilmauksilla voi nimittäin ajatella olevan ainakin kahtalaisia tehtäviä: Liisa Raevaaran (esim. 2013) mukaan niitä voidaan käyttää silloin, kun omalle toiminnalle haetaan muiden huomiota. Tällöin kielenkäyttäjä asettaa oman toimintansa ikään kuin näyttämölle. Toisaalta 3. persoonan ilmauksen avulla puhuja tai kirjoittaja voi myös etäännyttää itseään sanomastaan tai kirjoittamastaan. Näitä osin ristiriitaisiakin tehtäviä havainnollistaa alla oleva esimerkki kotihoidon käyntikertomuksesta (esimerkki Anna-Leea Honkalalta 2010):
Tästä asiakas hermostuu täysin, ei pidä siitä että tällaista on
hänen tietämättään sovittu hänen poikansa kanssa. – – Tiedustelee allekirjoittaneen esimiehen yhteystiedot, annettu tstopäällikön yhteystiedot, sanoo soittavansa tälle ja valittavansa allekirjoittaneen toimista.
Kotihoidon käyntikertomustekstien ja muiden potilasasiakirjojen laatimista ohjaa muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista. Asetuksen 7. pykälässä kirjoitetaan, että ”merkintöjen tulee olla selkeitä ja ymmärrettäviä ja niitä tehtäessä saa käyttää vain yleisesti tunnettuja ja hyväksyttyjä käsitteitä ja lyhenteitä”. Käyntikertomukset eivät ole vain yhteisön sisäisiä tekstejä, vaan ne ovat potilasasiakirjoja. Yllä olevassa tekstikatkelmassa voi jäädä epäselväksi, kehen allekirjoittanut-ilmauksella viitataan, toisin sanoen kuka on vastuussa tekstikohdan sisällöstä. Epäsuorien itseen viittausten ja passiivin käytön onkin huomattu lisääntyvän silloin, kun puhuja kokee tilanteen tai puheenaiheen hankalaksi (ks. Honkala 2010: 35–36 ja siinä mainitut lähteet). Erityisesti puhekielessä allekirjoittanut-ilmauksella voikin olla myös tilannetta keventäviä, humoristisia merkityksiä. Käyntikertomuksen kaltaisissa teksteissä allekirjoittanut-sana vaikuttaa joka tapauksessa painokkaalta: toisin kuin esimerkiksi korvaushakemuksissa, käyntikertomuksissa varsinaista käsin kirjoitettua allekirjoitusta ei välttämättä ole.
Suora ilmaus on kiertoilmausta selkeämpi, ymmärrettävämpi ja asiallisempi
Epäselvyyksien välttämiseksi allekirjoittanut-ilmauksen sijasta on hyvä käyttää tilanteen mukaan mieluummin 1. persoonan pronominia, verbin persoonapäätettä tai omistusliitettä. Esimerkiksi edellä olevassa käyntikertomuksen tekstikatkelmassa allekirjoittanut-ilmauksen käytön voi tulkita jopa korostavan kirjoittajan roolia asiakkaan moitteiden kohteena. Neutraalimpi ja myös selkeämpi keino olisi viitata itseen omistusliitteellä: ”Tiedustelee esimieheni yhteystiedot, annettu tstopäällikön yhteystiedot, sanoo soittavansa tälle ja valittavansa toimistani.”
Joissain yhteyksissä allekirjoittanut-sanan voisi korvata mainitsemalla oman nimensä. Myös passiivi on käyttökelpoinen silloin, kun ei synny epäselvyyttä siitä, ketkä sen ilmaiseman toiminnan suorittajia ovat. Esimerkiksi käyntikertomuksen lauseessa ”annettu tstopäällikön yhteystiedot” passiivin tekijä käy ilmi tekstiyhteydestä ja tilanteesta.
MARIANNE LAAKSONEN
Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 30.4.2014.
Lähteitä
Honkala, Anna-Leea 2010: Ongelmatilanteiden kirjaaminen kotihoidon käyntikertomuksissa. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Raevaara, Liisa 2013: Meitsi näyttämöllä. – Kielikuulumisia 1/2013.