Sanamäärä painaa

Tekstien pituus ja raskaus askarruttavat minua kielenhuoltajana alituiseen. Joka asiaproosan kynään tarttuu, se sanamäärään hukkuu. Mistä tulee kirjoittajalle käsitys, että sanamäärä vakuuttaa, vaikuttaa ja kerryttää painoarvoa? Ja miksi yhteen virkkeeseen ja yhteen kappaleeseen sullotaan kaikki tieto? Tätä kysyy, kun lukee seuraavanlaisia, Internetistä poimittuja julkishallinnon tekstejä, joiden sukulaisia virkakieli pursuaa.

Etenkin lapsiperheiden ehkäisevän työn palveluna järjestettävien perheleirien toteuttamisessa on yhteistyössä mukana usein muita alueella lasten ja nuorten palveluita järjestäviä tahoja (muut viranomaiset, järjestöt, seurakunnat).

Keskeinen asiasisältö: Muut viranomaiset, järjestöt ja seurakunnat auttavat toteuttamaan perheleirejä.

[palvelun] Tavoitteena on turvata asiakkaan jokapäiväisessä elämisessä tarvittavien asioiden hoito, esim. vuokranmaksu tai elämiseen tarvittavan rahan jaksotus, että hän selviää seuraavaan taloudellisen etuuden maksupäivään.

Keskeinen asiasisältö: Palvelu turvaa asiakkaan jokapäiväisten asioiden hoidon.

Ulkomaankauppatilasto on tärkeä väline sekä julkisen että yksityisen sektorin päätöksentekijöille, suunnittelijoille ja tutkijoille niin kansallisella tasolla kuin EU:n ja useiden kansainvälisten järjestöjenkin toiminnassa.

Keskeinen asiasisältö: Ulkomaankauppatilasto on päätöksentekijöiden, suunnittelijoiden ja tutkijoiden tärkeä tietolähde.

Sanamäärä ja sisältö

Tekstin lyhyyttä ja ymmärrettävyyttä on varottava samastamasta, vaihteleehan ilmaisun pituus muun muassa retoristen tavoitteiden ja kielenkäyttötilanteen mukaan. Ja ennen kaikkea tekstin mitta liittyy tietysti asian mittavuuteen. Pitkiä ja raskaita asiatekstejä leimaavat kuitenkin yleensä samat hankaloittavat piirteet. Tyypillisyyksiä voi poimia myös esimerkkiteksteistä.

Olla-verbin ja substantiivien runsaus sekä vastaavasti muiden verbien puute vievät ilmaisusta nasevuuden (perheleirien toteuttamisessa on yhteistyössä mukana). Entäpä jos sanoisikin ”perheleirit toteutetaan yhteistyössä sen ja sen kanssa”? Lausekerakenne on sukeutunut mutkikkaaksi (lapsiperheiden ehkäisevän työn palveluna järjestettävien perheleirien toteuttaminen, muut alueella lasten ja nuorten palveluita järjestävät tahot). Sen lisäksi, että hämärämerkityksinen ilmaus pukeutuu yleensä pitkään laahukseen, myös paperinmakuinen fraseologia vie usein tilaa (tärkeä väline, sekä julkisen että yksityisen sektorin päätöksentekijät, kansallisella tasolla).

Tällaiset ilmiöt kasaantuvat työläässä tekstissä, mistä seuraa, että sanamäärä on usein käänteisesti verrannollinen merkityssisältöön. Provosoivasti ilmaistuna mitä pitemmät virkkeet, sitä vähemmän kerrottavaa. Keskeinen tieto joko hävitetään tai häviää vahingossa. Kun sanat helisevät tyhjyyttään, asiaproosa toimii tarkoitustaan vastaan.

Kultaiset neuvot

Tekstin muotoilu on enemmän kuin yksittäisten korjausehdotusten summa. Ulkokohtaiset ohjeet monesti vain hipaisevat kirjoittajaa, eivätkä mene selkäytimeen. Antaisin virkakielisiä tekstejä kirjoittaville kuitenkin kaksi helposti muistettavaa neuvoa.

1. Jakakaa sanottava useampaan virkkeeseen!
2. Lyhentäkää kappaleita ja tekstejä!

Teksti syntyy kirjoittajan ajattelusta. Ydinkysymys on, mitä tahtoo sanoa. Valmiiksi ajateltu on puoliksi tehty. Kirjoittamisen ensivaiheessa asiasisältö jaetaan luettaviksi jaksoiksi, joiden keskeisimpiä yksiköitä ovat lause, virke ja kappale. Jaksojen pituus on teoriassa rajaamaton mutta käytännössä rajallinen.

Tekstin stilisointi eli kielellis-tyylillinen parantelu jämäköittää höttöä ilmaisua. Siksi hyvä teksti on usein lyhyt ja tarkka, jäsentymätön taas pitkä ja sinnepäin. Stilisoimaton teksti pakottaa lukijan haalarihommiin luku-urakan aikana – uumoilemaan ja metsästämään ajatussisältöjä.

Ilmaisun lyhyys ei ole itsessään arvokasta, mutta asiaproosassa se yhdistyy melko usein lukukokemuksen miellyttävyyteen. Ytimekkyys takaa yleensä sen, että vastaanottaja lukee ja vallankin ymmärtää tekstin. Kun sana kevenee, sana alkaakin painaa.


MATTI RÄSÄNEN

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 6.4.2005 (nro 39, s. 17–18).