Valtionhallinnon henkilöstönvähentämisohjelma

Valtionhallinnon tuottavuusohjelmasta keskusteltiin vilkkaasti menneenä syksynä. Keskustelu ohjautui kuitenkin melko pian yhteen ainoaan asiaan, nimittäin julkishallinnon henkilöstöleikkauksiin. Työpaikkani Kotimaisten kielten tutkimuskeskus eli Kotus pitää henkilöstöleikkausten listalla kärkipaikkaa: väkeä pitäisi vähentää alustavien suunnitelmien mukaan peräti kolmannes muutaman vuoden sisällä. Tämäkö lisää tuottavuutta?

Tuottavuuden sisältö

Sana tuottavuus peilaa nykyihanteita. Sana on dynaaminen ja myönteinen. Se kertoo uutta luovasta otteesta asioihin. Se sopii hyvin retoriikkaan, jota globaali markkinatalous edellyttää. Tuottavuuden täytyy kasvaa, jotta menestyisimme maailmassa, lisäisimme taloudellista hyvinvointia ja pitäisimme Suomen kasvu-uralla. Valtionhallinto on mennyt mukaan vapaiden markkinoiden ilmauskarkeloihin.

Mikä Kotuksen ”tuottavuusohjelmassa” sitten ärsyttää, jos kerran olemme vääjäämättömien tuottavuutta kasvattavien muutosten edessä? Sana tuottavuus ärsyttää kielentutkijaa siksi, että sitä käytetään nyt väärässä paikassa. Kyseessä on vanha harhautus: eufemismi eli kiertoilmaus. Käyttöön otetaan myönteiseksi otaksuttu sana, jonka varjolla ikävät asiat – irtisanomiset ja työväen vähentäminen – häivytetään pois. Sana verhoaa varsinaisen asian.

Kuka tuottaa?

Syksyisessä keskustelussa poliitikot ja taloustieteilijät ovat opettaneet kansalle, että tuottavuus mittaa tuotannon tehokkuutta. Tuotoksen määrän ja laadun on oltava järkevässä suhteessa työn tekemiseen käytettyjen tuotantopanosten määrään ja laatuun. Kilpailukyky edellyttää työltä hyvää tuottavuutta.

Keskustelussa hämää se, ettei tuottavuusohjelma varsinaisesti ole tuottavuutta lisäävä ohjelma; se on henkilöstönvähentämisohjelma. Ohjelma nojaa hallituksen periaatepäätökseen vähentää rajusti valtion työpaikkojen määrää niin Kotuksessa kuin muuallakin. Töitä siirretään yksityisille yrityksille tai työt jätetään kokonaan tekemättä. Tekemättä jätettyihin töihin toivotaan paikkausapua kolmannelta sektorilta ja avuliailta yksityishenkilöiltä.

Olennainen kysymys kuuluu, miten valtio turvaa sellaiset tärkeät toiminnot, joita markkinat eivät hoida. Kotus hoitaa sivistysvaltion toimenkuvaan kuuluvia tehtäviä. Yksityissektorilla ei kerta kaikkiaan voi olla toimijoita, jotka vastaavalla tavalla muun muassa linjaavat kielipolitiikkaa, pitävät huolta vähemmistökielten asemasta ja tekevät laajoja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä sanakirjoja. Kotuksen tapauksessa tarvitaan siis periaatteellista keskustelua valtion henkilöstövähennysten vaikutuksista suomalaiseen kulttuuriin. Keskusteluun pitäisi ottaa tärkeimpänä kysymyksenä se, mitä kulttuurin kannalta merkittävää toimintaa valtion leivissä tai valtion kustantamana harjoitetaan. Tuottavuutta voidaan parantaa vasta sitten, kun on ensin määritelty se tuotos, joka on saatava aikaan. Ei niin, että ensin vähennetään ja sitten ihmetellään, mitä rippeillä saadaan aikaan.

Politiikan kielen lukutaito

Politiikka on viihteellistynyt, ja poliitikot hakevat julkisuutta milloin parisuhdettaan ylistämällä, milloin hurvitteluitaan katumalla, milloin ruoanlaittotaitojaan esittelemällä. Media tarttuu syöttiin, mistä seuraa, että kepeät sisällöt leimaavat poliitikkojen ympärillä pyörivää keskustelua aivan liian usein. Julkinen sana perustelee juttuvalintojaan sillä, että kansa janoaa draamaa. Elämme näköjään aikaa, jossa poliitikkojen rooliin kuuluu tuottaa emotionaalista sisältöä kansalaisten elämään.

Kielentutkija toivoo tästä viestintäsuuntauksesta huolimatta hartaasti, että kansalaiset näkisivät sanojen taakse, ilmausten todellisiin merkityksiin ainakin silloin, kun poliitikko pyrkii käsittelemään niin sanottuja asiallisia asioita. Jo yksi pieni sana, tuottavuus, paljastaa melkoisesti aatemaailman merkityksiä.


MATTI RÄSÄNEN

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 30.1.2009.

Katso muita virkakielipalstoja.