Affektiivisuutta voi joskus olla vaikea määritellä

Virallisilta teksteiltä odotetaan asiallisuutta ja ammatillisuutta. Esimerkiksi hallintolaissa (434/2003) todetaan, että viranomaisen on käytettävä paitsi selkeää ja ymmärrettävää myös asiallista kieltä (hallintolaki 9. §). Viranomaiskielen asiallisuutta on pidetty motivoituna ja järkevänä, sillä asiallisuus helpottaa viestintää sekä vaikeista ja arkaluontoisistakin asioista puhumista ja päättämistä.

Toisinaan joudutaan kuitenkin pohtimaan, millainen kielenkäyttö on asiallista ja virkamiehelle sopivaa ja millainen taas esimerkiksi liian kärkevää. Asiallisuudella voidaan viitata muun muassa siihen, että kielenkäyttö on kohteliasta ja neutraaliuteen pyrkivää eikä affektista ja asiakasta loukkaavaa. Asiakas voi esimerkiksi kokea epäasiallisena, jos viranomainen virallisissa päätöksissä kutsuu häntä pelkällä etunimellä. Päätöstekstien etunimiviittauksiin on ottanut kantaa myös eduskunnan oikeusasiamies.

Julkisissa tehtävissä toimivien henkilöiden kielenkäytöstä on keskusteltu viime aikoina mediassakin: on mietitty, missä tilanteissa esimerkiksi vitsailu on sallittua ja missä se on sopimatonta. Käsitykset sopivasta kielestä voivat vaihdella jopa pienen yksikön sisällä. Yksittäisiä sanoja, esimerkiksi tiettyjä adjektiiveja, saatetaan kieltää, koska niiden ajatellaan olevan epäasiallisia.

Mitä on affektiivisuus?

Affektiivisuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi ironista, ylimielistä, tunteellista, innostunutta tai epäilevää asennetta osoittavaa ilmaisua ja sitä esiintyy tyypillisimmin syytösten, hellittelyjen ja kiusoittelun yhteydessä. Affektiivisuutta voi ilmaista arvioin ja kannanotoin ja vahvimmillaan päivittelyin ja sadatteluin.  Affektista kielenkäyttöä esiintyy helposti myös silloin, kun puhutaan arkaluontoisista asioista tai kun vastaanottajaa pyydetään tai käsketään tekemään jotakin.

Erityisen selvästi affektista merkitystä kantavia yksittäisiä sanoja ovat haukkuma-, voima- ja kirosanat (esim. mokoma, hemmetti) sekä huudahdukset (esim. hui!) ja affektiset johdokset (esim. pienuutta ilmaiseva johdos -nen > kirjanen). Lisäksi esimerkiksi slangisanoihin (esim. peukku, hoitsu) ja äänteellisesti kuvaileviin sanoihin (esim. tökkiä, korsto) liittyy usein affektisia sävyjä. Myös eräät suhteellista ominaisuutta ilmaisevat adjektiivit (esim. ihana, kauhea) voivat kertoa puhujan subjektiivisesta arvottavasta asenteesta. Kieliopillisia keinojakin voi käyttää affektisesti (esim. partikkelit muka, johan, onpa). Affektiivisuutta voi olla kaikilla kielen tasoilla: muotojen ja sanaston lisäksi esimerkiksi äänen sävyssä ja voimakkuudessa, eleissä ja ilmeissä. Typografian tasolla esimerkiksi isot kirjaimet tai huutomerkit voidaan tulkita affektisiksi.

Affektiivisuus on hyvä tunnistaa

Julkishallinnossa on toimittava sääntöjen ja ohjeistusten mukaan, eikä työntekijä saisi ilmaista suurta asenteellisuutta suuntaan tai toiseen.  Affektisia ilmauksia voi kuitenkin toisinaan olla hankala täysin välttää. Ne voivat päätyä asiakirjoihin esimerkiksi silloin, kun on kuvattava syitä, joiden takia vaikkapa sosiaali- tai terveydenhuollon asiakas on saapunut avun piiriin ja kun halutaan nostaa esille erityisesti asiakkaan oma näkemys. 

Ongelmista kirjoitettaessa suositellaan usein nostamaan esiin avun tarvitsijan ääni ja referoimaan tämän sanomaa. Tällöin tekstiin saattaa tulla arkisia ja värikkäitäkin ilmauksia, jotka voivat kuitenkin olla tilanteen kuvaamisen kannalta tarpeellisia ja informatiivisia. Toisen ihmisen sanomaa referoitaessa on osattava käyttää hyvin referoinnin keinoja, jotta ei jää epäselväksi, kenen ääni tekstissä halutaan nostaa esiin. Referoijan saattaa myös olla tarpeen stilisoida sanavalintoja, jos ilmaukset esimerkiksi sisältävät kielivirheitä.

Virka- ja asiointitekstienkin kielellisillä valinnolla on monenlaisia motiiveja. Sellaiset sanat ja ilmaukset, joita joissakin tekstilajeissa pidetään affektisina, eivät välttämättä ole affektisia kaikissa tekstilajeissa ja -yhteyksissä. Esimerkiksi henkilön terveydentilasta raportoitaessa adjektiivi punakka voi olla varsin käyttökelpoinen ja hoidon kannalta tarpeellinen määrite, vaikka se jossakin toisessa tekstissä saattaisi tuntua epäasialliselta. Kieltä kannattaa arvioida tilannekohtaisesti ja tekstin tehtävien mukaan. Kielenkäyttötilanteet ja kielenkäyttäjien väliset suhteet vaihtelevat, ja jossakin tilanteessa epäasialliselta tuntuva kieli ei sitä välttämättä toisessa tilanteessa olekaan. Affektiset ilmaukset on joka tapauksessa hyvä osata tunnistaa, jotta ne eivät muodostaisi riskiä vuorovaikutuksen ja asioinnin onnistumiselle.

KATI KARVINEN

Lisälukemista

Tiililä, Ulla 2012: Tekstilajit kielenhuollossa. Kielikello 4/2012, 8–10.

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 9.4.2014.