Laki on niin kuin se luetetaan

Vanhan sanonnan mukaan ”laki on niin kuin se luetaan”. Kielenkäyttäjä lausuu tämän ilmauksen etenkin sellaisesta langetetusta päätöksestä, joka voi sinänsä olla juridisesti mahdollinen muttei sovi arkiseen oikeustajuun. Pitäisikin siis oikeastaan sanoa ”laki ei ole niin kuin se luetaan”.

Sanonnan taustalta löytyy monesti vakava ongelma – huono lakikieli. Lakiteksti voi olla ylettömän monitulkintainen, tai siitä ei löydä hakemallakaan lainlaatijan tarkoittamaa merkitystä. Mahdollista on sekin, ettei lakitekstiä ymmärrä järjellisellä tavalla ollenkaan.

Kiinnostava sosiologinen kysymys on se, että olemme tavallaan tottuneet vaikeaselkoiseen lakikieleen. Siitä on tullut ajan kuluessa maan tapa. Sallimme viranomaisilta sen, mitä emme muilta sallisi.

Lakikielen koukeroita perustellaan usein historiallisilla syillä: Näin on ollut, näin on nyt ja näin on aina oleva. On olemassa ikuinen tekstilaji, jonka piirteisiin ei saa kajota. Usein kuulee myös sellaisen perusteen, ettei lakikielen mutkikkuus haittaa mitään, kun juristit joka tapauksessa ymmärtävät, mistä on kyse. Näin puhutaan kansanvaltaisessa maassa.

Virkakielikomitea kiinnitti huomiota säädöskieleen jo 1980-luvun alussa eli kolmisenkymmentä vuotta sitten. Jo tuolloin päädyttiin esittämään, että lakitekstit on kirjoitettava niin, että kansalaiset pystyvät lukemaan niitä. Selvyystavoitteeksi asetettiin se, että oppivelvollisuuden suorittanut pystyy lukemaan säädöstekstejä ja myös ymmärtämään niiden sisällön.

Myönteisiä luettavuuteen vaikuttavia muutoksia on myös tehty. Esimerkiksi tulevan asunto-osakeyhtiölain selvyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota koko valmisteluvaiheen ajan. Tämä laki koskettaa suomalaisia laajalti, asuuhan meistä suuri osa taloyhtiöiden hallinnoimissa kiinteistöissä. Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat usein tavallisia asukkaita, jotka kuitenkin soveltavat päätöksissään lakitekstejä. Sen tähden lain on oltava erityisen asukasystävällinen.

Toisaalta jokapäiväisissä lakiteksteissämme on vielä runsaasti työsarkaa. Yksi ongelma on läpinäkymätön terminologia. Kuinka moni maallikko pystyy oikopäätä sanomaan, mitä tarkoittavat saanto, tahdonvaltaisuus, lainhuuto ja kauppakaari.

Tärkeää on muistaa se yksinkertainen asia, että lakiteksti on ”vain” teksti. Teksti saa nimittäin säädöksen aseman sosiaalisesti tiedostetun, institutionaalisen hyväksynnän kautta. Lain voima ei suinkaan synny epäselvyydestä, vaan yksinkertaisesti siitä, että tietyt tahot määräävät tietyt tekstit säädöksiksi yhteiskuntajärjestyksen osoittamalla tavalla. Samalla tavalla sopimuksenvaraisesti voimme päättää myös siitä, ettemme hyväksy löysää lakitekstiä.


MATTI RÄSÄNEN

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 22.10.2008.

Katso muita virkakielipalstoja.