Jussi eli juhannus on ilon ja valon juhlaa. Keskikesä on myös kielen juhlaa: monilla on loma eli aikaa lukea ja kuunnella kirjallisuutta, tavata ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, vaikka virtuaalisesti.
Jussimaan kesässä kaikki kukkii. Myös murteet ja muu elävä kielenkäyttö kukoistavat.
Tässä teemakoosteessa tarjotaan monenlaista katsottavaa ja koettavaa kielestä ja kesäjutuista kiinnostuneille. Koosteen aiheita ovat jussin lisäksi kalat ja kalavedet, kesäiset juotavat ja syötävät sekä ilo ja valo, kokon ja tunteen palo. Kooste saattaa sisältää myös huumoria.
Kesä kukkii keltaisena. Vuohenjuuret kukoistavat. Kuva: Vesa Heikkinen.
Onni yksillä, kesä kaikilla, ystävä jokaisella.
Sanalla kesä on vastineita lähisukukielten lisäksi myös saamelaiskielissä ja mordvassa, mutta sitä pidetään kuitenkin vanhana lainana indoeurooppalaisista kielistä. Siellä sana olisi merkinnyt sadonkorjuuaikaa tai kesää. On arveltu, että alkuaan kuukauden nimitys kesäkuu kertoisi siitä, että kyseessä oli kuukausi, jolloin kesanto ensi kertaa kynnetään.
Suomessa on myös toinen kesän nimitys, suvi, joka kuuluu uralilaisten kielten vanhoihin perintösanoihin. Suomessa kesä tunnetaan suvena vanhastaan maan lounaisosassa sekä osassa Hämettä. Laajalti Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Pohjanmaalla suvi on täysin toiseen vuodenaikaan liittyvä sana: sillä tarkoitetaan suojasäätä.
Vanhassa kirjasuomessa on useita kesän eri vaiheisiin viittaavia suvi-yhdyssanoja. Alkusuvi on tarkoittanut alkukesää, samoin kevätsuvi. Keskisuvi- ja puolisuvi-sanoilla puolestaan on viitattu keskikesään. Kesäkuusta on käytetty myös nimitystä suvikuu. Kesäpäivänseisausta taas on nimitetty sanoilla suviauringonseisominen ja suvipäivänseisominen.
Kesän ja suven Suomi. Lämpimimmän vuodenajan nimitysten levikit. Kesä-kartta: Suomen murteiden sanakirja. Suvi-kartta: Itämerensuomalainen kielikartasto.
Juhannusta nimittäin
Keskikesällä valoisimpaan aikaan on jo muinoin vietetty säänjumala Ukon juhlaa. Kristinuskon myötä vanhat perinteet pikku hiljaa muuttuivat, ja kesäkuun 24. päivä omistettiin Johannes Kastajalle.
Juhlan nimi juhannus on nimen Johannes muunnelma. Suomen murteissa juhannusta on nimitetty myös johannekseksi, juhananpäiväksi, juhaniksi, juhannekseksi tai jussiksi. Ruotsista lainattu juhannuksen nimitys mittumaari on ollut käytössä laajalti suomen länsimurteissa.
Kesäsade kastelee. Kuva: Vesa Heikkinen.
Sana juhannus perustuu siis miehennimeen Johannes, jonka taustalla on hebrealainen nimi Jochanan ’Jahve on armollinen’. Raamatun Johannes Kastaja sekä apostoli Johannes ovat saaneet lukuisia kaimoja nimimuunnoksineen ympäri kristityn maailman.
Juntti on etunimen Johannes muunnos. Se on tunnettu erityisesti Etelä-Karjalassa ja Peräpohjolassa. Sukunimessä Juntti näkyy siis suvun esi-isän nimi. Juntti-nimisiä on nykyisin 221. Myös muodot Junttila (1 903), Juntto (162), Junttola (23) ja Junttonen (40) ovat käytössä sukuniminä.
Jani, Jaani
ja Jan(n)u ovat vanhoja Johanneksen puhuttelunimiä. Jaanun
kerrotaan olevan Jan-etunimen muunnos, joka taas on yksi monista Johannes-nimen
kansanomaisista muodoista.
Juha Hurme: Lukekaa Muumeja
Kirjailija ja teatterintekijä Juha Hurme ottaisi autiolle saarelle mukaansa William Shakespearen näytelmän The Tempest. Kieliin ei Hurmeen mielestä sisälly pahuutta.
Juha Hurme. Kuva: Stefan Bremer. Teos.
Mitä löytyykään sateenkaaren päästä? Kuva: Vesa Heikkinen.
Suvi-nimen alkuperä
Suvi on suomalainen, luontoaiheinen nimi. Sanan suvi merkitys eri puolilla Suomea on paitsi ’kesä’ myös ’etelä’ ja ’suojasää’. Ensimmäiset Suvi-nimet annettiin 1900-luvun alussa.
Ilosaaren Ilo
Etunimeä Ilo alettiin antaa lapsille harvakseltaan 1800-luvun puolivälistä alkaen. Nimi voi kuvastaa vanhempien lapsestaan tuntemaa iloa tai lapselle toivottuja ominaisuuksia. 2000-luvulla nimi on alkanut uudestaan yleistyä.
Tasaiset ja laakeat Ilokalliot ovat olleet sopivia tanssimiseen ja Ilomäillä on leikitty ja keinuttu. Suomessa on tuhatkunta Ilo-alkuista paikannimeä Ilosaaresta Ilokankaaseen, ja monessa näistä pidettin jos jonkinlaista lystiä.
Hymynaama hiekassa. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Juhannus kukissa
Juhannusta kantaa nimessään lähemmäs parikymmentä eri kasvia. Juhannuskukaksi on nimitetty sitä kasvia, mikä niihin aikoihin milläkin seuduin on tavallisimmin kukassa.
Nimitysten määrän perusteella tavallisin juhannuksen kukista näyttäisi olevan saunio. Sillä tarkoitetaan joko kamomillasauniota tai sitä suuresti muistuttavaa peltosauniota eli saunakukkaa. Mesiangervo on tavallinen juhannuksen kukka eteläisemmässä Suomessa. Pohjois-Suomessa kullerot loistavat kesän valoisimpaan aikaan niityillä ja rantatörmillä. Ylitorniolla muisteltiin kulleroista, että enne ei kukhaan maininnu nuita (muiksi) ko juhaneskukiksi.
Muita murteissa juhannuksen mukaan nimettyjä ovat olleet esimerkiksi niittyleinikki, pietaryrtti, kuisma, keltasauramo, metsäkurjenpolvi, siankärsämö, voikukka, päivänkakkara, metsätähti ja puna-ailakki. Mitenkähän käynee ilmaston lämmetessä? Vieläkö riittää juhannukseen kukkijoita?
Pieni poika mökkipolulla vasta kädessään. Kuva: Vesa Heikkinen.
Kesän lapsia!
Kesä-nimiä on annettu esimerkiksi aurinkoisille ja lämpimille paikoille tai paikoille, joissa on asuttu, kuljettu tai työskennelty vain kesäisin. Myös moni huvila on saanut Kesä-alkuisen nimen.
Kesä-alkuisten sukunimien taustalla on monesti talonnimi tai jokin muu paikannimi. Yleisimpiä Kesä-alkuisia sukunimiä ovat Kesänen, Kesäläinen ja Kesälä.
Vesseleä iivananpäiveä – iloista juhannusta!
Karjalan kielessä juhannus on iivananpäivä – tai kesäiivana tai lehti-iivana. Karjalan kielen sanakirjan mukaan esimerkiksi Suojärvellä saunavastaan on sidottu iivananheińie eli niittyleinikkejä, joita joissakin suomen murteissa on sanottu juhannuskukiksi. Aunuksesta, Säämäjärveltä, sanakirjaan on kirjattu karmaiseva juhannustaika, jonka mukaan niittyleinikeillä (iivananboba) ryyditetty vasta viskataan kylpemisen jälkeen veteen ja ennustetaan: se, jonka vasta uppoaa, kuolee kuluvana vuonna.
- Karjalan kielen sanakirja: iivananpäivä
- Karjalan kielen sanakirja: iivananheinä
- Karjalan kielen sanakirja: iivananpopa
- Suomen murteiden sanakirja: juhannuskukka
Iivana viittaa Johannes Kastajaan. Juhannus on hänen syntymänsä muistojuhla, ja varsinkin ortodoksit ovat viettäneet myös hänen mestauksensa muistopäivää, joka Karjalan kielen sanakirjan mukaan on syysiivana tai kuivaiivana.
- Karjalan kielen sanakirja: kuivaiivana
- Karjalan kielen sanakirja: syysiivana
- Leena Joki: Mittuine on sinun muamankieli? (Kielikello, 2/2011)
Tove Janssonin Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar) on käännetty livvinkarjalaksi nimellä Varattavu Iivananpäivy.
Päiväine laskih, ga nygöi kezäkuun aigah ei pidänyh varata pimiedy. Yö oli valpas da tiedovoittu, moizennu yönny on hyvä uneksie.
Kuuzien al läipähtih kyven da rubei palamah. Se oli havus da oksis luajittu pieni robľo, da ihan selgieh nägyi, kui pienet böbökät pyöritetäh kuuzenkäbyy tuleh.
– Heil on tuli Iivananpäivän kunnivokse, sanoi Ninnineidoi.
Tove Jansson: Varattavu Iivananpäivy, käännös livvinkarjalaksi Natalja Sinitskaja. Karjalan Kielen Seura, 2010, s. 65.
Juhannus Sipoon Kaunissaaressa. Kuva: Ulla Onkamo.
Limoja, meijuja ja lehtimajajuhlaa
Pyykit on pesty, asumukset siivottu ja
porraspieliin tuotu juhannuskoivuja tai koivunoksia (limoja, meijuja
jne.). Kun juhannuskoivuista on paikoin ollut tapana tehdä lehtimajoja, on
juhannusta voitu kutsua myös lehtimaja(n)juhlaksi.
Myös taiat liittyvät
juhannukseen. Niiden avulla on pyritty hankkimaan terveyttä, hyvää satoa ja
karjaonnea sekä ennustamaan naimisiinmenoaikaa. Tuleva puolisokin on ollut
mahdollista nähdä taikojen avulla.
Reumatismi parani kun erellä mettumaarin otettihin tervaasia koivullehtiä ja pantihin ne tyhyjähän sänkyhyj ja sittem meni sinnem maata.
Muistiinmerkintä Seinäjoelta (Suomen murteiden sana-arkisto).
Koivun lehtiä. Kuva: Vesa Heikkinen.
Kalat, vedet ja kalavedet
Sana kala kuuluu uralilaisten kielten vanhimpiin yhteisiin perintösanoihin. Se tunnetaan itämerensuomalaisista kielistä samojedikieliin saakka; vain komista ja udmurtista tätä perua oleva nimitys puuttuu. Kala on siis kuulunut uralilaisia kieliä puhuneiden ihmisten ruokavalioon jo tuhansia vuosia.
Kalan arvoa muinaisten suomalaisten elämässä kuvaa se, että tavallisesti suomen kieli on lainasanoissa ollut ottavana osapuolena, mutta tässä on päinvastoin, ja kalannimiä on lainattu naapurikieliin. Kalastus ja kalanmyynti on ollut tärkeä elinkeino, ja kala oli arvokas kauppa- ja verojenmaksuväline. Suomalaiset yhdistettiin kaloihin siinä määrin, että vuonna 1626 kartantekijä Anders Bure oletti maan nimen Suomi voivan johtua sanasta suomus. Itämerensuomalaisista kielistä lohikalojen nimistä on taimen lainattu ruotsiin ja venäjään, harjus ja nieriä venäjään.
Vettä vain
Sana vesi on ikivanha. Vastineita löytyy lähes kaikista uralilaisista kielistä, kaukaisia samojedikieliä myöten. Unkariksi vesi on víz. Poikkeuksen tekevät toisaalta saamelaiskielet ja toisaalta Uralin takana puhuttava hanti: näissä kielissä vedellä on toista alkuperää olevat nimitykset.
Merellinen maisema Itä-Helsingissä. Kuva: Vesa Heikkinen.
Vene syntyy puusta
Sanalle vene on esitetty kaksikin mahdollista alkuperää. Vanhemman selityksen mukaan on esitetty, että sana olisi johdos samasta vanhasta verbinvartalosta vene-, josta on johdettu myös verbi venyä. Vaihtoehtoisen selityksen mukaan kyseessä olisi vanha laina indoeurooppalaiselta taholta. Lähtökohtana ollut sananvartalo *wen- merkitsee puuta. Tätä onkin pidetty luontevampana selityksenä siinä mielessä, että vanhimmat veneet on usein koverrettu puunrungosta.
Puhkottuja muikkuja
Pieniä kaloja, etenkin muikkuja, perataan puhkomalla: kiduskaaren takana olevat evät puristetaan peukalon ja etusormen väliin ja repäistään irti, jolloin irtoavat myös kidukset ja sisälmykset. Tällaista perkuuta sanotaan murteissa myös muun muassa sormeamiseksi ja kiilaamiseksi.
Lauri Mikkonen kädessään Oulujärvestä pyydetty kuuden kilon painoinen järvitaimen. Vieressä Mikkosen poika. 1958. Kuva: Museovirasto.
Taimia ja taimenia
– – muutamissa Keski-Pohjanmaan rannikon ja Kainuun pitäjissä sekä eräissä peräpohjalaisissa murteissa taimen merkitsee tainta. Kalajoella on sanottu lantut oj jo taimenella, Sotkamossa on jo väki (= melko, sangen) kaonista taementa potun alakuo, ja Kemijärvellä häm männyn taimenek kylvi.
Perhokalastaja Tuntsalla. Kuva: Vesa Heikkinen.
Suolaista ja hapanta kalannimeä
Silakan nimi viittaa suolaamiseen: silakka on lainaa ruotsin sanasta sillaka tai sillake ’sillinsuolavesi’, jossa sill on haili ja laka, lake suolavesi. Kilohailin kilo taas ei tarkoita painomittaa, vaan kyse on lounaissuomalaisesta murresanasta, joka tarkoittaa happoa ja hapanta. Kotuksen sivuilla on tietoa myös monen muun kalannimen alkuperästä.
Kuningashauen pää kuivumassa. Kuva: Vesa Heikkinen.
Muje, muikunkalastajan nimi
Sukunimeen Muje sisältyy luultavasti itämurteiden muikkua tarkoittava sana muje(h). Se on alun perin ehkä annettu lisänimeksi kalastajalle tai muikkua muistuttavalle henkilölle.
Tuhansien lampien ja järvien maa
Suomessa on reilut 180 000 yli 500 m²:n suuruista vedenkokoumaa sekä lukematon joukko tätä pienempiä. Näistä voi suurinta osaa kutsua kokonsa puolesta lammeksi ja arviolta 55 000:ta yleiskartan mukaan järveksi. Tosin järven ja lammen kokorajat eri alueilla ovat aika vaihtelevia, joten lampeakin on voitu kutsua järvi-loppuisella nimellä.
Vedenkokoumat on voitu nimetä esimerkiksi muotonsa, maaperänsä, kokonsa, eläimistönsä, kasvillisuutensa tai jonkin paikalla sijaitsevan tai tapahtuneen perusteella, toisinaan nimi on voinut syntyä lähellä olevan paikan mukaan. Suurten järvien nimet ovat usein vanhoja, sillä ne on nimetty jo varhain – olivathan vesistöt eräkaudella hyvin tärkeitä kulkuväyliä ja saalistuspaikkoja. Yleensäkin järvet ja lammet ovat niin keskeisiä paikkoja ihmisen elinympäristössä, että ne nimetään ensimmäisinä ja ne myös säilyttävät nimensä.
Päiviölampi. Kuva: Ulla Onkamo.
Inari, Imatra, Saimaa, Päijänne – muistoja kadonneista kielistä?
Kielentutkijoiden parissa Saimaata on yleensä pidetty nimenä, jota ei voida selittää suomen tai sen sukukielten pohjalta. Ennen suomen ja saamen kieliä nykyisen Suomen alueella on puhuttu yhtä tai useampaa muinaiskieltä. Muun muassa vesistöjen nimet Saimaa, Imatra, Päijänne ja Inari ovat ilmeisesti muistoja näistä kadonneista kielistä ja lainautuneet saamen kautta suomen kieleen.
Kalastajat Saimaalla sateen jälkeen. Kuva: Vesa Heikkinen.
Mä seudulla näillä oon tunnettu kalamies
Ja Eemeliksi mä ristitty oon
Mä merellä kuljen ja kuolenkin kukaties
Ja karin kaukaisen jään kainaloon
Justeeri (Kauko Käyhkö): Kalastaja-Eemelin valssi (1950, sanat: R. R. Ryynänen, sävel: Toivo Kärki).
Vettä astiaan!
Sanastaja 2020 -blogissa tiedustellaan kesällä 2020 saunan vesiastioiden nimityksiä. Kannetaanko vesi saunaan ämpärissä vai sangossa? (Muuten, sanko vai sankko?) Onko suurehko, kaksikahvainen vedensäilytysastia saavi, korvo vai jokin muu? Mikä lauteilla olevan löylyvesiastian nimi on, kiulu vai kenties kippa?
Juhannussauna lämpiämässä, vesisaavi räystään alla. Kuva: Vesa Heikkinen.
Juhannussyötävät ja -juotavat
Sana terassi on kulkeutunut suomeen ruotsin kautta ranskan kielestä. Ranskan terrasse tarkoitti alun perin korotettua maaperää, myöhemmin muurattua näköalakoroketta. Sana on johdos maata, maapohjaa tarkoittavasta sanasta terre, joka puolestaan on lainaa latinan terra-sanasta, joka tarkoittaa maata ja maapalloa.
Naakka katselee tyhjää juomalasia terassilla. Kuva: Vesa Heikkinen.
Juhannussimaa eli fingerporillinen monitulkintaisuutta
Fingerporia on kuvailtu eri yhteyksissä puujalkavitseillä ratsastavaksi huumorisarjakuvaksi. Tätä se onkin suurimmaksi osaksi, mutta Fingerpori on myös oivaltavaa ja nokkelaa suomen kielen monitulkintaisuuksien hyödyntämistä. Kielellä leikittely on Fingerporissa pääasiallisesti kuitenkin huvittamaan pyrkivää. Se pyrkii tarjoamaan kielellisiä oivalluksia ajoittain erittäin monimutkaisinkin kielenkääntein. Suuri osa vitseistä on akanoita, eli huvittavuus perustuu väärinymmärrykseen tai -tulkintaan. Lukija saa tällöin nauraa vahingoniloisena. Lisäksi Fingerporin lukeminen vaatii lukijalta myös osittain laajaa yleissivistystä mm. historian ja kulttuurintuntemuksen saralta. Varsinaisesti ajankohtaisiin aiheisiin Fingerporissa ei kuitenkaan puututa.
Pertti Jarla. Fingerpori: Juhannussima. Julkaistu Helsingin Sanomissa 23.6.2011.
Juhannus menee pipariksi, jos purjoaa pöydälle
Kun vihdoin päästään pöydän ääreen, ovat hymyt kuin Hangon keksillä. Tarjolla on appeen lisäksi silmänruokaa: kuin kirsikkana kakun päällä kattausta koristavat keskikesän kukkaset. Ruoka maittaa, eivätkä vatsamakkarat vaivaa päätä, ja pian moni pulisee kuin papupata. Kunhan vain ei menisi tämä juhannus pipariksi: toissajuhannuksena eräs meistä oli aivan nakit ja muusi ja lopulta purjosi pöydälle.
Jos ei ole aivan soosissa, saattaa juhannusyössä lehahtaa lempikin. Tarinan mukaan nakkipiilon jäljiltä voi olla olo kuin omenalla ja joskus jopa pullat uunissa.
Jäätelö, hyytelö ja kuutelo
Suomen kielen sana jäätelö on tiettävästi Elias Lönnrotin ehdotus vuodelta 1874. Sen kantana on pidetty verbiä jäädellä, joka tarkoittaa vähitellen jäätymistä tai jäädyttämistä. Samalla tavoin on voitu muodostaa hyytelö verbistä hyydellä, joka puolestaan on samaa sanaperhettä kuin hyytää ja hyinen. Nämä verbit ovat kuitenkin harvinaisia, ja sanojen muodostus voidaan ehkä selittää toisinkin. Kolmas samantyyppinen sana on uusmaalaisen ruokalajin nimitys kuutelo, johon sisältyy vanha rasvan nimitys kuu.
Minttusuklaan makuinen
Jäätelökioskille jonottaessani maistelin mielessäni ilmausta minttusuklaan
makuinen jäätelö. Se hahmottui aivan eri tavalla kuin toinen
vaihtoehtoni suklaanmakuinen jäätelö. Miksi toinen ilmauksista on
yhdyssanan oloinen, mutta toinen ei?
Pikkupoika syö jäätelöä lastenvaunuissa Linnanmäellä. Helsinki, 1960-luku. Kuva: Juha Jernvall. Helsingin kaupunginmuseo.
Sorbetti, arabian kulaus
Arabian šarba, joka tarkoittaa juomaa, kulausta, on lainautunut turkin kieleen muodossa şerbet. Turkissa sana tarkoittaa mm. kylmää juomaa ja mehujäätelöä. Tässä merkityksessä sana lainautui italiaan (sorbetto) ja ranskaan (sorbet). Suomeen sana tuli italiasta ruotsin (sorbet) kautta.
Raparperi, perin barbaarinen?
Raparperin nimi on lainattu meille ruotsista, mutta alkuaan se on lähtöisin latinasta ja edelleen kreikasta. Se tarkoittaa sananmukaisesti ”ulkomaalaista juurta”: nimityksen alkuosa viittaa juureen ja jälkiosa ulkomaalaiseen. Jälkiosan lähtökohta on sama, josta on peräisin barbaari.
Keskiaikainen korona
Seuraavat esimerkit on poimittu erään marjatilan mansikkapellolla olleista opasteista, joissa esiteltiin mansikkalajikkeiden ominaisuuksia:
Jonsok. Aikainen, talvenkestävä.
Korona. Keskiaikainen, makea. Pinta rikkoutuu helposti.
Polka. Keskiaikainen, kiinteä. Kestää hyvin kuljetusta.Bounty. Myöhäinen, makea.
Grilli kuumaksi!
Kesäpihojen kilpavarustelun kohteeksi päätynyt grilli on englantilainen lainasana. Parilan merkityksessä sana on
lainattu englantiin ranskan kielestä, jossa grille,
vanhassa kielessä greïlle tai graïlle, tarkoittaa juuri parilaa.
Hohdokas barbecue
Jokin aika sitten lehtien ruokajuttuihin ilmestyi sana barbecue. Lähemmin luettaessa jutut paljastuivat grilliruokaohjeiksi. Miksi otettiin käyttöön uusi vaikea sana, jota on hankala sekä kirjoittaa että lausua? Eikö grilli olekaan tarpeeksi eksoottinen?
Juhannusjuusto
Juhannusjuusto on pohjalainen juhannusruoka, jota valmistetaan keittämällä juoksutettua maitoa, kunnes hera on kaunista punertavan keltaista juustoa. Juustoa nimitetään myös juhannuskeitoksi, makeaksijuustoksi ja syöttijuustoksi (ruots. sötost).
Potut päärynöinä?
Peruna on
näistä kahdesta varhemmin tullut suomen kieleen. Sitä käyttää jo Mikael Agricola 1540-luvulla, mutta siihen
aikaan sanan merkitys oli ’päärynä’. Peruna
on lainaa muinaisruotsista, jossa se oli nimenomaan päärynän nimitys ja jonne
se oli saatu latinasta. Muinaisruotsin sana on nykyruotsissa päron ’päärynä’.
Sahtia juhannushäihin
Keittiömestari Jaakko Kolmonen on seuraamassa suurten juhannushäiden valmistelua Vammalan Karkussa. Sulhasen isän kanssa Kolmonen tekee sahtia. Juhannusvalmisteluista kerrottiin Yleisradion Kesäkeittiöohjelmassa 1983.
Ahomansikka. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.
Päivitettyjä kesäsananparsia
Myös kesään liittyviä sananparsia voisi leikillään muokata nykyaikaisemmiksi ja myös kaupunkilaisille sopiviksi. Tässä muutamia aineistopalvelu Kainosta poimittuja sananparsia modernisoituna:
Ei nyt tullu kessää, ku kärrykeli. – Ei nyt tullu kesää, ku talvirengaskeli.
Ole iloinen kuin kesähevonen. – Ole iloinen kuin kesälomalainen.
Olisikin
aina kesä ja aina pyhä, sen verran vain arkea, jotta akat saisi leipoa. – Oliskin aina kesä ja aina lomaa, sen verran vain töitä, että ois
rahaa syödä pitsat terassilla.
Nyt se kesä tul kum mansikki poeki. – Nyt se kesä tuli ku lokit hyökkäs ja vei jäätelöpallon.
Mä tein sen, mä join pullon kossua, siitä tulee känniin, se on niin hassua
Pullo kourassa me nurmikolla istutaan, juhannusta me juhlitaan
Klamydia: Juhannuksena (1991, albumi: Los celibatos, levy-yhtiö: Stupido Twins).
Valo ja ilo, kokon ja tunteen palo
Juhannuskokko. Kuva: Petra Saarnisto.
Juhannuskokkoja saa taas kohta ihailla rannoilla ja kallioilla. Kokko on johdettu sanasta kokka, joka puolestaan tarkoittaa keulaa tai esiin pistävää kulmaa. Komeissa juhannuskokoissa on poltettu, ja poltetaan joskus vieläkin, vanhoja veneitä – kokka kohden taivasta. Tästä juhannuskokon nimitys ei kuitenkaan johdu, vaan kartiomaisuudesta ylimalkaan.
Puhutaan myös juhannustulista tai juhannusvalkeista. Sana tuli on murteissa itäinen, valkea läntinen. Valkeaa on alettu käyttää ikivanhan tuli-sanan kiertoilmauksena, kun hyödyllistä mutta vaarallista ilmiötä ei ole rohjettu nimittää oikealla nimellä.
Esivanhempamme ovat uskoneet, että juhlatulilla on puhdistava vaikutus ja että ne karkottavat pahoja henkiä. Kuten muissakin vuotuisjuhlissa myös juhannuksessa yhdistyvät pakanalliset ja kristilliset perinteet.
Aurinko paistaa, ja kokkikin
Aurinko ei paista niin kuin kokki: kokki paistaa pihviä mutta aurinko ei paista mansikoita. Mitä siis ensi sijassa ajatellaan ilmauksella aurinko paistaa? Eikö lähinnä tarkoiteta sitä, että aurinko on silloin näkyvissä, ei pilven takana. Auringon ominaisuudet, lämpö (kuumuus) ja valo (kirkkaus, loiste) tulevat vasta tämän perusasian, näkymisen, myötä.
Auringon näkyminen liittyy paistaa-verbin
siihen merkitykseen, jota sanakirjoissa luonnehditaan näin: näkyä,
erottua selvästi
tai silmiinpistävästi, loistaa. ”Valo paistaa ikkunoista.” ”Lumen
alta
paistaa paljas maa.” ”Mättäät paistavat keltaisina lakoista.” ”Hänen
kasvoillaan paistoi mielihyvä.” ”Työn heikko laatu oikein paistaa
silmään.”
Päivä valistaa
Sanaa valistaa on käytetty vanhassa kirjakielessä ja murteissa – etenkin Lounais-Suomessa – aivan konkreettisessa merkityksessä. Lamppu valistaa eli valaisee, ja päivä valistaa eli valkenee. Valistua puolestaan tarkoittaa murteissa vaalenemista ja kalpenemista, kalvakaksi käymistä.
Näistä merkityksistä käykin havainnollisesti ilmi valistamisen ja valistumisen alkuperä. Kantana on joko valo tai valko (valkoinen). Kun ihmisiä valistetaan, heille valaistaan asioita, tarjotaan tiedon valoa.
Kesäisiä hyönteisiä, jotka herättävät monenlaisia tunteita. Kuvat: Vesa Heikkinen.
Päivä seuraa yötä, pouta sadetta
Poutaa voisi kaksimerkityksisyydessään verrata päivään. Samalla tavalla kuin päivä seuraa yötä, samalla tavalla poutakin seuraa sadetta. Samalla tavalla kuin päivän ja yön väliin jäävät ilta ja aamu, samalla lailla poudan ja sateen väliin jää jakso, välivaihe, joka ei selvästi kuulu kumpaankaan.
Auringonnousu Saimaan Yövedellä. Kuva: Vesa Heikkinen.
Helle hellii, puree ja lyö
Iltalehti tykittää ja nokittaa Ilta-Sanomia: samassa jutussa on peräti viisi hellesanaa!
lempilämpö
himohelle
seksihelteilijä
helleseksi
hellevauva
Lempilämpö ja himohelle saavat seksihelteilijät harrastamaan
ulkoseksiä. Aiempien vuosien perusteella helteet eivät kuitenkaan näy vauvojen
lukumäärässä, mutta joitain hellevauvoja saattaa silti syntyä.
Alan väsyä sanavyörytykseen. Mutta velvollisuuteni on jatkaa.
Hei kaikki juhannustansseihin
Juo joku marttyyri, ja metsä raikaa
On saunat liekeissä tietenkin
Ja neitsyt kaadettu
Kuin vanhaan aikaan
Dingo: Juhannustanssit (single, 1986, Bang Trax).
Armastellaan, lemmiskellään
Kansanlaulun Oman kullan silmät viimeisessä säkeistössä lauletaan: ”Uusi kulta vieres, vanha oven pieles, eihän kahta rakastella sovi.” Vuosina 1951–61 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa, joka kuvaa suomen yleiskieltä sellaisena kuin se oli ennen toista maailmansotaa, verbiä rakastella selitetään näin: ’kevyestä lemmensuhteesta: armastella, lemmiskellä, pidellä, lähennellä’.
Kuhertelua Töölön yhteiskoululla 1970-luvulla. Kuva: Lauri Pietarinen. Helsingin kaupunginmuseo.
Vispilänkauppaa
Varpuvispilä tehdään kuorituista koivunoksista, kuten monet
vielä muistavat. Parhaiten kuori irtoaa kevään vaihtuessa kesäksi, jolloin pitää
hankkiutua vispilämetsään. Poika kuorii varvut ja tyttö sitoo vispilät,
tai päinvastoin, ja hyvä yhteistyö saattaa johtaa muuhunkin yhteydenpitoon.
Vispilän välityksellä syntyy kahdenvälinen sitoumus eli kauppa.
Heti lemmessä
Yleiskielen ylätyylinen ja runollinen lempi ei ’(ruumiillisen) rakkauden’ merkityksessään ole murteissa järin laajalevikkinen. Murretietoja on eniten kaakon ja idän suunnalta eli Kymenlaaksosta ja entisistä Kannaksen murteista sekä Pohjois-Karjalasta, kuten sananparsi Kiihtelysvaarasta: ennehhän ne lesket lemmen suap, kum mokomat morssiimet. Varsinkin tässä merkityksessä murteiden lempi saattaa olla osaksi myös kirjakielen perua.
Murteissa sanalla on kuitenkin myös muunlaisia merkityksiä ja muunlaista käyttöä, ja näiden levikit osin poikkeavat ’rakkaus’-merkityksisen lempi-sanan levikistä.
Polttaa kesäkatu kuuma?
Kovin sukupuolielämähakuisia ovat myös ne kesäiskelmät, joiden näyttämönä on kaupunki. Miestä polttaa kesäkatu, hiki virtaa, asfaltti höyryää, pakokaasu ja tunnelma suorastaan huumaavat. Helpotusta tuo tietenkin viileä nainen.
Maailma kuin silkkiä vaan
Vuonna 1977 valmistuneessa Yleisradion Juhannus on meillä herttainen -ohjelmassa vieraillaan häissä. Nuoripari saa toisensa perinteisin häämenoin Teiskon Maisansalossa Tampereella. Taiteilija M. A. Numminen esittää hääjuhlassa kappaleen Maailma se on kuin silkkiä vaan.
Rakkaus on kaunis sana
Ismo Alanko väittää laulussaan rakkauden olevan ruma sana. Rakas ja rakkaus valittiin silti suomen toiseksi ja kolmanneksi kauneimmaksi sanaksi.
Rakas-sanaa on pidetty vanhana omaperäisenä sanana. Sen vastineet kuitenkin puuttuvat läheisimmistä sukukielistä, joten kyseessä on ilmeisesti lainasana. Uusimman käsityksen mukaan rakas juontuisikin merkitykseltään melko negatiivisesta sanasta, eli ahnetta tai himokasta tarkoittavasta kantagermaanin sanasta *frakaz. Voi olla, että tässä merkitys on kehittynyt konkreettisesta lihan himosta abstraktimpaan ja hillitympään rakastamiseen. Suomen kirjakielessä rakas on oleillut Agricolasta ja hänen aikalaisistaan lähtien, samoin kuin siitä johdettu verbi rakastaa.
Mennään tunteisiin
Esimerkiksi rakkaus-käsitteen ala on ollut vanhastaan suomen kielessä suppeampi kuin vaikkapa englannissa. Suomenkielisestä tuntuu, että englanniksi minkä tahansa voimakkaan positiivisen suhtautumisen johonkin voi ilmaista sanalla love. Sellaisesta love-verbin käytöstä kuin vaikkapa lauseessa I love ice cream ’rakastan jäätelöä’ on kyllä englantilaisessa kouluopetuksessakin aiemmin varoiteltu, mutta vaikuttaa siltä, että tässä kohdassa love-sanan käytön ja merkityksen muutosta ei ole onnistuttu vastustamaan.
Nykyään englannin kielen tyyppistä laajemmalle levinnyttä rakkaus-käsitteen käyttöä on alkanut näkyä myös suomessa. Verbiä rakastaa on esimerkiksi alettu käyttää infinitiivin kanssa: Rakastan katsella tähtitaivasta.
Huussilukemista ja muita tunteikkaita kesätekstejä. Kuvat: Vesa Heikkinen.
Rantalava, juhannusHanurista valitusKaikuu, järveen päilyy illan kuulaus
Polku, koivu, yötön yöSoittajan on raskas työJanatuisen jalka tangon tahtiin lyö
Juha Vainio: Juhannustanssit (albumi Juha ”Watt” Vainio, 1966).
Sananjalka kukkii, ja näet aarnitulien palavan...
Liikutko juhannusyönä valoisissa metsissä, hakkuuaukeilla tai rehevien purojen rantamilla, sananjalkojen kasvumailla? Pidäpä silmäsi auki, sillä onni voi suosia. Tuona keskikesän yönä biologiset tosiasiat kumoutuvat hetkeksi ja sananjalka, siemeniä tuottamaton itiökasvi, kukkii. Kaikki muukin käy silmänräpäyksessä, sillä samalla hetkellä myös muodostuu ja katoaa siemen.
Jos on tarpeeksi näppärä ja ehtii napata kukan tai siemenen, saa haltuunsa taikavoiman, jonka avulla pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja näkemään aarnitulien palavan. Aarnitulet ovat merkki siitä, että haltijat polttavat aarteistaan hometta ja ruostetta. Samaisena juhannusyönä aarnitulien sininen liekki osoittaa maasta kohonneiden ja puhdistusta kaipaavien aarteiden paikan.
Lomps ja onnea! Kuuntele kesää Kielikorvasta!
Nykysuomen sanatietokannasta löytyy paljon lomailuun liittyviä sanoja. Ensinnäkin on loma-alkuisia uudissanoja. Nämä ovat usein yhdyssanoja, joissa loma on määriteosana. Tällaisia ovat esimerkiksi loma-aamukampa (montako aamua lomaan on, vrt. armeijan aamukampa), lomaonni (hyvä loma) ja lomaruletti (työpaikoilla lomien järjestely limittäin).
Toiseksi on loma-loppuisia uudissanoja eli sanoja, joissa loma on perusosana. Tällaisia erilaisia lomia kuvaavia sanoja ovat esimerkiksi lähiloma, mikroloma, aivoloma, sporttiloma, parisuhdeloma. Loma voi olla myös lomaa jostakin, kuten sanoissa someloma tai ruutuloma.
Heinäkuinen yö. Kuva: Vesa Heikkinen.
Kanootilla sääskilomalle? Vai paarmoja kiikaroimaan?
Kanootti-sana on
kulkenut pitkän matkan ennen suomeen päätymistä. Suomeen ruotsista,
ruotsiin lähinnä ranskasta, ranskaan espanjasta, espanjaan
arawakilaisista kielistä Keski- ja Etelä-Amerikasta.
Loma puolestaan on tarkoittanut alkuaan konkreettista rakoa tai väliä. Siihen viittaa
myös sormien laittaminen toistensa
”lomaan”. Konkreettisesta raosta ja välistä ei ole pitkä matka siihen,
että väliaikaa ja taukoa on alettu nimittää lomaksi.
Sana hyttynen on ilmeisesti syntynyt jäljittelemään hyönteisen ääntä. Ystävämme sääski on tietenkin vanha perintösana. Sääsken merkitys on sukukielissäkin sama: ininää luvassa!
Sanojen alkuperästä kerrotaan Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä -palstalla. Yli viidensadan sananselityksen joukossa on paljon kesäisiäkin sanoja, muun muassa heinä, hyttynen, kanootti, kiikari, loma, olut, paarma, pelargoni, siideri ja sääski.
- Heinä (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Hyttynen (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Kanootti (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Kiikari (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Loma (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Olut (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Paarma (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Pelargoni (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Siideri (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Sääski (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
- Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä
Kotuskutoinen kesäpiilosana
Piilosana kesälle 2020. Vesa Heikkinen ja Risto Uusikoski, Kotus.
Pystyyn
1. Nuolaistava ennen tipahtamista.2. Viisaskin menee, mutta onneksi riemukkaaseen.
3. Pesj mun paetanj monta kertoo.
4. Etelän Kotus tai lempeästi turjus turkki päällä.
5. Jussina mm. vitsakin väännettävä.
6. Tee se vaikka nokipannukahvin poroista.
7. Hapokasta, sanoi keho maidosta.
8. Juhannusmaakin.
9. Puhekielinen toinen persoona.
10. Pitkä kieli ja iloinen mieli ukkoskuuron keskellä.
11. Inakin eräänlainen.
12. Urheilua seurassa toisella kotimaisella.
13. Ollako vai eikö olla muiden verbien tukena?
14. Mistä Zeus tuli?
15. Voi juku, minäkin sain sekoittaa kastiketta!
16. Maaväri, ok!
17. Tää ei oo helppo – tää on paha.
18. Kesät ennen.
19. Joidenkin murteiden kanssa vähän komitatiivahtaa.
20. Enää ei kaukaloiden talk show'ta.
21. Kieltoverbistä palindromi, näinköhän tapahtuu?
22. Korea violetti – kivenkova kvartsinmuunnos
23. Ristikontekemissuoja.
24. Saapasmaa kutisti itsensä koodiksi.
25. Kotuksesta ammuttuna.
26. WCAG SWAG eli asianajajalle approbatur.
Vaakaan
1. Lentävä tai naukkaileva.13. Miukumauku.
15. Koivusta saatava herkku.
27. Pihalla oleva seikkasiivekäs pluraalissa.
28. Vastan ja vihdan ainespuu ryyditettynä ryhmäsanajohtimella sekä naitettuna maan ja veden rajaan.
29. Loputon liikenne- ja viestintäministeriö.
30. Heitä pois jo vaatteet. Riisu myös alun nasaalikonsonantti.
31. Runollinen toinen persoona.
32. Hän lauloi: ”Mua vaivasi nuoruus, jätin itseni kesken.”
33. Osa naista muodostaa interjektion.
34. Hapen ja kaliumin kemialliset merkit muodostavat yhdessä hyvin tavallisen hyväksynnän osoittimen.
35. Kapulakielessä.
36. Puuta koputtava ”Nappe”.
37. Juhlajuoman osanto.
38. Juoma länteen.
39. Barbin kaveri on kasvanut rokkiyhtyeeksi.
40. Mekaaninen värähtely yhdistettynä patikointiisi, jonka kruunaa kysymyspartikkeli.
41. Hän lauloi ”Yes Sir, alkaa polttaa” ja sai alveolaarisen klusiilin eteensä.
42. Kala yhtyi täällä käyneen sukunimeen.
43. Länsimurteinen koiraskoppelo, joka on pudottanut ämmän edestään.
44. Perinteinen havaijilainen vihdontaväline voisi olla suomessa myös teonsanan ensimmäinen infinitiivi.
45. Rupeamisverbin passiivin toisen partisiipin partitiivi.
46. Itikat
vaan eivät naudat.
47. Oman toimen ohella muodostettu johdos, joka hakee vertaistaan kotoisan ja lokoisan seurasta.Täytyyhän sitä päästä täyttämäänkin! Voit ladata piilosanan vihjeineen pdf-tiedostona ja tulostaa sen. Jos täyttöurakka päättyy paperin rypistymiseen ja viskautumiseen, niin ei huolta: lunttaa ratkaisusta!
Piilosanojat. Jussipussi-teemasivun toimittajat Vesa Heikkinen (liian vaikea) ja Risto Uusikoski (liian helppo). Sivu on julkaistu kesäkuussa 2020. Sivua on päivitetty kesäkuussa 2021.