Vaalit ja äänestys ovat näennäisen yksinkertaisia asioita, jotka määritellään yleiskielen
sanakirjassa hieman mutkikkaasti, jopa juhlavahkosti. Määrittelyistä huokuu tarkkuus, vakavuus ja virallisuus, eikä ihme: vaaleja pidetään hyvin syin yhtenä yhteiskuntaelämämme perustoimintona.
Mitä kaikkea vaalit ja äänestäminen tarkoittavatkaan, kun asioita tarkastelee kielen, tekstien ja merkitysten kannalta? Tässä
koosteessa katsellaan monista näkökulmista niin vaaleihin liittyvää
sanastoa kuin vaalikentillä käytettävää kieltäkin. Painotus on kuntavaaleissa, mutta yleisempääkin vaali-, äänestämis- ja kampanjointiasiaa toki esitellään. (Kooste viittaa siihen, että valtaosa tekstikatkelmista on lainauksia muualla julkaistuista teksteistä. Jokaisen katkelman lopussa on linkki alkuperäiseen julkaisuun.)
Vaalit on demokratiamme juhlaa, koko kansanvaltaisen järjestelmämme ydin. Vaaleja on syytä vaalia, siis #vaalimme! Ja äänestämme!
Vaalimme-tunniste vaalimainoskehikossa. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Vaalien ja valitsemisen juurilla
Vuonna 1917 säädettiin maalaiskuntien ja kaupunkien kunnallislait. Niiden mukaan kunnan asioista päätti kaupungeissa, kauppaloissa ja maalaiskunnissa sekä erillisin ehdoin taajaväkisissä yhdyskunnissa valtuusto ja kunnan talouden hoitoa tarkastivat yleisillä vaaleilla valitut tilintarkastajat. Samana vuonna saatettiin voimaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.
Vuoden 1918 katastrofin jälkeen suomalainen yhteiskunta eheytyi pitkälle kuntademokratian ansiosta. Kuntademokratialla on pitkät historialliset juuret. Ensimmäiset täysin demokraattiset kuntavaalit pidettiin jo joulukuussa 1918. Kunnissa ei ole hallitus–oppostio-asetelmaa, minkä ansiosta myös kapinassa siipeensä saanut vasemmisto pääsi vaikuttamaan merkittävällä tavalla paikallisasioihin. – –
Vielä äsken ase kädessä toisiaan vastassa olleet kunnanvaltuutetut ryhtyivät – yhdessä ja useimmiten yksimielisesti – jatkamaan vaivaistalojen ja koulujen rakentamista. Voi syystä kysyä, miten se oli mahdollista?
Äsken ase kädessä toisiaan vastassa olleet ryhtyivät yhdessä jatkamaan vaivaistalojen ja koulujen rakentamista
Suomessa järjestettiin pitkään kunnallisvaaleja, mutta vaalien nykyinen nimitys on kuntavaalit. Nimitys muuttui vähitellen.
Muutokselle antoi alkusysäyksen kunnallislain muuttuminen kuntalaiksi vuonna 1995. Tuolloin vaalien nimitys jäi lakiin vielä vanhassa muodossaan. Lyhempi ilmaus kuntavaalit alkoi kuitenkin vähitellen esiintyä esimerkiksi mediassa.
Vuoden 2015 kuntalaissa kunnallisvaalit-sana vihdoin poistettiin ja sen tilalle otettiin kuntavaalit. Kuntavaalit-nimisenä vaalit järjestettiin ensimmäisen kerran siis vuonna 2017.
Kesäkuun 2021 kuntavaaleissa oli mahdollista äänestää myös ulkona. Tässä ennakkoäänestyspaikkana on Töölön kisahallin alue Helsingissä. Kuva: Henna Leskelä, Kotus.
Ruotsalaiset vaalit
Sana vaali on lainattu suomen kieleen ruotsista 1740-luvulla. Ruotsin val kuulunee juuriltaan yhteen valitsemista tarkoittavan välja-verbin kanssa. Valita-verbillä on vastineita inkeroismurteissa, karjalassa, lyydissä, vepsässä, vatjassa ja virossa. Lähtökohta on muinaisgermaaninen verbi (vrt. ruotsin välja).
Äänestys menossa Punkalaitumella vuoden 1960 kunnallisvaaleissa. Kuva: Raimo Seppälä. Satakunnan museo.
Kunta ja sata sukua?
Hallinnollisen kunta-sanan merkitys vakiintui 1800-luvun jälkipuoliskolla samalla, kun kunnallishallinto kehittyi. Kunta voi olla hyvin vanha perintösana, jolla olisi vastineita aina unkarissa asti (had ’sotajoukko, sota; suku, heimo’).
Toisaalta sanan on ehdotettu myös olevan vanha germaaninen tai vielä vanhempi indoeurooppalainen laina, jolloin sen lähtökohta olisi sataa merkitsevä lukusana, johon pohjautuu myös esimerkiksi ruotsin hundra ’sata’.
Vaali vai vaalit?
Monet vaalien nimitykset ovat vakiintuneet joko yksikköön (puheenjohtajan vaali) tai monikkoon (eurovaalit), mutta joissakin tapauksissa voi käyttää kumpaa tahansa muotoa, esimerkiksi:
presidentinvaali ~ presidentinvaalit.
Yksikkömuoto korostaa vaalia valintatoimituksena, monikko tapahtumana tai tilaisuutena.
Kansanvaltaa ja kuplakeskusteluja olohuonetenteissäkin?
Nimitys demokratia koostuu kahdesta kreikan sanasta. Ensimmäinen on kansaa tarkoittava dẽmos, jälkimmäinen verbi krateĩn, joka tarkoittaa hallitsemista. Demokratia on siis kansanvalta, ja tämä hallitusjärjestelmä oli jo antiikin Kreikassa pohdinnan kohteena.
Demokratia on kansanvaltaa
Vuonna 2015 puhuttiin olohuonetenteistä eli kodeissa järjestettävistä pienimuotoisista vaalitenteistä. Niiden ideana on, että järjestäjät kutsuvat kotiinsa muutamia eri puolueiden ehdokkaita tentittäviksi ja ystäviään ja tuttaviaan yleisöksi. – – Olohuonetenttien on sanottu olevan yksi some-ajan ilmiöistä, sillä tieto niistä ja niissä käsitellyistä asioista leviää erityisesti sosiaalisen median välityksellä.
Kevään 2015 eduskuntavaaleja seurasi kiihkeä kuplakeskustelu, kun kulttuuriväki hämmästeli Helsingin Sanomissa, keitä ne perussuomalaisia äänestävät oikein mahtavat olla. Nuori näyttelijätär arvelikin elävänsä kulttuurikuplan suojassa, koska hänen tuttavapiiriinsä ei kuulu ainuttakaan perussuomalaisten kannattajaa.
Ihmisiä kokoomuksen vaaliteltan edustalla 1990-luvulla Nurmijärvellä. Kuva: Nurmijärven Extra Uutiset. Nurmijärven museo.
Kampanjointi ja äänestäminen: huudantoako?
Vielä 1800-luvulla äänestykseen viitattiin monin erilaisin sanoin. Tämä käy ilmi kielentutkija Martti Rapolan kokoamasta sanastosta. Rapolan 1800-luvun kirjasuomen aineisto sisältää 44 000 sanalippua. Aineistosta on julkaistu verkossa tietokanta, joka sisältää tietoja 5 600 sanasta ja 1 070 käsitteestä.
Äänestämiseen on sanaston perusteella viitattu 1800-luvulla esimerkiksi tällaisin sanoin: huudanto, huuto, äänihuuto, ääntäminen, äännöstys, äännöstämä, ääntelö, ääntö. Vastaavasti äänioikeuteen on viitattu muun muassa sanoilla huuto-oikeus ja äännösvalta.
Punakynällä viiva vaalilippuun
Ääni annetaan erilaisissa vaaleissa useimmiten äänestyslipulla. Äänestyslippuja on ollut historian saatossa käytössä useammanlaisia. Nykyään käytössä on jo sähköisiäkin äänestyslippuja.
Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 äänestyslippu eli vaalilippu oli suuri lakana, johon oli merkitty kaikki asianomaisen vaalipiirin
valitsijayhdistykset kaikkine ehdokkaineen ja puoluetunnuksineen. Äänestäjän tehtävänä oli merkitä äänestyspaikalla olleella punakynällä viiva vaalilippuun sen
valitsijayhdistyksen kohdalle, jonka ehdokkaita hän halusi äänestää.
Lippu on usein lepattava tai liehuva esine. Onkin arveltu, että lippu-sana saattaa jäljitellä lepattavaa ääntä. Merkitykseen on voinut vaikuttaa myös äänteellisesti läheinen ruotsin laina lappu.
Äänestyslippu ja suurennuslasi. Eduskuntavaalit 2023. Kuva: Reetta Juntunen, Kotus.
Annetaan: ääni
Korvin kuultava ääni on ollut yleinen kirjoitetussa kielessä jo 1500-luvulta lähtien, ja vaaleissa annettava äänikin on mainittu jo vuoden 1688 kirkkolaissa. Sen sijaan äänestämisestä ja äänestyksestä on puhuttu vasta 1860-luvulta lähtien.
Ehdokas Keijo Korhosen rintamerkki presidentinvaalikampanjassa vuonna 1994. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Älä nuku vaaliesi ohi
Kunnallisvaalisyksynä 1960 piti nukkuvien puolueen edustaja herra Sitsimies majaa eduskuntatalon edustalla. Istunto kannatti, sillä ennätysmäärä kansasta kävi äänestämässä.
Ääni uurnaan
Äänestyslippu pudotetaan uurnaan. Uurna on ruotsalainen lainasana (vrt. ruotsin urna ’uurna; ruukku’).
Ruotsin urna, kuten monen muunkin kielen vastaava sana, juontuu latinasta. Latinassa
urna tarkoittaa vesiastiaa sekä myös vaali- ja tuhka-astiaa.
Hyvän puolesta, pahaa vastaan
”Meillähän on veronmaksajien rahoja käytetty alempien kansanluokkien suoranaiseen hemmotteluun.”
Vuoden 1956 valistusfilmi ei jätä asioita epäselväksi. Maailma on mustavalkoinen. Vastakkain ovat hyvä ja paha – ja tähän voi vaikuttaa vain äänestämällä!
Samppanjakampanja?
Äänestyspäivää edeltää vaalikampanjointi. Suomessa on alettu enevässä määrin puhua vaalirauhasta, joka tarkoittaa muun muassa sitä, että kampanjointi on turvallista, erilaisia mielipiteitä kunnioittavaa ja ketään loukkaamatonta.
Kampanja-sanan juuret ovat latinassa. Nykymerkityksen sana on saanut ranskassa, josta se on levinnyt muihin kieliin. Sana Campagne esiintyy monen Ranskan kunnan nimessä, ja samaa juurta on myös samppanjastaan tutun Pohjois-Ranskan Champagnen alueen nimi.
Kuntavaalien ennakkoäänestyspaikka Helsingin Myllypurossa kesäkuussa 2021. Kuva: Vesa Heikkinen.
Saat sitä mitä toinen toivoo
”Ensin kuunnellaan ihmisiä ja sitten äänestetään”
”Että sanoo, mitä haluaa tehdä. Katsotaan, mikä voittaa”.
”Että äänestää mitä toivoo ja joskus saa sitä mitä toinen toivoo.”
Näin vastasivat lapset, kun heiltä kysyttiin, mitä äänestäminen tarkoittaa. Johanna Nurmi tutustui vuonna 2016 lasten
demokratiakasvatuspilottiin.
Älkää valitko hekumallisia
lkuvuonna 1769 valtakunnan säädyt olivat valitsemassa edustajiaan tuleville valtiopäiville eli herrainpäiville. Jotta saataisiin hyvät edustajat, tammikuussa 1769 nimimerkki ”Yhtä Hywää Kuka” tarttui sulkakynään ”Yhdesä Contoirissa” ja laati kirjoituksen ”Kaickein Kanssa Alammaisten tykö Kaikista Säädyistä lähestywäisestä Herrain Päiwä Miehen walitzemisesta”. – –
Nyt jos koskaan valtiopäivämiehiksi tulee valita ymmärtäväisiä, taitavia ja viitseliäitä ehdokkaita! Ihanne-ehdokkaat ovat myös kunniallisia, aikaansaavia ja yksivakaisia sekä mielellään ”Jumalata pelkäwäisiä miehijä”. Karvaat kokemukset ovat opettaneet senkin, että kannattaa valita ”senkaltaisia jotka rahan ahneudelda ei itziäns wietellä salli”. – –
Nimimerkki ”Yhtä Hywää Kuka” esittää myös eräänlaisen käänteisen tarkistuslistan, jonka avulla äänestäjät voivat pudottaa pois kelvottomia ehdokkaita. – –
7. Älkäät valitko hekumallisia, jotka ovat aina valmiit yhden tai toisen asian tähden syömään ja elämään hyvin ja muutenkin tarvitsevat kaikki rahansa pohjattomiin kuluihinsa.
Puhdas sinimuotoinen äänes! Vai sittenkin ote- tai hajaääni?
Nykyistä yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa on yli yhdeksänkymmentä ääni-alkuista hakusanaa. Lisäksi sanakirjassa on parikymmentä äänes-alkuista hakusanaa. Ne ovat äänes, äänestys, äänestysalue, äänestysesitys, äänestyskelpoinen, äänestyskone, äänestyskoppi, äänestyskäyttäytyminen, äänestyslippu, äänestysoikeus, äänestyspaikka, äänestysposti, äänestysprosentti, äänestyspäivä, äänestystulos, äänestäjä ja äänestää.
Harvinaisin sanoista on ehkä äänes. Sillä tarkoitetaan (musiikissa ja fysiikassa) puhdasta sinimuotoista ääntä tai äänikomponenttia. Sinimuotoinen tarkoittaa sinikäyrän muotoista. Sinikäyrä on sinifunktion kuvaaja, säännöllisen aallon muotoinen käyrä. Sini taas viittaa tässä yhteydessä erääseen trigonometriseen funktioon.
Kyllä kunnanvaalit meillä meni ihan poskelleen, ku se serkkupojan oteääni hukku postissa, ja minä äänettä jäin
Taiteilija Simo Salmisen esittämässä Politiikkalaulussa puhutaan oteäänistä ja hajaäänistä. Jukka Virtanen sanoitti kappaleen, jossa vaalien poskelleenmeno johtuu siitä, että serkkupojan oteääni hukkuu postissa. Laulun minä jää äänittä. Hän uhoaa laskevansa seuraavissa vaaleissa hajaääniä.
Oteäänestys oli eräänlainen ennakkoäänestyksen edeltäjä. Se korvattiin ennakkoäänestysmahdollisuudella vuoden 1969 kansanedustajainvaalilailla ja vuoden 1972 kunnallisvaalilailla.
Oteääni tarkoittaa otteella äänestäneen ääntä valtiollisissa vaaleissa. Otteella tarkoitetaan tässä yhteydessä 1900-luvun alkupuolen kieltä kuvaavan Nykysuomen sanakirjan mukaan ”äänestysalueen äänestysluettelon otetta, jota käyttäen ao. äänioikeutettu kansalainen saa äänestää toisessa, joko oman tai toisen vaalipiirin äänestysalueessa”. Hajaäänillä viitataan joihinkin yksittäisiin ääniin. Sanat ovat myös nykyistä yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa, mutta niitä käytetään nykyään harvakseltaan. (VH)
Eino Poutiaisen vaalikampanja käynnissä Liperissä maaliskuussa 1979. Kuva: Helge Heinonen. Museovirasto.
Eriseuroja, lahkioita ja puoluuksia puolellasi
Sana puolue on mainittu ensi kerran kirjoitetussa kielessä vuonna 1803 valtakunnan velkaseteleiden lunastamista koskevassa asetuksessa. Silloin sen merkitys oli ’seutu, tienoo’.
Nykymerkityksessään sanaa alettiin käyttää 1800-luvun
puolimaissa.
Puolue on johdettu sanasta puoli,
jonka alkuperälle on esitetty eri vaihtoehtoja.
Puolueen nimityksistä vanhin on itsensä Agricolan luultavasti sepittämä eriseura, jota hän käytti fariseusten uskonnollisesta puolueesta. Sana puolue taas on sekin 1800-luvun sanoja. Sen lienee luonut kielen tutkijana ja kehittäjänä ansioitunut August Ahlqvist, jonka jälkimaailma muistaa vain Aleksis Kiven teilaajana.
Agricolalla eriseura oli fariseusten uskonnollinen puolue
Martti Rapolan kokoamassa 1800-luvun sanastossa puolueeseen viitataan monin sanoin. Näitä ovat muun muassa puoluslahko, puolikunta, puolue, eriseura, erilahko, puoluus ja lahkio.
Puolueiden ohjelmissa ja puheenvuoroissa toistuu usein sana puolesta. Puolue voi kertoa toimivansa vaikkapa Suomen kansan puolesta, kansanvallan puolesta, sosialismin puolesta, unohdetun kansan puolesta, työläisten puolesta, yrittäjien puolesta, maaseudun puolesta tai ympäristön ja ilmaston puolesta. Puolue toimii siis hyväksi katsomiensa asioiden ja arvojen puolesta. Välillä puolue voi toimia joitakin asioita vastaankin, mutta meillä ei kuitenkaan ole puolueiden rinnalla vastueita.
Sana vastue voisi olla periaatteessa mahdollinen. Kielenhuoltaja Anneli Räikkälä pohtii Kielikellossa vuonna 1992 ue-johtimella (ja ye-johtimella) muodostettuja substantiiveja. Hän vastaa Aarne Purolan kysymykseen sanasta soittue: voitaisiinko musiikkiyhtyettä kutsua soittueeksi? Toki voitaisiin, vaikka kielenkäyttöön onkin vakiintunut jo sellaisia saman asian ajavia sanoja kuin yhtye ja orkesteri. Soittueella on Räikkälän korvissa ”jotenkin huvittava sävy”. Niin taitaisi olla vastueellakin? (VH)
Puolue puolustaa sinua. SDP:n juliste takavuosilta (vuosi tuntematon). Kuva: Työväen arkisto.
Kirjavaa puoluehistoriaa
Suomen ensimmäisenä puoluereyhmittymänä voi pitää 1860-luvulla syntynyttä Suomalaista Puoluetta. Sille vastapainoksi muodostui 1870–1880-luvuilla Ruotsalainen Puolue. 1880-luvulla Suomessa vaikutti myös lyhytaikainen Liberaalinen Puolue. Vuonna 1902 perustettiin Nuorsuomalainen Puolue. Svenska folkpartiet i Finland eli Suomen ruotsalainen kansanpuolue perustettiin vuonna 1906. Se oli Ruotsalaisen Puolueen perinnön jatkaja.
Suomen Työväenpuolue perustettiin vuonna 1899. Sen nimi vaihdettiin Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi vuonna 1903 Forssan puoluekokouksessa.
Maalaisliitto perustettiin 1908. Nimi vaihdettiin 1960-luvulla Keskustapuolueeksi ja vuonna 1988 Suomen Keskustaksi. Kansallinen Kokoomuspuolue perustettiin vuonna 1918. Nimi lyhennettiin vuonna 1951 muotoon Kansallinen Kokoomus.
1950-luvun lopulla sai alkunsa Suomen Kristillinen Liitto. Se otti vuonna 2001 nimekseen Suomen Kristillisdemokraatit. Saman vuosikymmenen lopulla perustettiin myös Suomen Pientalonpoikien Puolue, josta tuli sittemmin Suomen Maaseudun Puolue. Sen jäsenet perustivat vuonna 1995 Perussuomalaiset-nimisen puolueen.
Vuonna 1987 perustettiin Vihreä liitto. Vuonna 1990 perustettiin Vasemmistoliitto.
Historia tuntee monia puolueita ja ryhmittymiä, joita ei ole enää nykyisellä puoluekartalla. Näitä ovat esimerkiksi Kansallinen Edistyspuolue (perustettu 1918), Suomen Sosialistinen Työväenpuolue (1920), Isänmaallinen Kansanliike (1932) ja Liberaalinen Kansanpuolue.
Mies lukemassa Suomen Kommunistisen Puolueen Kommunisti-lehteä. Helsinki 1945. Kuva: Väinö Kannisto. Helsingin kaupunginmuseo.
Aktiivista vastustamistakin?
Wikipedian Luettelo Suomen puolueista -sivulla mainitaan muun muassa tällaisia puolueita: Suomen aktiivinen vastustuspuolue, Kansanpuolue, Maanviljelijäin puolue, Iskumiehet, Suomen Kansan Järjestö, Radikaalinen Kansanpuolue, Suomen Eläkeläisten Puolue, Yhteisvastuupuolue, Ihmisyydenpuolue, Naisten puolue, Luonnonlain puolue, Köyhien Asialla ja Muutospuolue.
Virallisia ja epävirallisia nimiä
Puolueiden viralliset nimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella ja samalla tavoin kuin ne on merkitty puoluerekisteriin (Kansallinen Kokoomus). Yleensä mediassa kuitenkin käytetään puolueen lyhyempää, epävirallista nimeä, joka kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella (kokoomus).
Puolueiden nimien lyhenteet aloitetaan isolla kirjaimella (Kesk., Vihr.). Jos lyhenne luetaan kirjain kerrallaan (esim. SDP luetaan [äs-dee-pee]), loppuun ei tule pistettä. Puolueen jäsenyyttä tarkoittava lyhenne kirjoitetaan sen sijaan pienellä (vihr., sd.).
Tuusulan ja Järvenpään hiihtohaastekilpailuun talvella 1956 osallistuneet Keravan kauppalanvaltuutetut. Kuva: Väinö Johannes Kerminen. Keravan museo.
Puolueet veljeksiä keskenään?
Veljespuolue-sanaa on käytetty puoluepolitiikassa puhuttaessa jonkin toisen maan puolueesta, joka on ideologisesti samankaltainen ja johon puolue pitää yllä suhteita. Sanan merkitykseen ja käyttöön liittyy kuitenkin useita ongelmia, ja sen tilalla on usein parempi käyttää muuta ilmausta.
Yksi ongelma on se, että vaikka puolueet edustaisivat periaatteessa samaa ideologiaa, niiden monet tärkeät linjaukset voivat silti poiketa toisistaan. Sanan käyttöä kannattaa siis harkita tarkkaan, ja siksi sana myös laitetaan joskus lainausmerkkeihin (”veljespuolue”) tai osoitetaan sanan ongelmallisuus muuten (niin sanottu veljespuolue, vähän niin kuin veljespuolue).
Uniikki Kekkonen
Kielentutkija Fred Karlsson ja politiikantutkija Matti Wiberg ovat tarttuneet puolueiden periaateohjelmiin. Heidän tuoreitten tutkimustensa mukaan puolueet eivät ole keskenään samanlaisia, ainakaan kielellisten valintojen perusteella.
Kiinnostavia ovat esimerkiksi tutkijoiden havainnot ohjelmien ”uniikkilekseemeistä”. Niillä tarkoitetaan sanoja, joita on vain yhden puolueen ohjelmassa.
Demareiden uniikkisanoja ovat muun muassa alistussuhde ja unelmoida. Kokoomuslaisten
uniikkisanoja ovat esimerkiksi ilmapiiri ja kannustavuus, keskustan taas ehyt ja Kekkonen.
Konservatiivit ja reformistit ynnä liberaalidemokraatit sekä muita euroryhmiä
Suomen puolueiden historia on kirjava, ja puoleiden nimissä riittää ihmeteltävää. Oman lisänsä puoluekeskustelujen kirjoon tuo se, että monet puolueistamme toimivat myös Euroopan parlamentissa ja sen poliittisissa ryhmittymissä.
Kielitoimiston ohjepankkiin on koottu Euroopan parlamentin poliittisten ryhmien sekä europuolueiden nimet ja lyhenteet. Europuolueita ovat muun muassa Euroopan liberaalidemokraattien liitto, Euroopan demokraattinen puolue ja Euroopan vasemmistopuolue. Parlamentin ryhmiä ovat esimerkiksi Euroopan konservatiivit ja reformistit, Euroopan kansanpuolueen ryhmä sekä Identiteetti ja demokratia -ryhmä.
Nurmeksen maalaiskunnan kunnanhallitus vuonna 1946. Taustalla jäljennös Ferdinand von Wrightin maalauksesta Taistelevat metsot. Kuva: Nurmeksen museo.
Iskeviä lauseita, selkeitä sanomia
Kuntavaaliohjelmien tavoitelistatasolla päämäärät ovat vielä
joiltakin osin konkreettisia, mutta pelkistetyimmässä poliittisessa retoriikassa tavoitteet muuttuvat höttöisiksi. Silloin
puolueiden erottaminen toisistaan on myös hyvin vaikeaa. Ympäripyöreys koskee varsinkin puolueiden kuntavaalisloganeita. Kaikkien eduskuntapuolueiden kuntavaalisloganit
pelasivat varman päälle, ja ne olivat mitään rajaamattomia. Eduskunnan ulkopuolisten puolueiden iskulauseet olivat yleensä ottaen konkreettisempia ja enemmän yksittäisiin teemoihin fokusoituneita.
Slogan tuntuu todelta, aidolta
Viestijöiden ja markkinoinnin ammattilaisten ajatuksissa
toistuvat yhteneväiset ajatukset siitä, millainen on toimiva poliittinen slogan.
Kiteytetäänpä vielä voittajalauseiden olemus viiteen pointtiin.
1. Slogan huomataan.
2. Slogan kiteyttää jotain olennaista puolueen aatteesta tai ohjelmasta.
3. Slogan on kielellisesti harkittu ja viimeistelty. Se voi olla lyhyt ja ytimekäs tai pitempi ja suorastaan tarinallisempi, se voi sisältää sanaleikin, soinnuttelua tai muuta runollisuutta, se voi olla monitulkintainen, se voi tietoisesti rikkoa kielellistä normia, se voi olla humoristinenkin.
4. Slogan viittaa suoraan tai epäsuoremmin muualta tuttuun kielenkäyttöön, teoksiin, keskusteluihin, ideoihin tai ajattelutapoihin. Slogan on siis kiinnostavalla ja hoksauttavalla tavalla intertekstuaalinen.
5. Slogan tuntuu todelta, aidolta. Se vetoaa tietoon ja tunteeseen. Slogan on tehty tosissaan, mutta ei ole totinen.
Jonkinasteista huumoria on tässä kirjoituksessa jo pilkahdellutkin. Seuraavat esimerkit vahvistavat sitä ajatusta, että sanaleikit ovat leikeistä parhaimpia. Sanaleikkien keksimisessä kunnostautui varsinkin ”jos olisin joskus jossain ehdolla” -puolueen jäsenistö.
Arto Härkönen pohtii käyttävänsä lauseita Eilispäivän tulevaisuutta jo tänään sekä Kannattaa kannattaa. Jukka-Pekka Lätin on kehuttu olevan radioäänimateriaalia, joten hän voisi olla liikkeellä sloganilla Tunnet minut – äänestä!
Veli Juhani Holopaisen mielestä aihetunnisteestammekin tuttu vaaliminen toimii: Vaali kanssani (sitä-ja-sitä). Eero Raunio muistuttaa demokratian tärkeydestä: Vaalia kannattaa vaalia!
Nyt jos koskaan. Vihreiden vaalijuliste eduskuntavaaleissa vuonna 2015. Kuva: Vihreät.
Tietynlaista päättäväisyyttä
Kuvitteellinen Ihmisten puolue valmistautuu kuntavaaleihin samannimisessä Ylen sarjassa, jota esitettiin vuosina 2008–2010. Vaalilauseet herättävät sarjan ensimmäisessä jaksossa vilkasta keskustelua.
Kuntien mainoslauseet
Äänestyspäätöstä tehtäessä olisi kiinnostava tietää sekin, mitä ehdokas ajattelee kunnan tehtävistä. Ehdokkailta pitäisikin kysyä, mikä voisi olla kunnan uusi slogan, sen kiteytetty perusajatus.
Nykyisiä kuntasloganeja on kerätty Ylen verkkosivuille. Kuntaliiton markkinointipäällikkö on kertonut Ylelle, että lähes puolella Suomen kunnista on käytössä oma slogan.
Kaikki tärkeä kuntasloganeissa?
Eurajoki – Energistä elämääEvijärvi – Kunnon pitäjä
Hulluna Huittisiin
Jämsä – Elämäsi tarina
Kiiminki – Kaikki tärkeä
Kaivoskaupunkin Outokumpu
Posio – Lapin taikamaa
Salo on enemmän
Uusikaupunki – Elämää
Ypäjä – Tallin paikka
Maahanmuutto puolueiden ohjelmissa
Olen – – tunnistanut aineistosta neljä eri diskurssia, joita kutsun talous-, ihmisoikeus-, turvallisuus- ja nationalistiseksi diskurssiksi. – – Turvallisuusdiskurssissa maahanmuutto yhdistetään konkreettisiin turvallisuusuhkiin, kuten rikollisuuteen ja terrorismiin, ja maahanmuuttajista rakennetaan kuvaa aktiivisina toimijoina, joiden teot aiheuttavat turvattomuutta. – – Nationalistisessa diskurssissa symbolinen uhka juontuu maahanmuuttajien oletetusta sopeutumattomuudesta suomalaiseen yhteiskuntaan.
Vantaan perussuomalaisten kuntavaalikontti. 2017. Kuva: Antti Yrjönen. Vantaan kaupunginmuseo.
Kohut ja pöhinät
Värikäs sanankäyttäjä saa huomiota, vaikka sanottavaa ei oikein olisikaan, kun taas harmaa ja polveileva asiapohdinta helposti hukkuu merkitysten massaan. – –
Monet positiiviset pöhinät sekä negatiiviset kohut ja gatet ovat leimanneet viime vuosien yhteiskunnallista keskustelua. Totuuden ja valehtelun suhde on ollut usein keskustelujen keskiössä, samoin populismin ja vastuullisen politiikan suhde. Pintakuohunnan alla vääntöä on käyty myös perustavista yhteiskunnallisista käsitteistä: niistä, joihin viitataan sellaisilla sanoilla kuin demokratia, itsenäisyys ja sananvapaus.
Sitten leikitellään sloganeilla
Mutta takaisin mainoksiin. Mitä fraasien muuntelulla oikein voi markkinoida? Ilmeisesti melkein mitä vain, sillä sitä käyttävät niin ihonhoitotuotteiden valmistajat (Hali vanhin voitehista), autoliikkeet (Ratin takana on nainen), pankit (Mistä näitä kortteja oikein tulee?) kuin puolueetkin (Puutarhat Helsingin yllä).
Yleistä se vaikuttaa olevan etenkin koko kansalle suunnattujen elintarvikkeiden mainonnassa: Sisko tahtoisin jäätä, Pitkä kylmä kesä (pikaruokaketjun kylmien juomien mainokset), Helppoa kuin leivänteko (jauhoseoksen mainos), Me jätämme paljon sattumien varaan (valmisruokatehtaan mainos), Minä pakastan sinua (jäätelömainos) ja Hedelmistään [kauppaketjun nimi] tunnetaan.
Ehkä napakat sloganit jäävät huvittavuudessaan (tai ärsyttävyydessään) kuluttajan mieleen kummittelemaan, ja tuote myy. Miksi siis muuttaa toimivaa konseptia? Miksi mennä merta edemmäs kanaan? Edellisellä mainostettiin muuten pitsaa.
Suomalaisen kansanvallan puolesta. Vaalimainos. Helsinki 1952. Kuva Väinö Kannisto. Helsingin kaupunginmuseo.
Kantola, Tarja Kantola
Vaalimainosten viidakossa huomio kiinnittyy joskus asian viereenkin. Katselin puolueiden naamatauluja ja huomasin, että osa puolueista esittelee ehdokkaansa sukunimi + etunimi -yhdistelmällä, osa päinvastoin.
Tiukalla mututuntumalla voisi sanoa, että sukunimi ensin -osasto
painottaa asiallisuutta ja järjestystä, etunimi ensin -osasto
läheisyyttä ja tuttavallisuutta. Kaikkein tutuimmat ja tuttavallisimmat
ehdokkaat taitavat omassa henkilökohtaisessa mainonnassaan joskus
esiintyä vain lempinimellään.
Tuluskukkaro lyömäaseena
Ehkä oppositiopoliitikkojen perheissä on viime aikoina luettu ahkerasti Kirsi Kunnaksen viehättävää kirjaa Tiitiäisen tuluskukkaro (2000). Mistä muuten tämä sana olisi yhtäkkiä tullut esille? Vähän yllättävältä tosin tuntuu, että niin hauskan kuuloisesta sanasta kuin tuluskukkaro on kehittynyt poliittinen lyömäase. Mutta politiikka on peliä.
Salaperäiset vaalijallittajat
[Suomen Maaseudun Puolueen puheenjohtaja Veikko] Vennamo ruoski kovin sanoin tasavallan presidentti Urho Kekkosta ja keskustapuoluetta (Maalaisliiton nimi muutettiin Keskustapuolueeksi vuonna 1965). Salaperäiset ”vaalijallittajat” olivat syynä siihen, ettei Vennamon puolue saanut enempää kannatusta. Vennamo syytteli, vihjaili, haukkui ja irvaili. Hän käytti presidentti Kekkosen tavoin aseena myös ironiaa.
Voiko politiikan kieli olla jollain tavalla hyvää?
Politiikan kielen tuottajat voisivat ryhtyä analysoimaan omia tuotoksiaan entistä kriittisemmin. (Analyysi on alkujaan tarkoittanut jotain sellaista kuin pahoista hengistä vapauttamista, hajottamista, ongelman erittelyä.)
Tavoitteena voi olla ”hyvä kieli”, vaikka hyvyyttä tai huonoutta onkin kielenkäytöstä puhuttaessa mahdotonta yksiselitteisesti arvioida. Yhden hyvä voi olla toisen huono. Virkatekstejä tutkiessani olen päätynyt siihen, että kielen hyvyyttä voisi tarkastella kolmesta näkökulmasta:
1) Kuinka hyvin tekstissä onnistutaan luomaan kuvaa todellisuudesta?
2) Kuinka hyvin tekstillä tuotetaan toimivaa vuorovaikutusta?
3) Kuinka hyvin onnistutaan siinä, että tekstistä tulee yhtenäinen merkityskokonaisuus, tilanteeseen ja kulttuuriin sopiva?
Selkokieltä vaaleihin, kiitos!
Suomessa on noin 4,3 miljoonaa äänioikeutettua, ja heistä moni tarvitsee selkokieltä. Uusimman arvion mukaan (Juusola 2019) selkokieltä tarvitsevia on Suomessa yli 750 000. Siksi on tärkeää, että vaaleista on tarjolla riittävästi selkokielistä materiaalia. Se auttaa äänestäjiä, joilla on eri syistä johtuvia vaikeuksia lukea ja ymmärtää tavallista yleiskieltä.
Selkokieltä tarvitsevia on Suomessa yli 750 000
Selkokieli on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on siis muuta kuin tavallinen, selkeä yleiskieli, johon virkakieltä huoltamalla pyritään.
Sekä selkokieleen että selkeään kieleen pyrittäessä kiinnitetään kuitenkin huomiota samantyyppisiin seikkoihin: tekstin näkökulmaan, sanojen ymmärrettävyyteen, virkkeiden ja lauseiden rakenteisiin ja tekstin ulkoasuun. Selkeä yleiskieli on hyvä pohja selkotekstin laatijoille.
Äänestäjä tutkii kuntavaalimainoksia Helsingin Myllypurossa kesäkuussa 2021. Kuva: Vesa Heikkinen.
Valkoisesta kandidaatista voittajavaltuutetuksi
Vaalien yhteydessä puhutaan ehdokkaista, ehdokasasettelusta ja ehdokaslistoista. Toisinaan ehdolla oleviin viitataan myös sanalla kandidaatti.
Substantiivi ehdokas on johdettu verbistä ehdottaa, joka puolestaan on johdettu substantiivista ehto. Ehdokas-sana kehiteltiin 1800-luvulla.
Kandidaatti on peräisin latinasta, jossa candidatus
tarkoittaa viranhakijaa, ehdokasta. Alkujaan se on tarkoittanut valkoisiin pukeutunutta.
Kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuutetut. Kunnanvaltuutetuista osa muodostaan kunnan johtoryhmän, jota kutsutaan kunnanhallitukseksi.
Kunnanhallitukseen kuuluvat kunnanvaltuutetut ovat kunnanhallituksen jäseniä. Kunnanhallituksen tehtävänä on johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta.
Hallitus-substantiivi on johdettu verbistä hallita. Verbi on vanha germaaninen laina (vrt. ruotsin hålla ’pitää’).
Sana valtuutettu on sepitetty sanasta valta
Valtuutettu on varsinaisesti passiivin perfekti verbistä valtuuttaa, mutta se on sittemmin vakiintunut substantiiviksi. Valtuuttaa puolestaan on oppitekoinen eli tietoisesti 1800-luvulla sepitetty ja käyttöön otettu muodoste sanasta valta.
Sana valta on germaaninen lainasana. Lainanantajatahoa edustaa nykykielissä esimerkiksi ruotsin våld ’väkivalta’.
Lokalahden kunnanvaltuusto retkellä Koiluodossa vuonna 1955. Kuva: Kalle Rautanen. Lusto, Suomen metsämuseo.
Hyvä valtuutettu, parempi mieli
Vuoden 1996 kunnallisvaalien alla tuhannelta suomalaiselta kysyttiin, mitä he kunnanvaltuutetultaan odottavat. Tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousivat yhteistyö- ja sovittelukyky sekä luotettavuus. Asiakysymyksistä pinnalla olivat työllisyys, ympäristöasiat sekä sosiaalisen tasa-arvon edistäminen.
Tuli iso trytky!
Olen tässä blogissa kirjoittanut pariinkin otteeseen jytkystä. Pakkohan se on sanoa pari sanaa myös trytkystä, Trumpin ja jytkyn yhdistelmästä.
Vanhahtavaa voittelua
Viime vuosisadan alkupuolen kieltä kuvaavassa Nykysuomen sanakirjassa on mielenkiintoisia voittoon kytkeytyviä ilmauksia. Runollinen voitella-johdos on käytössä muun muassa Kalevalassa: ”Ken mun herjaisi hevosin, eli varsoin voittelisi.” Voittelu on ottelu.
Voitonpyyde tarkoittaa voitonhalua. Voitonruhtinaalla viitataan Kristukseen perkeleen kukistajana. Voittoinen on voittoisa. Voittosilla olo on kilpailemista.
Voitto tahi tappio
Aivan aluksi on hyvä kiittää äänestäjiä ja omia ehdokkaita. Ylen Elävään arkistoon on koottu katkelmia haastatteluista, joissa puolueet arvioivat vaalimenestystään tai -tappiotaan. Katkelmat ovat kunnallisvaalivuosilta 1968, 1972, 2000, 2004 ja 2008.
Voiton päivä
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta viettää nimipäiväänsä Tinon ja Valentinin ohella Voitto. Voitto on suomalainen vastine samaa merkitsevälle latinankieliselle nimelle Victor, josta mukaelmana meillä tunnetaan myös nimi Vihtori.
Lopulta kaikki voittavat
Vaalit on käyty. Kaikki voittivat, ainakin jos uskomme puoluejohtajia. Ja miksi emme uskoisi.
Voitto. Työvoitto. Torjuntavoitto. Voitto, jos ajatellaan näitä olosuhteita. Voitto monissa kunnissa. Voitto verrattuna edellisiin kuntavaaleihin. Voitto verrattuna eduskuntavaaleihin. Voitto verrattuna gallupeihin. Ja niin edelleen ja niin edelleen...
Vanha ja uusi pormestarimalli
Kuntavaalien aikaan puhutaan paljon pormestarimallista. Suomessa on muinoinkin ollut pormestareita. Pormestarit johtivat monia Suomen kuntia vuoteen 1927 asti. Nykyiseen pormestarimalliin siirtyi ensimmäisenä Suomen kaupungeista Tampere vuonna 2007. Helsinki siirtyi pormestarimalliin vuonna 2017.
Kuntalakia muutettiin vuodesta 2006 alkaen siten, että kunta voi valita ykkösjohtajakseen viranhaltijana toimivan kunnanjohtajan sijasta myös luottamushenkilönä toimivan pormestarin. Vuoteen 2020 mennessä pormestarimalliin siirtyneitä kuntia oli kuusi.
Pormestari-sanan alkuosa palautuu keskialasaksan sanaan borgmēster (vrt. ruotsin borg ’linna’). Loppuosa on peräisin latinasta, jossa magister on esimies, opettaja ja johtaja.
- Paula Collin: Pormestari johtaa Helsingin ja Tampereen tavoin pian Turkuakin – väännämme rautalangasta, kuinka pormestari valitaan (Yle, 13.4.2021)
- Pormestari (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)
Politiikka on valtiohallinnon taitoa
Sana politiikka on lainattu ruotsin politik-sanasta, joka puolestaan on peräisin lähinnä ranskan kielestä, jossa politique on kirjattu 1200-luvulla merkityksessä ’hallitseminen, hallintotiede’. Ranskaan sana kulkeutui latinan kautta klassisesta kreikasta, jossa politikḕ tékhnē oli ”valtiohallinnon taito”.
Pormestari Johannes von Haartman lausuu C. G. E. Mannerheimin tervetulleeksi Helsinkiin 16.5.1918. Kuva: Museovirasto.
Eduskuntavaalimme huhtikuussa 2023
Tämä sivu luotiin kuntavaalien alla vuonna 2021. Sivua päivitettiin eduskuntavaalien alla vuonna 2023. Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023. Vaaleissa valitaan valtiopäiville kokoontuva eduskunta seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Eduskuntaan kuuluu 200 kansanedustajaa. Suomen perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle, jota kansanedustajat edustavat.
Eduskuntavaalit 2023. Kuva: Oikeusministeriö.
Vaalimme-sivu on julkaistu 8. kesäkuuta 2021. Sivua on päivitetty viimeksi 29. maaliskuuta 2023. Sivun toimittivat Vesa Heikkinen ja Risto Uusikoski.