Kotuksen knoppikalenterista avautuu luukkuja kielen maailmaan. Kielessä on joulu ainainen. Aina on riemun raikkahin aika ja oikea hetki herätä rapistelemaan kielen lahjapaketteja. Sanat on sydämeni kieli.
Knoppi 24: kiva tietää unesta, kun kello löi jo viisi
Unen tärkeys näkyy kielessämme. Yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa on runsaasti uni-alkuisia sanoja, muun muassa sellaiset kieliknoppikalenterimme henkeen sopivat kuin unihiekka, unijukka, unikeko ja univelka.
Univaje määritellään Kielitoimiston sanakirjan mukaan vajaukseksi ihmisen hyvinvoinnille tarpeellisessa unen määrässä. Sanakirja tuntee myös muita vajeita: demokratia-, kauppa-, kestävyys- ja turvallisuusvajeen. Vaje määritellään vajaukseksi tai lähetyksestä puuttuvaksi tavaramääräksi.
Kaikki hauska loppu aikanaan, niin tämäkin kieleen herättely. Sellainen knoppi vielä, että knopeissa on hyödynnetty perinteikkään ”Joulukirkkoon”-joululaulun sanoja. Laulu alkaa näin:
Kello löi jo viisi, / lapset herätkää! / Juhani ja Liisi – / muuten matka jää.
Toisessa säkeistössä lapsille tarjoillaan vesimaljaa silmien huuhtomista varten. Unet karisevat silmistä, kun tarjolla on jännittävä kirkkoretki ruunan vetämässä reessä karhuntaljan alla.
Laulun sanoittaja on Immi Hellén (1861–1937). Teksti ilmestyi alkujaan ruotsinkielisenä runona vuonna 1898. Hellén työskenteli myös suomeksi, ja hän olikin ensimmäisiä suomeksi kirjoittaneita lastenrunoilijoita. Hellén kirjoitti ainakin yli tuhat runoa.
Laulun säveltäjä on R. Raala, oikealta nimeltään Berndt Sarlin (1886–1971). Sarlin oli omana aikanaan
tunnettu säveltäjä. Hän sävelsi satoja lauluja, erityisesti lapsille
tarkoitettuja. ”Joulukirkkoon” on hänen sävellyksistään tunnetuimpia.
Aisakello helkkää, / loistaa tähdet, kuu. / Riemua on pelkkää, / hymyyn käypi suu.
Knoppi 23: rintaliivittä vaan ei abessiivittä eikä ”suuremmatta ongelmatta”
Abessiivisijainen
lauseke ilmaisee sen, mitä ilman jokin on tai tapahtuu, esimerkiksi rahatta tai sanomatta (sanaakaan). Abessiivi on vajaakäyttöisyytensä
ja kiteytymisherkkyytensä vuoksi epätyypillinen sijapääte. Vajaakäyttöisyys tarkoittaa sitä, että substantiivin abessiivimuoto ei yksikössä voi saada kongruoivaa
adjektiivimääritettä (ei siis esim. ”suuremmatta ongelmatta”). Mahdollisia
ovat vain monikolliset komparatiivimuotoiset määritteet. Monet niistä
ovat vakiintuneita sanontoja, kuten suuremmitta ongelmitta.
Abessiivisijaiset nominit tuntuvat esiintyvän kiteytyminä, jopa fraaseina, ja harvoin ne kiinnittävät tekstissä lukijan huomiota. Siksi uusisen otsikko oli hätkähdyttävä: ”Sharon Stone rintaliivittä ja nahkahousuissa liikenteessä”. Siinä abessiivi komeili odottamattomassa substantiivissa.
- Rahatta, vaivatta, ajattelematta (Iso suomen kielioppi verkossa)
- Auroora Vihervalli: Pidemmittä puheitta – abessiivi (Kielikello, 4/2017)
Abessiiviin liittyviä perinteisiä käsityksiä pyritään haastamaan vuonna 2021 ilmestyneessä Puhe ja kieli -lehden artikkelissa. Jussi Ylikosken artikkelin otsikko on ”Abessiivin apologia”.
Tieto Ylikosken artikkelista lisätty 31.12.2021
Knoppi 22: Kansalaiset! Presidentti puhuu vuodesta, ajasta, maasta, Suomesta ja kehityksestä
Kansallisvaltioiden perinteisiin kuuluu, että valtionpäämies pitää kansalle, poliitikoille ja hallinnolle suunnattuja vuotuispuheita. Yhdysvalloissa liittovaltion tilaa koskevia puheita on pidetty jo vuodesta 1790. Suomessa perinteen voi katsoa alkaneen vuonna 1935. Presidentti P. E. Svinhufvud puhui tuolloin radiossa kansallisen sovinnollisuuden viikon kunniaksi. Svinhufvudin puhe alkoi puhuttelulla, josta kehkeytyi uudenvuodenpuheen jämäkkä vakioaloitus: ”Kansalaiset!”
Urho Kekkonen piti presidenttinä 25 uudenvuodenpuhetta. Kekkosen puheiden yleisimmät substantiivit olivat vuosi, aika, maa, Suomi, kehitys, kasvu, määrä, tuotanto, kansalainen, nousu, vienti, kansa, valtio, työ ja työttömyys.
Vuonna 1976 Kekkonen aloitti puheensa arvostelemalla suomalaisia liiallisesta onneen uskomisesta: ”Me suomalaiset olemme tottuneet siihen, että onnellinen sattuma tai viime hetkessä virinnyt ponteva päättävyys pelastaa meidät kuin onnen Pekan pahastakin pinteestä. Ehkäpä tämän takia suomalaisten näyttää olevan vaikeaa ottaa täydestä puhetta taloudellisesta lamakaudesta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä.” Kekkosen mukaan me suomalaiset olemme ”varsin pitkälle kehittäneet kyvyn kritikoida ja arvostella omia olojamme, sanalla sanoen purnata”.
Knoppi 21: kahoa ja kitua, höppöä ja natturaa – lunta tulvillaan kielikin
Suomen murteissa on lukemattomia lumeen ja sen eri olomuotoihin viittaavia sanoja. Yhdellä lumisanalla saattaa olla jopa kymmenittäin synonyymejä eli samamerkityksisiä toisia sanoja. Esimerkiksi kevättalvista aamun pakkaskeliä tarkoittavalla aamukahealla – jolla yleiskielessä ei ole tarkkaa vastinetta lainkaan – on liki viisikymmentä synonyymia, muun muassa aamukahela, aamukahera, aamukahme, aamukaho ja aamukahu.
Myös kevyestä pakkaslumesta puhutaan murteissa kymmenillä eri sanoilla. Näitä ovat esimerkiksi härmä, hömylumi, höppölumi, höyry, höytylumi, iisakinsiite, kitkalumi, kitu, kiuranne, nattura, pakkasenkauna, pakkasenkiukku, pakkasensydän, pakkasviti, sarvenkaapitus, sarvenkoputus, sarvijauho, uppura, utu ja vitilumi.
Knoppi 20: tipla tulppaa virkkeen
Vanhan kirjasuomen ja suomen murteiden tutkijana ansioitunut Martti Rapola kokosi 1800-luvun kirjasuomesta laajan aineiston, jonka hän järjesti merkityksen mukaan. Näistä 1930–1950-luvuilla tehdyistä poiminnoista syntyi Rapolan 1800-luvun sanakokoelma, joka käsittää kaikkiaan 44 000 sanalippua. Kokoelman pohjalta toimitettiin vuonna 2019 julkaistu tietokanta, joka keskittyy nimenomaan 1800-luvulla kieleen tulleeseen uudissanastoon.
Tietokanta sisältää tietoja kaikkiaan 5 600 sanasta, jotka jakautuvat 1 070 käsitteeseen. Esimerkiksi käsitettä ”piste” vastaavat uudissanat piste, päätösmerkki, pilkku, pistämä, puntti, päättämä, päätin, päättiö, tipla ja täppä.
Knoppi 19: ei etsitä sosiaalista eriarvoisuutta
Vuodelta 1986 olevaa virsikirjaa katsomalla saa käsityksen siitä, miten muutamaa tunnettua joululaulua on uudistettu. Kiivainta vastustusta on herättänyt Sakari Topeliuksen rakastetun joululaulun ”En etsi, valtaa, loistoa” uusi suomennos ”Ei valtaa, kultaa, loistoa”. Vaikka uudempi runoasu on kaunis ja myös lähempänä alkukieltä kuin entinen (vuodelta 1909), tuttujen sanojen muuttaminen harmittaa monia.
Kolmannen säkeistön alku ”Luo köyhän niin kuin rikkahan” (”Till hög, till låg, till rik, till arm kom, helga julefrid”) on nyt muodossa ”Jo, joulurauha, saavu, jää nyt joka sydämeen”. Käännöksessä on häivytetty alkutekstin ajatus sosiaalisesta eriarvoisuudesta. Kieltä uudistamalla voidaan siis muuttaa myös joululaulujen maailmankuvaa, kirjoittaa Taru Kolehmainen Kieli-ikkuna-kolumnissaan joulukuussa 2004.
Kielikellossa 2/2003 haastateltu seurakuntapastori Mikko Ojanen luonnehtii virsiä rukouksiksi. Hänen mielestään käytössä oleva virsikirjan suomenkielinen laitos, joka on vuodelta 1986, on paikoin menettänyt jotain sanoman terästään. ”Minusta joissakin virsiteksteissä on käynyt vähän niin, että kun asiaa ei ole sanottu käyttämällä jotakin jylhää, kenties vanhahtavaakin sanaa tai ilmaisua, tulee sanottavasta herkästi hiukan ympäripyöreää.”
Knoppi 18: hellästi, karjalaksi
Suurin osa Karjalan kielen sanakirjan hellittelysanoista on lapsille osoitettuja tai lapsiin viittaavia. Karjalan kielen sana-arkistoon kirjatuista katkelmista heijastuu vanhempien lämpö ja rakkaus pikkuisiaan kohtaan.
Muamon ainavońe tyttöńe. (Äidin ainokainen tyttönen.)Ihalmozeńi, kukkizeńi. (Ihanaiseni, kultaseni.)
Nykyaikana on vaikea pitää kunnioittavana naisen nimittämistä kanaseksi, mutta sellaisena se on nähtävä kaukolasein katsottuna. Karjalan kielessä naisia ja varsinkin tyttölapsia on usein verrattu hellittelevästi kanoihin, joskus myös muihin lintuihin.
Oh, armahazeńi, kainalokanańi!
Kanazed, ĺäkkä kizapellolla! (Kanaset, lähtekää/lähdetään tanssitanterelle!)
(Lapselle:) Tule tänne kuldańi kana, tule moamoil (äidin luo)!
Knoppi 17: kettukin reporankana
Kun
ihminen makaa reporankana, hän on
yleensä hyvin väsynyt, sairas, unessa tai juovuksissa. Suomen murteiden
sana-arkiston tietojen mukaan ilmaus on ollut vanhastaan käytössä aika laajalti
savolaismurteissa sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Reporankana-sanan alussa oleva repo- tuskin viittaa kettu repolaiseen. Se on todennäköisesti liitetty ranka-ilmaukseen vahvistamaan sitä, siis samaan tapaan kuin sanojen putipuhdas ja typötyhjä alkuosat puti- ja typö-. Tällaisissa yhdyssanoissa on käytetty hyväksi alkusointua: alkuosat toistavat pääsanansa alkuäänteitä tai alkuäännettä.
Knoppi 16: kääk, mitä huudahduspartikkeleita
Interjektiot eli huudahduspartikkelit, kuten hui, oi ja yök, sekä ääntä jäljittelevät partikkelit, esimerkiksi hau, nöf ja piip, kuuluvat ensisijaisesti puhekieleen. Kielitoimiston sanakirjassa interjektioiden ilmaisemia tunteita kuvataan usein laveasti, koska täsmällistä merkitystä näillä sanoilla ei ole. Esimerkiksi sanaa oi on selitetty näin: ”ihastusta, yllättymistä, säikähdystä tms. ilmaiseva huudahdus”.
Vuonna 2012 kirjoitettiin, kuinka Kielitoimiston sanakirjaan oli lisätty muun muassa seuraavat uudet hakusanat: aah, auts, hm, hmh, hmm, höh, iik, jee, jees, jes, jess, jipii, jippii, kääk, lääh, niisk, pah, plääh, puh, pus, puuh, pöh, pöö, vautsi, viuh, yäk, äh ja äsh. Kääk-sanasta sanotaan seuraavaa:
kääk ark. yllättymistä, säikähtämistä, hätääntymistä tms. ilmaisevana huudahduksena. Kääk, apua! Kääk, olen taas unohtanut sen!
Knoppi 15: Korvatunturi kuulolla
Nimi Korvatunturi on lähtöisin saamesta ja tunnetaan koltansaamesta monikollisena merkityksessä ’Korvaset, Korvastenpää’. Nimen aiheena on tunturin muoto: tietystä suunnasta kaksi sen huipuista muistuttaa petoeläimen korvia, kun kolmas huippu peittyy niiden taakse. Muodoltaan samanlaiset pohjoissaamelaiset nimet Beallját ’Pikkukorvat’ tunnetaan sekä Båtsfjordin kunnasta Varanginniemeltä että Altan itäosasta Norjasta.
Tieto on peräisin vuonna 2007 ilmestyneestä nimistöntutkimuksen suurteoksesta Suomalainen paikannimikirja. Teos kertoo noin 4 700 Suomen keskeisimmän ja tunnetuimman paikannimen taustat, ja se on julkaistu näköispainoksena Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla.
Knoppi 14: kioskilla kurmandžiksi
Kotimaisten kielten keskuksessa toimitetaan niin sanottujen maahanmuuttajakielten sanakirjoja. Sanakirjoista käy ilmi muun muassa se, että toisilleen kaukaisissakin kielissä on yhteistä sanastoa. Esimerkiksi suomenkielinen lause käyn kioskilla ostamassa jäätelöä on kurmandžiksi ez diçim ji kîoskê dondirme dikirim. Myös somalin kielessä on tutunoloinen kioskia tarkoittava sana: kiyoski.
Kielikorva-podcastissa kurmandžin sanakirjan toimittaja Husein Muhammed kertoo myös kioski-sanan taustoista. ”Niinkin vähäpätöiseltä kuulostava sana kuin kioski tulee iranilaisista kielistä, joihin kurdikin kuuluu. Se merkitsee siellä palatsia, on menettänyt vähän arvoaan pohjolaan asti saapuessaan.” Kurmandži on kurdikieli.
Knoppi 13: tekstien varhaiskasvatusta
Noin 25 prosenttia päiväkotien työntekijöistä kirjoittaa erilaisia tekstejä yhden työpäivän verran viikossa tai enemmän. Vuonna 2009 tehty kyselytutkimus paljastaa, että osana työtänsä päiväkodin työntekijät myös kirjoittavat paljon erilaisia asiakirjoja, suunnitelmia ja dokumentteja.
Saija Pyhäniemi kirjoittaa kyselyn tuloksista näin: “Jos yhdistää yli kymmenen tuntia ja 6–9 tuntia viikossa kirjaavien osuudet, voi nähdä, että noin neljäsosa päiväkotien työntekijöistä kirjaa viikossa työpäivän verran tai enemmän. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 20 hengen yksikössä neljäsosa eli viisi työntekijää käyttää kirjaamiseen päivän viikossa. Tällöin yhden työntekijän koko työaika on käytännössä pelkkää kirjaamista.” Tämä aika on pois varsinaisesta varhaiskasvatustyöstä.
- Saija Pyhäniemi 2017: Lastenhoitoa vai kirjaamista? Kyselytutkimus kirjaamisesta päiväkodeissa. Kirjassa Elämän ja kuoleman tekstit. Kirjoittaminen sosiaali- ja hoitotyössä (Ulla Tiililä ja Kati Karvinen toim., pdf)
- Saija Pyhäniemi 2010: Päiväkotien kirjoitustyöt: mitä, miten, milloin? (Kielikello, 1/2010)
Knoppi 12: sulje äänihuulesi ja ota omena
Glottalisaatio on ilmiö, jolle on ominaista äänihuulten värähtelyn heikkeneminen, mahdollinen puristuma ja ääritapauksessa sulkeuma eli glottaaliklusiili. Glottalisaation merkkinä on ’ tai ʔ. Glottalisaatiota esiintyy paitsi rajageminaatiossa vokaalien välisessä asemassa (otaʔ ʔomena), savolaismurteissa myös sananloppuisen n:n tilalla vokaalialkuisen sanan edellä:
läheʔ ʔàena venneellä (Polvijärvi) | minäkiʔ ʔoleʔ ʔolluv vetämässä [nuottaa] (Keuruu)
Tämä ja tuhannet muut tiedot löytyvät verkossa vapaasti luettavissa olevasta Isosta suomen kieliopista. Teos on tarkoitettu lähinnä kielen ammattilaisille: kielentutkijoille, opettajille, kääntäjille ja äidinkielen ja vieraiden kielten opiskelijoille. Sen yhtenä pyrkimyksenä on toimia synteesinä suomen kielen tutkimuksesta ja mahdollisuuksien mukaan täydentää kuvaa tekijöiden omalla tutkimus- ja selvitystyöllä.
Knoppi 11: esiintymäni, ainokaiseni
Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimituksen käytössä on useanlaista aineistoa. Tärkeimpiä päivittäisessä työssä ovat noin 550 000 paperista sanalippua käsittävä arkisto sekä noin 3,5 miljoonaa sanetta eli yksittäistä sanaesiintymää käsittävä sähköinen korpus, josta voi tehdä erilaisia hakuja.
Sanakirjassa on myös sellaisia sanoja, joista aineistossa on vain yksi esiintymä tai joiden käytöstä on tietoa vain vanhoissa sanakirjoissa. Näitä kutsutaan ainokaisesiintymiksi. Niiden merkityksestä voi olla vaikeaa saada varmuutta, mutta sanakirjan toimittaja joutuu usein muulloinkin selvittelemään sanan merkitystä monenlaisesta lähdekirjallisuudesta. Merkitysten selitteet pohjautuvat silti aina aineistoon itseensä, eivät vanhojen sanakirjojen tietoihin.
Knoppi 10: päin adventtia
Joulun aikaan kuuluvat keskeisesti vierasperäiset sanat adventti ’joulua edeltävät neljä kirkkovuoden viikkoa; adventtisunnuntai’ ja evankeliumi ’sanoma Jeesuksesta; kukin Uuden testamentin neljästä ensimmäisestä kirjasta’. Niille on murteissa kehittynyt uusia, alkuperäistä arkisempia merkityksiä.
Sana adventti merkitsee eräissä murteissa ’kasvoja,
naamataulua, pläsiä’ varsinkin lyömisen, turpiin antamisen yhteydessä.
Laajalti Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä sanaa on käytetty
tähän tapaan: ”Sai päi alventti ku siäl avel suutas ja
lervittel” (Rymättylä). Samalla lailla on myös evankeliumi-sanaa käytetty paikoin
Lounais-Suomessa, mm. Kalannissa: ”Jolles ol hilja nii lyö päi eevankeljumias!” Nakkilassa on sanottu: ”Verettiin
päin alventtii niät evankeljumit kalisi.”
Knoppi 9: humoristinen hyrysysy
Sanomalehti Suometar järjesti vuonna 1907 kilpailun ”automobiilin” suomentamiseksi. Ajan kansallisten pyrkimysten mukaisesti haluttiin löytää mahdollisimman omakielinen ja omaperäinen sana. Tavoite olisi tuskin voinut toteutua paremmin kuin virolahtelaisen kauppiaan Abel Klamin keksinnössä hyrysysy. Hyrysysy-ehdotus sai paljon huomiota ja päätyi sanakirjoihinkin.
Hyrysysyssä voi nähdä verbistä hyristä johdetun ’hyrinää’ merkitsevän teonnimen hyry. Jälkiosa -sysy on muodostettu verbistä sysätä tai sysiä ’työntää’. Kieliopillisesti epäsäännöllisen johdoksen sysy voi ajatella merkitsevän ’sitä, mikä sysäytyy eteenpäin’.
Kun automobiili (automobile ’itsestään liikkuva’) jo ennen 1920-lukua lyheni suomen kieleen sopivaan muotoon auto, hyrysysy pudotettiin vähin äänin monista sanakirjoista. Siksi on yllättävää, että se otettiin mukaan Nykysuomen sanakirjaan 1930-luvun loppupuolella. Sana auto oli tuolloin jo täysin vakiintunut. Taru Kolehmainen pohtii Kielenhuollon juurilla -teoksessaan, että hyrysysyn mukaanotto saattoi olla sanakirjan toimittajien huumoria.
- Taru Kolehmainen: Kielenhuollon juurilla
- Kalevi Koukkunen: Miksi automobiilista ei tullut hyrysysyä? (Kielikello, 2/2011)
Knoppi 8: yhdysmerkki oikein -asenne
Kun yhdyssanan alkuosa on erillisten sanojen liitto (eli sanaliitto), sen perään tulee välilyönti ja sitten yhdysmerkki ennen kokonaisuuden pääosaa: esimerkiksi avaimet käteen -sopimus, tartu hetkeen -asenne, carpe diem -tatuointi, Mitä missä milloin -kirjasarja, formula 1 -kilpailu. Yhdysmerkin edellä oleva välilyönti osoittaa, että alun sanaliitto on sellaisenaan yhdyssanan osa. Merkintätapa ”tartu hetkeen-asenne” ei siis käy.
Knoppi 7: Stadin slangi ei ole Helsingin murretta
Suomen murteista puhuttaessa ei yleensä mainita Helsingin murretta. Syy Helsingin
(näennäiseen) murteettomuuteen on seudun asutushistoriassa. Helsingin suomi on kielimuotona nuori ja sekakoosteinen. Moni varmaan tarjoaa Stadin slangia Helsingin murteeksi, mutta slangi ei ole murre. Slangi on ensisijaisesti sanaston ilmiö, kun taas
murre on kokonainen kielijärjestelmä: murteella on paitsi oma sanastonsa myös
ja ennen kaikkea oma kielioppinsa.
Murteet ovat kielen alueellisia muotoja. Murteet ovat syntyneet aikana, jolloin suuri osa ihmisistä eli ja työskenteli koko ikänsä samassa kylässä tai pitäjässä. Näin jokaiselle alueellisesti määräytyneelle yhteisölle muodostui omanlaisensa kielimuoto. Helsingin slangi on ollut etupäässä poikien ja nuorten miesten kieltä.
Knoppi 6: varjosta itsenäisyyteen
Substantiivi itsenäisyys on johdettu adjektiivista itsenäinen. Adjektiivin sepitti Elias Lönnrot vuonna 1836. Sanojen pohjana on vanha suomalais-ugrilainen sana itse, jonka alkuperäinen merkitys on ehkä ollut ’varjo’ tai ’varjosielu’. Ihmisen sielun on aikoinaan uskottu olevan hänen varjossaan, ja varjo on siis edustanut ihmisen henkistä minää.
Sanasta itsenäisyys on kirjallisia tietoja vuodesta 1841 lähtien. Itsenäisyyttä ilmaisemassa käytettiin 1800-luvulla sellaisia sanoja kuin omaehtoisuus, omaneuvoisuus, omaperäisyys, omavarteisuus
ja omintakeisuus sekä itsepäällisyys, itsevapaisuus, itsevaraisuus, itsellisyys,
itsetyisyys, itseys, itsanaisuus ja itsenaisuus. 1800-luvun uudissanoja on kerätty tietokantaan Rapolan 1800-luvun sanasto.
Knoppi 5: sisu, Suomen sana
Suomen sana -kilpailun loppusuoralla oli vuonna 2017 kymmenen sanaa: demokratiavaje, elähän, kalsarikännit, löyly, metsä, no niin, perkele, sauna, sinivalkoinen ja sisu. ”Monia hienoja sanoja”, arvioi Kotuksen silloinen johtaja Ulla-Maija Forsberg. Kotimaisten kielten keskuksen neuvottelukunta valitsi voittajaksi sisun.
Suomen sana -kilpailu järjestettiin Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Kilpailussa etsittiin sanaa, joka kuvaa parhaiten satavuotiasta itsenäistä Suomea. Ehdotuksia tuli Twitterin ja verkkolomakkeen kautta noin 600. Ehdotettuja sanoja tai ilmauksia oli noin 450. Kilpailu oli osa Kotuksen Sanoin saavutettu -hanketta. Hanke kuului Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoon.
Knoppi 4: olemisen 28 merkitysryhmää
Olla-verbillä on yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa peräti 28 merkitysryhmää. Merkitysryhmä 26 on ”imperfektimuodossa kohteliasta sävyä tavoittelevassa puheessa”. Tähän tapaan olla-verbiä käytetään vaikkapa lauseessa ”Oliko sinulla niitä voileipiä!”
Olla-verbillä on siis hyvin monenlaisia käyttötapoja. Monikäyttöisyys näkyy myös siinä, että olla-verbi on tutkimusten perusteella suomen kielen yleisin sana.
Knoppi 3: yleinen Paskalampi
Paskalampi on vasta toiseksi yleisin lammennimi Suomessa. Mustalampia on kuutisensataa eli noin sata enemmän kuin Paskalampia. Paskalampi-nimen on saanut noin viisisataa pientä ja arvottomana pidettyä lampea. Järviennimistä tavallisin on Valkeajärvi ja sen savolainen vastine Valkeinen
(yhteensä noin 350 nimeä).
Knoppi 2: maailman 7 139 kieltä
Arviot maailman kielten määristä vaihtelevat kuudesta tuhannesta yhdeksään tuhanteen. Arvostetun Ethnologue: Languages of the World -teoksen mukaan maailmassa puhutaan 7 139 kieltä (tieto haettu 30.11.2021). Määrää kuvaava numero vaihtelee, sillä opimme jatkuvasti lisää maailman kielistä. Ethnologue: Languages of the World -teos sisältää runsaasti tietoa maailman kielistä.
Knoppi 1: täpö-, typö- ja uppo-
Adjektiivien täpötäysi, typötyhjä ja uppo-outo määriteosat täpö-, typö- ja uppo- eivät edusta mitään lekseemiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että itsenäisiä sanoja ”täpö”, ”typö” tai ”uppo” ei löydy Kielitoimiston sanakirjasta – ainakaan toistaiseksi. ;)
