Ympäri ämpäri suomalaisuutta

Vanhastaan Suomi-nimelle on etsitty lähtökohtaa kielemme omaperäisistä aineksista. Jo 1620-luvulla se yhdistettiin äänteellisesti läheisiin sanoihin suomu ja suo. Suomun ajateltiin viittaavan totemismiin tai esihistoriallisiin, ehkä kalannahoista tehtyihin vaatteisiin, ja suo, ”suomaa” tietenkin kuvasi tunnetusti soista maatamme. Tällöin ei tosin otettu huomioon sitä, että soisimpaan osaan maatamme nimitys Suomi levisi suhteelliseen myöhään. Nimen on myös oletettu johtuvan verbistä suoda, ja tällöin perusteluna on esitetty muun muassa, että maan asukkaat ovat erityisen hyvänsuopia tai että maa olisi ”Jumalan suoma” tms. Lukuisa on se joukko, joka on vuosisatojen vieriessä kannattanut näitä omapohjaisia näkemyksiä.

• Kirsti Aapala: Suomi, Ruotsi ja Venäjä – oma ja naapurin nimi (Kielikello, 2/2001)

Siika suomuineen, mormyska ja pilkkivapa. Kuva: Vesa Heikkinen.

Suomalaisuuden päivää eli J. V. Snellmanin päivää vietetään 12. toukokuuta, Snellmanin syntymäpäivänä. Snellman oli filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies. Hän oli kansallisuusaatteen keulakuva, ja hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan 1800-luvulla: Snellmanin ansiosta säädettiin vuonna 1863 suomen kielen asemaa kohentanut kieliasetus.

Snellmania pidetään Suomen kansallisfilosofina. Hänen mukaansa ainoastaan yksi kansa ja sen kulttuuri voivat muodostaa yhden kansallisuuden. Kaiken takana on yhteinen kieli, johon koko kansakunnan ajattelu on sisäänrakennettuna.

• Että oppisit vähän isänmaata tuntemaan (Viikon vinkki, 7.5.2018)
  

Geneettisesti omalaatuista sakkia

Eurooppalaisia olemme jonkin verran, samoin hieman aasialaisia, prosentin–pari neandertaleja – olkaamme siis suomalaisia. Geneettisen bioinformatiikan yliopistonlehtori Päivi Onkamo puhuu suomalaisten geeneistä.

• Suo­ma­lai­set ovat ge­neet­ti­ses­ti oma­laa­tuis­ta sak­kia (Helsingin yliopisto, 8.3.2017)

Kysymys suomalaisten alkuperästä siis jaksaa kiinnostaa ja herättää jatkuvaa uteliaisuutta, ja pienetkin uutiset tältä rintamalta voivat saavuttaa suuren kohun asteen. Tärkeintä on muistaa kansakunnan muodostumisen monikerroksisuus. Fyysinen perimä yksinään on monien osatekijöiden summa, ja lisäksi kulttuuripiirteillä ja kielellä on oma historiansa. Alkukodin määrittäminen kansalle kielen ja geenien perusteella on melko mahdotonta, koska kansakunta ja kulttuurit muotoutuvat eri tahoilta tulevista aineksista. Oppi suomalais-ugrilaisesta Volgan mutkan alkukodista näyttää olevan syvälle juurtunut, koska sitä kumotaan jatkuvasti, vaikkeivät sen enempää kieli kuin muutkaan tieteilijät ole väittäneet 20 vuoteen sen pitävän paikkaansa.

• Ulla-Maija Kulonen: Geenit ja kieli (Kielikello, 3/1995)
  

Suomen kieli kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin. Kun mukaan lasketaan myös samojedikielet, puhutaan uralilaisista kielistä. Toisen käsityksen mukaan nimityksiä voidaan käyttää synonyymeina. Suomea ja sen lähimpiä sukukieliä kutsutaan itämerensuomalaisiksi kieliksi.

• Suomen kielistä Kotuksen sivuilla
  

Suomi kuuluu uralilaiseen kielikuntaan. Suomea puhuu Suomessa äidinkielenään noin 4,9 miljoonaa ja toisena kielenä yli puoli miljoonaa ihmistä. Lisäksi suomen puhujia on Ruotsissa (noin 300 000), Norjassa (noin 12 000), Itä-Karjalassa ja Inkerissä (50 000–100 000) sekä muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa.

Suomessa puhuttava suomi jakaantuu useisiin murteisiin. Alueellisten puhekielten rinnalla on myös ikään, ammattiin, tilanteen muodollisuuteen ja muihin muuttujiin sidoksissa olevia kielimuotoja.

• Suomen kielestä Kotuksen sivuilla
  

Mikä sitten on sanan alkuperä? Sanat ovat lähtökohdiltaan periaatteessa kolmentyyppisiä: on (vanhoja) omaperäisiä perussanoja, muista kielistä lainattuja perussanoja sekä molemmista näistä johtamalla ja yhdistämällä muodostettuja sanoja. Omaperäisistä perussanoista oman ryhmänsä muodostavat deskriptiiviset eli kuvailevat ja onomatopoeettiset eli ääntä jäljittelevät sanat (sanavartalot), jotka ovat usein iältään suhteellisen nuoria ja joissa äänteellinen variaatio on runsasta. – –

Suomalais-ugrilaiset kielet ovat eri vaiheissa olleet kosketuksissa indoeurooppalaisiin kieliin, joista on saatu lukuisia lainasanoja. Vanhimmat näistä ovat peräisin indoeurooppalaisesta kantakielestä, myöhemmät arjalaisista, iranilaisista, balttilaisista, germaanisista ja slaavilaisista kielistä.

Erkki Itkonen ja Ulla-Maija Kulonen: Alkulause teoksessa Suomen sanojen alkuperä, 1991

• Tietoa Suomen etymologisesta sanakirjasta
  

Vanha kansa erikoishaastattelussa

Suomen kielen nauhoitearkisto sisältää noin 24 000 tuntia äänitteitä, valtaosa näistä suomen murteita. Voi sanoa, että tässä valtavassa aineistossa kuuluu poikkeuksellisen vahvasti vanhan kansan ääni. Kun haastatteluja kuuntelee, löytää vastauksia sellaisiinkin kysymyksiin, joita haastateltava ei ole kysynyt.

Tähän leikkimieliseen 10 kysymystä kielestä -haastatteluun on poimittu joitakin katkelmia murremateriaaleista. Sivuillamme esitellään murrenäytteitä sekä kirjoitetussa muodossa että äänitteinä. Kannattaa tutustua!

• ”Miepä laulal lapselleni, kellenkäs minä muille” (10 kysymystä kielestä, 20.6.2018)

Astrid Reponen haastattelee murteentaitajaa Vermlannissa 1930-luvun alussa. Kuva: Helmi Helminen.

Kielen aika

Kielen aikajana esiteltiin valtionhallinnon 200-vuotisnäyttelyssä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa 2.10.2009. Jana etenee 1200-luvulta 2000-luvulle siten, että tarkkailtavina ovat kielen asema ja kielen kirjallinen käyttö.

• Kielen aika (pdf)
  

Yksityiskohta Kielen aika -aikajanasta.

Ymmärrämmekö arvostaa?

Heinäkuun 30. päivänä [2013] tuli kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun keisari Aleksanteri II allekirjoitti kieliasetuksen, jolla määriteltiin ensimmäisen kerran suomen kielen asema maamme virallisena kielenä. Kieliasetuksen merkkivuotta juhlittiin Hattulassa ja Hämeenlinnassa.

• Kieliasetuksesta 150 vuotta (Uutisia, Kielikello, 3/2013)

Suomen kielen näkeminen jo jonkinlaisena suojelukohteena kertoo varsin huolestuttavasta ajattelutavasta. Siinä suomen kieli on kaunis ja kallis esine, joka pitää panna vitriiniin ja ottaa juhlapäivinä esille, mutta arkipäiväisenä työkaluna se ei enää kunnolla toimi. Se on osa sitä ajattelua, jossa suomalaisuus ja terve itsetunto jäävät monikulttuurisuuden, kansainvälistymisen ja angloamerikkalaisen kulttuuri-imperialismin jalkoihin. Ei nähdä, että moniarvoistuvassa maailmassa myös meillä on oltava jotain annettavaa, että kansainvälisyydessä myös suomalaisuus on aktiivinen osapuoli eikä sokea ulkoisten vaikutteiden vastaanottaja.

• Harri Mantila: Äidinkieli vai valtionkieli, kulutushyödyke vai suojelukohde? Kielipoliittisen ohjelman vastaanotosta (Kielikello, 1/1999)

Lasten työkalusarja Aarikan myymälässä 1970. Kuva: Eeva Rista. Helsingin kaupunginmuseo.

Kulttuurikieleksi kasvaneesta suomen kielestä on näköjään tullut meille liiankin itsestään selvä, huomaamaton pääoma. Eräässä uutisessa hiljattain todettiin, että USA:ssa lukutaidottomia on useita miljoonia. Suomessa heitä on vielä tuskin ainuttakaan. Parin kuukauden takaisesta yliopistolla järjestetystä Zeitgeist-keskustelusta raportoi Yliopisto-lehti, että suomalainen älymystö on ”haudannut kansallisuutensa”, että kansainvälisyys on sille ”luonnollisempi vaihtoehto”. Kansallisten symbolien merkkijärjestelmä oli valheellinen ja joutaa kuolla, oli joku todennut.

Suomen kielen professorina nautin tietysti siitä tahattomasta komiikasta, jonka synnyttää se, että alustajat, samoin kuin tilaisuuden kirjallinen selostuskin, edustivat korkeatasoista, sivistynyttä kielenkäyttöä. Kansallisuusvastaiset ajatukset ja nokkeluudet, joita koko yleisö saattoi ymmärtää, esitettiin – taitavalla ja osuvalla suomen yleiskielellä!

• Auli Hakulinen: Suomalaisuus ja äidinkieli (Kielikello, 1/1994)
  

Arvokysymys ja arkista toimintaa

Suomen kielen lautakunta korostaa, että kielipolitiikka ei ole vain juhlapuheita ja yleviä kannanottoja vaan arkista, kielivalintoja ohjaavaa toimintaa. Lähes kaikki yliopiston toimintaa ja erityisesti sen kansainvälistymistä koskevat linjaukset, strategiat ja ohjelmat määrittelevät osaltaan yliopiston kielipolitiikkaa. Kansainvälistymistä ei tule nähdä vain yksikielistymisenä (ts. englanninkielistymisenä) vaan harkitusti suunniteltuna rinnakkaiskielisyytenä, jonka olennainen osa on myös suomen kielen asemasta huolehtiminen tieteen ja korkeimman asiantuntijuuden kielenä.

• Vetoomus suomen kielen aseman turvaamiseksi tieteen ja korkeimman opetuksen kielenä (Minna-Riitta Luukka, Suomen kielen lautakunta, 9.6.2010)

Suomalaisten identiteetti, se keitä olemme tai keitä koemme olevamme, on keskeinen kansallinen arvo. Tällaisia arvoja kansakunnat ovat olleet valmiita puolustamaan kaikin käytettävissä olevin voimavaroin ja keinoin. Identiteetti perustuu siihen kulttuuriin, joka meitä ympäröi ja johon olemme kasvaneet. Kulttuuri puolestaan on kytkeytynyt kieleen, jota käytämme, sillä kieli on se tukirakenne ja maailman hahmottamisen väline, jonka varassa kulttuuri vain voi toimia.

• Suomen kielen tulevaisuus. Kielipoliittinen ohjelma (2009, pdf)

Oman kielen kohtelu on arvokysymys. Yhteiskunnan tehtävänä on tarjota suotuisat puitteet, joiden turvissa yksilöt voivat tehdä kieltä koskevat ratkaisunsa. Suomen kielen asema perustuu siihen, millaisia institutionaalisia ja yksilöllisiä ratkaisuja me teemme tänään ja huomenna.

• Pirkko Nuolijärvi: Suomen kielen tulevaisuus on jokaisen asia (Kielikello, 2/2009)
  

Maailmassa puhutaan noin kuuttatuhatta eri kieltä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yhdeksäätuhatta eri kieltä. Tarkkaa lukua on mahdoton esittää jo siitä syystä, että murteen ja kielen raja ei useinkaan ole selvä. Puhujamääriltään suurimpia kieliä vuonna 2018 ovat mandariinikiina, espanja, englanti, arabia ja hindi.

Kielten määrä vähenee jatkuvasti ja melko nopeastikin. Eräiden arvioiden mukaan maailmasta katoaa yksi kieli joka toinen viikko. Samaan aikaan suomalainen kielimaisema kirjavoituu. Suomessa puhutaan jo yli 150:tä eri äidinkieltä.

Suomen viralliset kielet eli kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Ne ovat yhteiskunnan kaikilla aloilla käytettäviä, asemaltaan vahvoja kieliä. Suomessa on suomen ja ruotsin lisäksi muitakin kieliä, joiden puhujien kielellisistä oikeuksista säädetään eri laeissa. Saamen kielet (koltan-, inarin- ja pohjoissaame) ovat alkuperäiskansan kieliä, Suomen romanikieli, suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli sekä karjalan kieli ovat autoktonisia eli maassa kauan käytettyjä kieliä. Suomen kolmanneksi suurin kieliryhmä oli vuoden 2013 lopussa venäjää äidinkielenään puhuvat. Seuraavaksi eniten oli vironkielisiä, somalinkielisiä, englanninkielisiä ja arabiankielisiä.

• Suomen kielistä Kotuksen sivuilla
  

Äidinkieliä

Ruotsia puhuu maailmassa noin 9 miljoonaa ihmistä, joista noin 296 000 asuu Suomessa. Lähes puolet suomenruotsalaisista puhuu äidinkielenään jotain murretta. Suomenruotsalaiset murteet kuuluvat itäruotsalaisiin murteisiin, ja niissä on säilynyt useita piirteitä, joita Ruotsissa tavataan ainoastaan perifeerisissä, etenkin pohjoisissa murteissa.

• Tietoa ruotsin kielestä Kotuksen sivuilla
• Sprakinstitutet.fi – Kotuksen ruotsinkieliset sivut

Kielibarometristä kerrotaan muun muassa se, että suomenkieliset ovat huomattavasti tyytyväisempiä kunnallisiin ja valtiollisiin kielipalveluihin kuin ruotsinkieliset. Erot ovat suuria hätäkeskuksen, pelastustoimen ja poliisin palvelusta annetuissa arvioissa.

• Kielimaiseman muutoksesta, asenteiden koventumisesta (Kuukauden kirja, 11.1.2018)

Poliisivene Eteläsatamassa (1997). Kuva: Suomen merimuseo.

Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Kaikilla niistä on oma kirjakielensä ja ortografiansa, eivätkä niiden puhujat ymmärrä toistensa kieltä kuin opettelemalla sitä vieraana kielenä.

• Tietoa saamen kielistä Kotuksen sivuilla
• Álgu: Saamelaiskielten etymologinen tietokanta

Valtio myöntää avustuksia saamen kielen opettamiseksi kotiseutualueen ulkopuolella. Vieraskielisten ohjelmien jälkiäänittämistä eli dubbausta esitetään saamen kielten elvytyksen avuksi. Saamelaisten oikeus omakielisiin palveluihin toteutuu heikosti. Kelan saamenkielisten palveluiden kysyntä on ollut vähäistä, syyksi on arveltu muun muassa sähköisen asioinnin kirjainmerkkiongelmia. Sano se saameksi -projekti sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Saamen kielikaltion rahoitus on vaakalaudalla.

• Matti Räsänen: Kielipolitiikan vuosi 2017 (pdf)

Saami rights. Kuva: Vesa Heikkinen, Kotus.

Karjala on suomen lähin sukukieli, ja sitä puhutaan Suomessa ja Venäjällä. Karjalan eri kielimuotojen taitajia on yhteensä alle 100 000. Suurin osa karjalan puhujista elää Karjalan tasavallassa ja Sisä-Venäjällä lähinnä Tverin kaupungin pohjoispuolella. Suomessa karjalan osaajia, lähinnä entisiä rajakarjalaisia ja heidän jälkeläisiään, on arvioitu olevan noin 5000.

• Tietoa karjalan kielestä Kotuksen sivuilla
• Karjalan kielen sanakirja

Talvi- ja jatkosodan jälkeen valtiovalta halusi sulauttaa karjalankieliset evakot suomenkielisiin ja nähdä karjalan kielen murteet suomen murteina. Toisaalta taas karjalan kielen puhujien uudet naapurit saattoivat luulla heidän kieltään venäjäksi ja pitää heidän tapojaan outoina. – – Parinkymmenen viime vuoden aikana kielelliset vähemmistöt ovat aktivoituneet eri puolilla Eurooppaa. Karjalan kieltäkin alettiin elvyttää 1990-luvulla sekä Suomessa että Venäjällä (Karjalan tasavallassa ja Tverin alueella).

• Leena Joki: Mittuine on sinun muamankieli? (Kielikello, 2/2011)
  

Professori Pertti Virtaranta esittelee kollegoilleen alueita menetetystä Karjalasta (1973). Kuva: Pekka Kyytinen. Museovirasto.

Suomen romani lukeutuu pohjoisten murteiden niin sanottuun luoteiseen ryhmään, jonka historiallisena keskuksena ovat saksankieliset alueet. Suomessa romania on puhuttu noin 450 vuotta.

• Tietoa Suomen romanikielestä Kotuksen sivuilla

Romanikielen asema Suomessa on kuluneina vuosikymmeninä kohentunut selvästi. Eräs merkittävimmistä edistysaskeleista tapahtui vuonna 1994, jolloin Suomi hyväksyi Euroopan neuvoston vähemmistökieliä koskevan peruskirjan. Seuraavana vuonna hallitusmuotoon kirjattiin romanien, saamelaisten ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan.

• Kimmo Granqvist: Suomen romanikieli (Kielikello, 1/2001)
  

Mo romani tsimb dziives! Eläköön romanikieli! Henry Hedman Kielen ilo -seminaarissa 23.11.2017. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.

Suomalainen viittomakieli on noin 4 000–5 000 kuuron äidinkieli. Lisäksi sitä käyttää äidinkielenään, toisena kielenään tai vieraana kielenä noin 6 000–9 000 kuulevaa suomalaista. Suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjiä on pitkään arvioitu olevan noin 300, joista puolet on kuuroja.

• Tietoa Suomen viittomakielistä Kotuksen sivuilla

Sisäkorvaistuteleikkaukset aloitettiin Suomessa 1997, ja tämä on dramaattisesti muuttanut viittomakielisten nuorimman sukupolven kielitilannetta. Sisäkorvaistutteeseen liittyvässä kuntoutuksessa on Suomessa keskitytty puheen tuottamisen ja kuulemisen harjaantumiseen, eikä kaksikielisyydellä, johon kuuluvat suomi tai ruotsi sekä viittomakieli, ole siinä minkäänlaista asemaa. Kuntoutus näyttää suhtautuvan viittomakieleen jopa siten, että se voi haitata lapsen puhutun kielen oppimista.

• Leena Savolainen: Suomen kaksi viittomakieltä (Kielikello, 3/2011)
  

Gavin Lilleyn ja Janne Kankkosen viittomakielistä stand up -komediaa Kielen ilo -seminaarissa 23.11.2017. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.

Kielitilanne elää koko ajan. Suomessa on satoja kieliä, joilla on äidinkielisiä puhujia, mutta joiden käytöstä ei ole sääntelyä eikä oikeastaan voikaan olla. Ratkaisevaa onkin, minkälaisilla kielipoliittisilla toimilla pieniä kieliä voisi auttaa, niin että kieli voisi säilyä elävänä, jos puheyhteisö niin tahtoo. Tämä koskee niin vanhoja elvytystä tarvitsevia kieliä kuin uusia kieliryhmiäkin. Kielikoulutukseen ja kansalaistoimintaan tarvitaan varoja. Keskeinen asia on riittävän digitaalisen tuen ja kieliteknologisten ratkaisujen turvaaminen pienille kielille. Tekniikka voi myös monipuolistaa viestinnän muotoja, joilla erikieliset puhujat voivat pitää yhteyttä.

• Matti Räsänen: Satavuotiaan Suomen kielet (Kielikello, 4/2017)

Maahanmuuttajasanakirjoja tarpeeseen

Kotimaisten kielten keskuksessa käynnistettiin vuonna 2011 maahanmuuttajasanakirjaprojekti, jonka tavoitteena on luoda suomi – vieras kieli -sanakirjoja sellaisille maahanmuuttajakielille, joissa sanakirjojen tarve on kaikkein suurin. Maahanmuuttajasanakirjojen ensimmäiseksi kohdekieleksi valittiin somali, koska somalinkieliset maahanmuuttajat ovat Suomen kolmanneksi suurin maahanmuuttajaryhmä venäläisten ja virolaisten jälkeen.

• Tietoa Suomi–somali-sanakirjasta Kotuksen sivuilla
• Suomi–somali-sanakirja
  

Suomi–somali-sanakirjan laatiminen on pioneerityötä. Suomessa ei ole koottu laajaa somalinkielistä käsitteistöä eikä uudissanastoa esimerkiksi terveydenhoidon ja opetuksen tai muilta vastaavilta aloilta. Olemassa on ainoastaan yksittäisiä suppeahkoja sanastoja, joita on käännetty suomesta somaliin.

Eri tahot ovat myös tehneet eri alojen sanakirjoja, mutta suurin osa Suomessa sekä ulkomailla ilmestyneistä sanakirjoista on ns. yleissanakirjoja, jotka kaipaavat päivityksiä. Erityisesti eräiden somalin kielelle täysin vieraiden sanojen, esimerkiksi eläinten- ja esineidennimien sekä uudissanaston, päivittämisen tarve näyttää olevan suuri.

• Liban Ali Hersi ja Abdi Musse: Suomesta somaliin (Kielikello, 2/2013)

Kevät-artikkeli Suomi–kurmandži-sanakirjassa.

Suomi–kurmandži-sanakirjan hakusanoiksi on valittu sekä tavallista jokapäiväistä sanastoa että monien alojen keskeisiä termejä. Näitä aloja ovat muun muassa sosiaali- ja terveysala, lääketiede, opetusala, tietotekniikka ja oikeustiede. Hakusanoina on myös tavallisia paikannimiä ja lyhenteitä.

Kurmandži on kurdin kielen toinen päämurre, ja sen puhujat tulevat Turkista, Syyriasta, Iranista, Irakista ja Armeniasta. Suomessa on useita tuhansia kurmandžia äidinkielenään puhuvia maahanmuuttajia.

• Tietoa Suomi–kurmandži-sanakirjasta Kotuksen sivuilla
• Suomi–kurmandži-sanakirja

Kielettömiä orpoja?

On ollut monella tapaa hyvä, että Suomeen on tuotettu englanninkielistä viihdettä ja populaarikulttuuria alkukielellä. Osaamme lausua englantia pahuksen paljon paremmin kuin suurten eurooppalaisten ei-englanninkielisten kansojen lapset, jotka ovat katsoneet elokuvansa jälkiäänitettyinä ja joiden oma viihdekoneisto tuottaa paljon äidinkielistä populaarikulttuuria. Saman asian kääntöpuoli vain on, että nyky-Suomen historiattomat, lähes maattomat tv- ja rock-sukupolven lapset ovat oppineet monet olennaiset tunteen ilmaisut, toimivat kielikuvat, sosiaalistavat sutkaukset ja keskeisiin elämänkokemuksiin liittyvän sanaston englanniksi. Siihen päälle tulevat sitten opiskelijoille annettavat ajattelun välineet, jotka ovat alati kasvavassa määrin englanninkielisiä.

Toisin kuin toivoisi, tämä tilanne ei tuota kaksikielisiä maailmankansalaisia, vaan kielettömiä orpoja. Ihminen tarvitsee yhden peruskielen, jolla hän ajattelee, ymmärtää, tuntee ja jolla hän kykenee välittämään tämän kaiken toisillekin.

• Jaakko Tapaninen: Kieli on mieli (Kielikello, 4/1993)
  

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous Helsingissä 1975. Kuva: Tapio Korpisaari. Helsingin kaupunginmuseo.

”Suomi on suomeksi Suomi. Maamme kotimaisella nimellä ei ole mitään kansainvälistä arvoa. Yksi tuhannesta maailmalla tietää mikä on Suomi. Kun sen sijaan puhumme Finlandiasta, koko maapallo ymmärtää mistä on kysymys.”

• Monta Finlandiaa (Sanoin saavutettu: 1970-luku)

Sanoin saavutettu -kokonaisuuden viimeisellä sivulla kurkotamme tulevaisuuteen, vuoteen 2117. Pyysin näihin tulevaisuustalkoisiin mukaan muutamia asiantuntijoita, ja monet innostuivatkin visioimaan. Kiitos kaikille rohkeista, hauskoista, paneutuvista kirjoituksista! Tulevaisuuteen katsottaessa merkitykset totisesti tulevat merkityksellisiksi! Muuta meillä ei tulevaisuudesta ole.

• Sanoin saavutettavissa: 2117
  

Aino Zainab kävelyllä Meemikadulla

Suomessa syntyy monia Ainoja ja Väinöjä. Etunimet tulevat yhä muotiin sadan vuoden välein, ja monet vuoden 2017 suosikkinimet tuntuvat nimenantajista samanaikaisesti raikkailta ja perinteisiltä. Eri kieliä yhdistävät nimet ovat tavallisia, ja Ainon jälkinimi voi olla Zainab.

Kadunnimissä saatetaan kunnioittaa varhaista sosiaalista mediaa. Emoji- ja Meemikatu kertovat esi-isien kulttuurista. Nimillä on useita erikielisiä vastineita, ja kulkija hahmottaa nimen kyltistä ja digisovelluksista haluamallaan kielellä.

• Terhi Ainiala: Aino Zainab kävelyllä Meemikadulla (14.12.2017)
  

Monikielisiä jo lapsesta lähtien

Rohkenen ensin estottomasti esittää muutamia lukuja, jotka rakennan valistuneeseen arvaukseen tähänastisen väestökehityksen perusteella. Vuonna 2117 Suomessa on noin 6,5 miljoonaa asukasta. Kaupungistuminen on 2100-luvulla jatkunut niin, että kaupungeissa asuu noin 85 prosenttia asukkaista, ellei enemmän. Ensikieleltään suomenkielisiä maassa on noin 5 miljoonaa, ruotsinkielisiä noin 300 000 ja muunkielisiä 1,2 miljoonaa ihmistä. Erityisesti Afrikan ja Aasian kielten osuus on lisääntynyt: esimerkiksi arabian, somalin, kiinan, kurdin ja turkin puhujia on suhteellisen paljon. Useimmat suomalaiset ovat monikielisiä jo lapsesta lähtien.

• Pirkko Nuolijärvi: Useimmat suomalaiset ovat monikielisiä jo lapsesta lähtien (14.12.2017)
  

Onnellisia maailmankansalaisia

Valtakieli ja sivistyksen kieli on englanti. Sen asemasta ovat pitäneet huolta muun muassa ne hyvää tarkoittavat vanhemmat, jotka jo monien sukupolvien ajan ovat uskoneet lapsensa englanninkieliseen päivähoito–koulu–korkeakoulu-järjestelmään, jotta heistä kehittyisi onnellisia maailmankansalaisia. Muiden maiden onnellisten englanninkielisten kanssa he pitävät yllä maailmanvaltaa. Voisiko jokin muu kieli uhata englannin asemaa? Tuskinpa, onhan se jo vuosisatojen ajan pystynyt levittäytymään maailmankieleksi, jonka jalkoihin paikalliset kielet ovat jääneet.

• Taru Kolehmainen: Kotikielten keskuksen nurkassa Sadeniemen putiikki (14.12.2017)

Nimet ovat osa kieltä siinä missä yleissanat. Nimet yksilöivät kohteensa, kertovat siitä jotain erityistä.

Nimien maailma on laaja. Nimiä ryhmitellään tavallisesti sen mukaan, minkätyyppisiä kohteita ne tarkoittavat. Puhutaan henkilönnimistä ja paikannimistä, teiden ja katujen nimistä, organisaatioiden, instituutioiden ja yhdistysten nimistä, yritysten ja tuotemerkkien nimistä, kilpailujen ja tapahtumien nimistä.

Yleiskielessä nimien käyttöä koskevat pulmat liittyvät nimien oikeinkirjoitukseen, taivutukseen ja suunnitteluun. Ulkomaisissa nimissä on ratkaistava, milloin nimeä käytetään sellaisenaan, milloin käännettynä ja miten eri kirjoitusjärjestelmään kuuluva nimi kirjoitetaan suomen kielessä.

• Nimistä Kotuksen sivuilla
  

Nimetkin irtoavat maankamaralta

Ympäristön muuttuessa tarvitaan uusia paikannimiä ja vanhojakin joudutaan muuttamaan. Näin on ollut aina, mutta nyt olemme tulleet uuteen vaiheeseen, joka jättää entisen nimeämiskulttuurin varjoonsa. Aiemmat nimeämisperinteet ja ‑järjestelmät ovat katoamassa. – –

Nimetkin irtoavat tässä menossa maankamaralta; markkinanimet elävät omassa maailmassaan seuraten omia verkostojaan ja koodejaan. Jokaisella ajalla on omat nimitarpeensa. Olemme menossa kohti uuden tason paikallisuutta. Uskollisista, pysyvistä paikoista on tullut teemoittuneita epäpaikkoja, aina kameleonttimaisesti muuttuvia. Kuten kieli niin nimistökin muuttuu kiihtyen pyörivissä rattaissa, kansainvälisessä vuorovaikutuksessa, virtuaalimaailman menossa, jossa johonkin kiinnittyminen on vain tilapäistä. Mutta – voima ja vastavoima – kun etäisyydet häviävät ja maantieto murentuu, haetaan nimiin ja nimien kautta kuitenkin turvaa ja lämpöä jumaltaruista ja perimyyteistä: johtajat, tuulet, tähdet, Columbus, nektari, viini, Mesimäki – Nektarbacken. Ei mitään uutta auringon alla?

• Marja Viljamaa-Laakso: Markkinavoimat, virtuaalitodellisuus ja paikannimet (Kielikello, 1/1999)
  

Suomessa paikka, paikalla nimi

Ensimmäisen ehdotuksen paikannimien tallentamiseksi teki ylioppilas Antti Lönnbohm vuonna 1876 vastaperustettuun Kotikielen Seuraan, mutta ensimmäisen varsinaisiin käytännön tuloksiin johtaneen keruuohjelman julkaisi Suomen Muinaismuistoyhdistys vuonna 1878. Keruun tavoitteena oli tallentaa etupäässä erikoisia, kansanperinteen kannalta arvokkaita nimiä, sisällöltään hämärtyneitä nimiä sekä sellaisia nimiä, jotka voisivat valaista muinaisia oloja tai joihin liittyi esimerkiksi asutushistoriaa valaiseva tarina.

• Nimiarkisto 100 vuotta – Nimiarkiston edeltäjät
  

Viljo Nissilä haastattelee Nestori Simolaa Hauholla 1968. Kuva: Kotuksen arkisto.

Paikannimet kertovat tarinoita. Välitalontie. Helsinki, joskus ehkä Hesa ja harvoin Stadi. Lummenne, Nivunniemi ja Kuhmoinen.

Nämä nimet kertovat tarinoitaan minulle, minun tarinoitani. Asun Välitalontiellä Helsingissä. Kotikaupunkini Helsinki on minulle, maalta muuttaneelle, useimmiten Helsinki ja toisinaan Hesa. Paljasjalkaisten Stadi ei omaan suuhuni oikein sovi. Kesämökkini on Kuhmoisissa, Lummenteen rannalla Nivunniemessä. Nämä nimet kuljettavat minut mukanaan: voin melkein pulahtaa Lummenne-järven samettiseen veteen ja istua illanhämyssä laiturin nokassa.

• Terhi Ainiala: Paikannimet tarinoivat (Kotus-blogi, 8.9.2010)

Laituri ja Saimaa. Kuva: Vesa Heikkinen.

Paikannimet ovat osa aineetonta kulttuuriperintöämme. Kotimaisten kielten keskus on digitoinut sadan vuoden aikana kerätyt paikannimikokoelmat ja avannut ne digitaalisessa Nimiarkistossa kaikkien käyttöön.

Klikkaamalla kuvaa pääset digitaaliseen Nimiarkistoon.

Myytti-sana selitetään yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa näin:

1. jumalia, yliluonnollisia olentoja, maailman syntyä tms. käsittelevä taru, jumalaistaru. Antiikin myytit. Maailman luomisesta kertovat myytit.

2. tarunomainen asia, kuvitelma, uskomus. Äitiyteen liittyvät myytit.

3. suuresti ihailtu, legendaarinen henkilö. Marilyn Monroesta on tullut myytti.

• Kielitoimiston sanakirja
  

Murteiden jumala

Jumalalla ja jumala-alkuisilla sanoilla (esim. jumalanhyvä, jumalanilma, jumalankoira) on suomen murteissa monenlaista käyttöä. Näistä pääsee perille lukemalla Suomen murteiden sanakirjaa.

Tässä joitakin esimerkkejä jumala-sanan käytöstä viitattessa haltijaan tai johonkin muuhun yliluonnolliseen olentoon:

Ei kekälää saa koskaa kastaa, mukko puhtal verel (= vedellä), muutov valkkiaa jumala suuttuu. (Paimio.)

Nyt oli voijumala hyvällä piällä kun saatiin runsaasti voita. (Valtimo.)

Kalasta tulevilta kysytään: àottoko kalajumala? (Maaninka.)

”Hyvän vuodentulon sattuessa – – puhutaan – – pottujumalasta ja heinäjumalasta.” (Kestilä.)

Ei ollu kalajumala oikein antopäällä nyt, emmä saanhet ku häjin tuskin vellikalat. (Kittilä.)

• jumala Suomen murteiden sanakirjassa

Siinä vasta vihta. Kuva: Vesa Heikkinen.

Ehkä nimitykset ovat voineet motivoitua moneltakin kannalta. Ja kun ennen vanhaan lajiluokittelu on ollut nykyistä epämääräisempää, ei nimitysten sekoittuminen liene ihme. Mutta ei sillä niin väliä, jos ei vieläkään lajeja erota. Onhan molempia, hiestä ja raudusta, vanhastaankin käytetty vihdoissa. Jotkut laittavat rauduskoivuiseen vihtaan pehmeämpää ja siksi voimakkaamman tuoksun antavaa hieskoivua, ja toisaalla ei rauduskoivu edes kasva, joten koko vihta tai vasta – molempia nimityksiä on käytetty vanhassa kirjasuomessakin – tehdään hieskoivusta.

Pian koivun lempeään tuoksuun sekoittuu saunamökkien piipuista nouseva savu. Juhannus – yötön yö aikaa saunoa ja testailla erilaisia vihtoja!

• Maria Lehtonen: Hiestä vai raudusta vihtaan? (Elävät päät, Kotus-blogi, 23.6.2016)
  

Sisu on Suomen sana

Sisu kuvaa parhaiten satavuotiasta itsenäistä Suomea. Tähän päädyttiin Kotimaisten kielten keskuksen järjestämässä Suomen sana -kilpailussa.

• Suomen sana -kilpailu
  

Suomen sana sisu. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.

Monet ehdotuksista ovat selvästi ajankohtaisia (kannustinloukkutyöryhmä, länsimetro, muukalaisviha, Terrafame, Sipilä) ja yhteiskuntakriittisiä (osattomuus, pahoinvointivaltio, rasismi, Riistolandia, syrjäytetty, työttömyys), jopa suorastaan lohduttomia (köyhännahkatakki, orjatyö, perhesurma, tuhottu Suomi). Osa on tulkittavissa vitsikkäiksi (bönthö, Dingon paluu, hillotolppaismi, osittaisdifferentiaaliyhtälö, peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä, uimahousupartio), osa arvoituksellisiksi (enthuoma, havilinen, metsjärveinen, yrmiäs).

• Vesa Heikkinen: Supliikista kiitos (Kotus-blogi, 10.10.2017)
  

[Kotuksen johtaja Ulla-Maija] Forsbergin mukaan Kotus halusi kilpailun kautta herättää kansalaiset pohtimaan omaa kieltään. ”Ajatus satavuotiaan Suomen sanasta meni aika hyvin läpi: mukana oli sekä klassikoita että hyvinkin moderneja, tätä päivää kuvaavia ehdotuksia. Enemmän ruotsinkielisiä sanoja olisin mielelläni nähnyt. Valinta osui sanaan, jota voidaan käyttää molemmilla kielillä.”

Kilpailun loppusuoralla oli kymmenen sanaa: demokratiavaje, elähän, kalsarikännit, löyly, metsä, no niin, perkele, sauna, sinivalkoinen ja sisu. ”Monia hienoja sanoja”, sanoo Forsberg.

• Suomen sana on sisu (Kotuksen uutiset, 5.12.2017)
  

Markalla juhlakuntoon. Myyntikoju Kävely-Aleksilla (v. 1970). Kuva: Constantin Grünberg. Helsingin kaupunginmuseo.

Sisua positiivisen psykologian näkökulmasta tutkinut Emilia Lahti pohtii sisun merkitystä lapsille: ”Sisun sanoma on, että meissä on enemmän rohkeutta ja pystyvyyttä kuin mitä päällepäin näkyy. Sisu voi auttaa rakentamaan sillan tämän päivän ja huomisen välille.” Lahden ajatuksista minua kutkuttaa eniten pohdinta luovuttajan sisusta. Joskus vaatii suurinta sisukkuutta jättää leikki sikseen. Tai toimia muuten tavalla, jota ei sisukkailta odoteta. Esimerkiksi tehdä (monen mielestä liian) odotuksenmukainen päätös, vaikkapa valita sisu Suomen sanaksi.

• Vesa Heikkinen: Sisun tie Suomen sanaksi (Kotus-blogi, 5.12.2017)

Miten suomalaisen sisun voisi määritellä? Vaikkapa näin: se on sinnikkyyttä, sitkeää tahdonvoimaa, hellittämätöntä tarmoa, lannistumattomuutta, peräänantamattomuutta, uskallusta, rohkeutta.

Sisu voi kuitenkin tarkoittaa myös hyvin toisenlaista luonteenlaatua. Kun esimerkiksi lapselta ”otetaan sisu pois”, hänen kiukuttelunsa lopetetaan, hänen kiivas luontonsa lannistetaan. Puhutaan pahansisuisuudesta, mutta ei puhuta ”hyvänsisuisuudesta”.

• Maija Länsimäki: Suomalaista sisua (Kieli-ikkuna, 11.3.2003)

CC BY 4.0

Peltoa tasoittamassa (v. 1943). Kuva: Aavikko. SA-kuva.

Sisuun on matkan varrella liitetty usein uhmakkaita merkityksiä. Niistä on viitteitä muun muassa sananparsissamme.

Jumalan ilima asettuu, vain paha sisu ei milloinkaak. (Eno)

Miehellä om miehes sisu, sanoi ukko, vaikka eukkonsa oli hänet pannut penkin alle. (Kiuruvesi)

Kyl voima jo loppuva mut sisu ei an pärää, sanos faar, ko syytinkis kiinit. (Kalanti)

Myös yleiskieltä kuvaavasta Kielitoimiston sanakirjasta käy ilmi sisun erityisyys. Sanakirjan mukaan sisu on ’sitkeä, hellittämätön tahdonvoima, sinnikkyys, lannistumattomuus; uskallus, rohkeus’ tai ’(kiivas, paha, kova) luonto, luonteenlaatu’.

• Sananparsikokoelma Kotuksen aineistopalvelussa

• sisu (Kielitoimiston sanakirja)

Kansallisarkistossa säilytettävä sananparsikokoelma käsittää yli 1,4 miljoonaa sananparsikorttia eri puolilta Suomea. Ylioppilasosakunnat ovat keräyttäneet sananparret 1930-luvulla. Sananparsikokoelman digitointi on aloitettu maaliskuussa 2016.  Kotuksen verkkosivuilla on käytettävissä yli 20 kunnan sananparret korpusmuodossa. Tämä aineisto on vapaasti käytettävissä verkossa.

• Sananparsikokoelma Kotuksen verkkopalvelussa
• Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sananparsikokoelma -arkiston sarjat (Kansallisarkisto, Digitaaliarkisto)