Jussipussi täynnä iloa ja valoa

Teemakooste kesästä ja kielestä, suvesta ja sanoista.

---

---

Jussi eli juhannus on ilon ja valon juhlaa. (Keski)kesä on myös kielen juhlaa: monilla on loma eli aikaa lukea ja kuunnella kirjallisuutta, tavata ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, vaikka virtuaalisesti. Jussimaan kesässä kaikki kukkii. Myös murteet ja muu elävä kielenkäyttö kukoistavat. Täyttyköön mielen jussipussi vapaudesta!

Tässä teemakoosteessa tarjotaan monenlaista katsottavaa ja koettavaa kielestä ja kesäjutuista kiinnostuneille. Koosteen aiheita ovat jussin lisäksi kalat ja kalavedet, kesäiset juotavat ja syötävät sekä ilo ja valo, kokon ja tunteen palo. Kooste saattaa sisältää myös pieniä määriä huumoria.

Onni yksillä, kesä kaikilla, ystävä jokaisella. (Hailuoto)

---

Sanalla kesä on vastineita lähisukukielten lisäksi saamelaiskielissä ja mordvassa, mutta sitä pidetään kuitenkin vanhana lainana indoeurooppalaisista kielistä. Siellä sana olisi merkinnyt sadonkorjuuaikaa tai kesää. On arveltu, että alkuaan kuukauden nimitys kesäkuu kertoisi siitä, että kyseessä oli kuukausi, jolloin kesanto ensi kertaa kynnetään.

Suomessa on myös toinen kesän nimitys, suvi. Se kuuluu uralilaisten kielten vanhoihin perintösanoihin. Suomessa kesä tunnetaan suvena vanhastaan maan lounaisosassa sekä osassa Hämettä. Laajalti Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Pohjanmaalla suvi on täysin toiseen vuodenaikaan liittyvä sana: sillä tarkoitetaan suojasäätä.

Vanhassa kirjasuomessa on useita kesän eri vaiheisiin viittaavia suvi-yhdyssanoja. Alkusuvi on tarkoittanut alkukesää, samoin kevätsuvi. Keskisuvi- ja puolisuvi-sanoilla puolestaan on viitattu keskikesään. Kesäkuusta on käytetty myös nimitystä suvikuu. Kesäpäivänseisausta taas on nimitetty sanoilla suviauringonseisominen ja suvipäivänseisominen.

Kuka ei suvella häärää, ei se talvellaka syä. (Huittinen)

Suvi on suomalainen, luontoaiheinen nimi. Sanan suvi merkitys eri puolilla Suomea on paitsi ’kesä’ myös ’etelä’ ja ’suojasää’. Ensimmäiset Suvi-nimet annettiin 1900-luvun alussa.

Toki sanat kesä ja suvi tunnetaan murteissa ympäri Suomea, mutta niiden merkitys ei ole kaikkialla sama. Jos esimerkiksi äidinkieleltään lounaismurteinen käyttää kesä-sanaa, hän tarkoittaakin kesantoa. Itämurteinen puolestaan puhuu suvesta talvella ja tarkoittaa talvista suojasäätä. Paikoin suvi tunnetaan myös ilmansuunnan nimityksenä ’etelä’.

Suvi-sana on kuitenkin laajalti käytössä myös idässä ja pohjoisessa, siis siellä, missä vuodenajan nimityksenä on kesä. Noilla seuduilla suvi-sana merkitsee ’suojasäätä’. Samoin on toisinkin päin: vaikka ’kesän’ nimityksenä lännessä on suvi, kuuluu kesä-sana moniin läntisiin murteisiin, mutta merkityksenä ei niissä ole ’kesä’ vaan ’kesanto’. Näin on laita myös virossa: ’kesää’ merkitsevä sana on sielläkin suvi, ja kesa merkitsee niin ikään ’kesantoa’. – On muuten arveltu, että kuukauden nimitys kesäkuu ei alun perin olisikaan merkinnyt ’suvikuuta’, niin kuin nykyisin ymmärrämme, vaan ’kesantokuukautta’.

Sydänkesä, piikkukesä, isokesä...

Kansa on puhunut suviöistä (12.–14.4.) ja myös ”vanhoista suviöistä” (23.–25.4.), joiden lämpötilan perusteella ennustettiin tulevan kesän säitä. Kolmea suviyötä seuraa suvipäivä (14.4.), jolloin vanhan pohjoismaisen ajanlaskun mukaan siirryttiin talvesta kesään.

Juhannusta, jolloin päivä on pisimmillään, nimitetään keskikesän juhlaksi. Kalenterin mukaan keskikesä – sydänkesä eli kesäsydän – on vähän myöhemmin, heinäkuussa. Juhannusta edeltävää kesää vanha kansa on nimittänyt pikkukesäksi ja sen jälkeistä aikaa isoksikesäksi.

Murrearkiston sanalippuihin on tallentunut myös muutama Suomen historian merkkikesä. Keisarikesäksi on kutsuttu kesää 1819, jolloin keisari Aleksanteri I teki vierailun Suomeen. Engelsmanninkesällä on synkempi kaiku: se viittaa Krimin sodan aikaan vuoteen 1854, jolloin englantilaiset tuhosivat Raahessa ja Oulussa laivanveistämöitä ja tervavarastoja.

Mitä siellä oikein kotustellaan?

Kotimaisten kielten keskuksen epävirallisesta lyhenteestä Kotus ja verkkosivujen osoitteesta kotus.fi kysellään silloin tällöin meiltä kotuslaisilta. Mikä se sellainen kotus oikein on? Miksi käytätte nimestänne lyhennettyä muotoa Kotus?

Sanaa kotus käytetään suomen kielessä harvoin. Kielitoimiston sanakirjan mukaan sana viittaa tilapäiseen majaan tai muuhun rakennelmaan. Sanaa käytetäänkin lähinnä suomen murteissa. Suomen murteiden sanakirja tuntee kotus-sanan lisäksi seitsemän muuta kotus-alkuista sanaa: kotusansa, kotuska, kotusloukku, kotusrihma, kotusrihmanen, kotustaa, kotustella.

Minä rustasin sinne mettähän kotuksen ja makasin siä hiliaa ja orotin niin pian tuli lintuja. (Isojoki)

Sanalla kotus on murteissa tällaisia merkityksiä: metsästäjän näkösuoja, ampumakatos; talvella havuista tehty ansapyydyksen suojus; muu kuin metsästykseen käytettävä maja, (lauta)hökkeli tms. Suomen murteiden sanakirja tuntee myös merkitykset kuusen (tai männyn) kuori ja ”saamaton nahjus”.

Kotimaisten kielten keskuksen lyhennenimi Kotus on tietysti muotoutunut virallisesta nimestä, joka aiemmin oli Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Lyhyttä nimeä käytetään virallisen nimen rinnalla monissa käyttöyhteyksissä, kuten somessa.

Lisäksi on ajateltu, että nimestä on yhteys murteiden kotukseen: rakennelmaan, majaan, asumukseen. Esimerkiksi Kemijärvellä verbi kotustella on tarkoittanut asustelemista.

Sillä perällä (= kulmakunnalla) minä olen nykyvähä kotustellu, asustellut. (Kemijärvi)

Koko kesä kesannolla?

Vuoden lämpimintä aikaa kutsutaan suomessa kesäksi. Sen rinnalla käytetään etenkin lounais- ja hämäläismurteissa ilmausta suvi, joka kuuluu myös yleiskieleen, mutta on sävyltään ylätyylinen. Itämurteissa suvi merkitsee myös talvista suojasäätä.

Lounaismurteissa kesä tarkoittaa viljelemättömäksi jätettyä, mulloksella olevaa peltoa eli kesantoa. Murteissa ja vanhassa kirjakielessä kesantoa on nimitetty myös kesäpelloksi. Kesannoinnilla haluttiin uudistaa pellon maapohjaa. Sanan kesäkuu kesä ei sekään viittaa vuodenaikaan, vaan kuuhun, jolloin kesanto kynnetään ensi kertaa.

Kesannolla oloa käytetään paljon myös kuvallisesti. Jos ystävyyssuhteet ovat jääneet kesannolle, ei niitä välttämättä ole lopullisesti lyöty laimin vaan ne voi elvyttää uudelleen. Urbaani kesanto on puolestaan hylätty tontti tai vaikkapa teollisuusrakennus, joka voidaan herättää henkiin monaisiin käyttötarkoituksiin.

Iskelmien sanoissa kiteytyy kesän olemus ja kaipuu luontoon: silloin romantiikka kukkii ja luonto on kauneimmillaan. Olo on onnea tulvillaan niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Haikeutta tuo vain tieto kesän päättymisestä.

Kesakkoja ja talvikkoja sekä pisamia

Kesakko on johdos sanasta kesä. Kesakot eli pisamathan ilmaantuvat usein kesän lähestyessä.

Murteissa kesakolla on ollut muitakin merkityksiä. Sillä on voitu tarkoittaa kesäkarvassa olevaa turkiseläintä tai tällaisen eläimen nahkaa, kesällä syntynyttä karitsaa tai sitten poroa, jota on pidetty kesän ajan pihassa. Pisama taas on johdettu samasta vartalosta kuin pisara.

Kesakko on lumikon nimityksenä harvinainen. Hyvin laajalti Suomessa sanalla tarkoitetaan mitä tahansa kesäkarvaista turkiseläintä, tavallisesti kuitenkin jänistä tai oravaa. Kesakko-oravan tai kesakkojäniksen nahalla ei ole ollut kauppa-arvoa.

Talvikkona lumikko on tunnettu laajalti Oulujärven ympärillä. Peräpohjolassa tämä sana tarkoittaa sellaista lohta, joka on jäänyt jokeen talvehtimaan. Sivumennen todettakoon, että sanana lumikkoa eli talvikkoa eli kesakkoa muistuttaa toisenkin näätäeläimen, vesikon, nimitys.

---

Keskikesällä valoisimpaan aikaan on jo muinoin vietetty säänjumala Ukon juhlaa. Kristinuskon myötä vanhat perinteet pikku hiljaa muuttuivat, ja kesäkuun 24. päivä omistettiin Johannes Kastajalle.

Juhlan nimi juhannus on nimen Johannes muunnelma. Suomen murteissa juhannusta on nimitetty myös johannekseksi, juhananpäiväksi, juhaniksi, juhannekseksi tai jussiksi. Ruotsista lainattu juhannuksen nimitys mittumaari on ollut käytössä laajalti suomen länsimurteissa.

Sana juhannus perustuu siis miehennimeen Johannes, jonka taustalla on heprealainen nimi Jochanan ’Jahve on armollinen’. Raamatun Johannes Kastaja sekä apostoli Johannes ovat saaneet lukuisia kaimoja nimimuunnoksineen ympäri kristityn maailman.

Juntti on etunimen Johannes muunnos. Se on tunnettu erityisesti Etelä-Karjalassa ja Peräpohjolassa. Sukunimessä Juntti näkyy siis suvun esi-isän nimi. Juntti-nimisiä on nykyisin 221. Myös muodot Junttila (1 903), Juntto (162), Junttola (23) ja Junttonen (40) ovat käytössä sukuniminä.

Jani, Jaani ja Jan(n)u ovat vanhoja Johanneksen puhuttelunimiä. Jaanun kerrotaan olevan Jan-etunimen muunnos, joka taas on yksi monista Johannes-nimen kansanomaisista muodoista.

Kesä alkaa Erkistä

Entisaikaan Erkin päivä (18.5.) on ollut tärkeä taitekohta, sillä siitä on ajateltu kesän alkavan. Käki kukkuu erkimpä̀iväj ja jaakompä̀iväv (25.7.) välin, on sanottu Iissä. Lappajärvellä voikukkia on kutsuttu kukkimisajankohdan mukaan erkinkukiksi.

Erkinpäivästä on ennustettu tulevan kesän säätä ja sadon joutumista. Ylikiimingin sananparren mukaan kylmä erkinpäivä ennustaa lämmintä urponpäivää (25.5.): Erkki turijus turkki päällä, Urpaanus paita päällä. Joutsassa on povattu: Erkki jos tulee kukka käessä ni Joakoll_oj jo koakko (= leipä) kainalossa.

Vesseleä iivananpäiveä – iloista juhannusta!

Karjalan kielessä juhannus on iivananpäivä – tai kesäiivana tai lehti-iivana. Karjalan kielen sanakirjan mukaan esimerkiksi Suojärvellä saunavastaan on sidottu iivananheińie eli niittyleinikkejä, joita joissakin suomen murteissa on sanottu juhannuskukiksi. Aunuksesta, Säämäjärveltä, sanakirjaan on kirjattu karmaiseva juhannustaika, jonka mukaan niittyleinikeillä (iivananboba) ryyditetty vasta viskataan kylpemisen jälkeen veteen ja ennustetaan: se, jonka vasta uppoaa, kuolee kuluvana vuonna.

Iivana viittaa Johannes Kastajaan. Juhannus on hänen syntymänsä muistojuhla, ja varsinkin ortodoksit ovat viettäneet myös hänen mestauksensa muistopäivää, joka Karjalan kielen sanakirjan mukaan on syysiivana tai kuivaiivana.

Tove Janssonin Vaarallinen juhannus (Farlig midsommar) on käännetty livvinkarjalaksi nimellä Varattavu Iivananpäivy.

Päiväine laskih, ga nygöi kezäkuun aigah ei pidänyh varata pimiedy. Yö oli valpas da tiedovoittu, moizennu yönny on hyvä uneksie.

Kuuzien al läipähtih kyven da rubei palamah. Se oli havus da oksis luajittu pieni robľo, da ihan selgieh nägyi, kui pienet böbökät pyöritetäh kuuzenkäbyy tuleh.

– Heil on tuli Iivananpäivän kunnivokse, sanoi Ninnineidoi.

Tove Jansson: Varattavu Iivananpäivy, käännös livvinkarjalaksi Natalja Sinitskaja. Karjalan Kielen Seura, 2010, s. 65.

Limoja, meijuja ja lehtimajajuhlaa

Pyykit on pesty, asumukset siivottu ja porraspieliin tuotu juhannuskoivuja tai koivunoksia (limoja, meijuja jne.). Kun juhannuskoivuista on paikoin ollut tapana tehdä lehtimajoja, on juhannusta voitu kutsua myös lehtimaja(n)juhlaksi.

Myös taiat liittyvät juhannukseen. Niiden avulla on pyritty hankkimaan terveyttä, hyvää satoa ja karjaonnea sekä ennustamaan naimisiinmenoaikaa. Tuleva puolisokin on ollut mahdollista nähdä taikojen avulla.

Reumatismi parani kun erellä mettumaarin otettihin tervaasia koivullehtiä ja pantihin ne tyhyjähän sänkyhyj ja sittem meni sinnem maata. (Seinäjoki)

---

Sana kala kuuluu uralilaisten kielten vanhimpiin yhteisiin perintösanoihin. Se tunnetaan itämerensuomalaisista kielistä samojedikieliin saakka; vain komista ja udmurtista tätä perua oleva nimitys puuttuu. Kala on siis kuulunut uralilaisia kieliä puhuneiden ihmisten ruokavalioon jo tuhansia vuosia.

Kalan arvoa muinaisten suomalaisten elämässä kuvaa se, että tavallisesti suomen kieli on lainasanoissa ollut ottavana osapuolena, mutta tässä on päinvastoin, ja kalannimiä on lainattu naapurikieliin. Kalastus ja kalanmyynti on ollut tärkeä elinkeino, ja kala oli arvokas kauppa- ja verojenmaksuväline. Suomalaiset yhdistettiin kaloihin siinä määrin, että vuonna 1626 kartantekijä Anders Bure oletti maan nimen Suomi voivan johtua sanasta suomus. Itämerensuomalaisista kielistä lohikalojen nimistä on taimen lainattu ruotsiin ja venäjään, harjus ja nieriä venäjään.

Vettä vain

Sana vesi on ikivanha. Vastineita löytyy lähes kaikista uralilaisista kielistä, kaukaisia samojedikieliä myöten. Unkariksi vesi on víz. Poikkeuksen tekevät toisaalta saamelaiskielet ja toisaalta Uralin takana puhuttava hanti: näissä kielissä vedellä on toista alkuperää olevat nimitykset.

Vene syntyy puusta

Sanalle vene on esitetty kaksikin mahdollista alkuperää. Vanhemman selityksen mukaan on esitetty, että sana olisi johdos samasta vanhasta verbinvartalosta vene-, josta on johdettu myös verbi venyä. Vaihtoehtoisen selityksen mukaan kyseessä olisi vanha laina indoeurooppalaiselta taholta. Lähtökohtana ollut sananvartalo *wen- merkitsee puuta. Tätä onkin pidetty luontevampana selityksenä siinä mielessä, että vanhimmat veneet on usein koverrettu puunrungosta.

Tuhansien lampien ja järvien maa

Suomessa on reilut 180 000 yli 500 m²:n suuruista vedenkokoumaa sekä lukematon joukko tätä pienempiä. Näistä voi suurinta osaa kutsua kokonsa puolesta lammeksi ja arviolta 55 000:ta yleiskartan mukaan järveksi. Tosin järven ja lammen kokorajat eri alueilla ovat aika vaihtelevia, joten lampeakin on voitu kutsua järvi-loppuisella nimellä.

Vedenkokoumat on voitu nimetä esimerkiksi muotonsa, maaperänsä, kokonsa, eläimistönsä, kasvillisuutensa tai jonkin paikalla sijaitsevan tai tapahtuneen perusteella, toisinaan nimi on voinut syntyä lähellä olevan paikan mukaan. Suurten järvien nimet ovat usein vanhoja, sillä ne on nimetty jo varhain – olivathan vesistöt eräkaudella hyvin tärkeitä kulkuväyliä ja saalistuspaikkoja. Yleensäkin järvet ja lammet ovat niin keskeisiä paikkoja ihmisen elinympäristössä, että ne nimetään ensimmäisinä ja ne myös säilyttävät nimensä.

Inari, Imatra, Saimaa, Päijänne – muistoja kadonneista kielistä?

Kielentutkijoiden parissa Saimaata on yleensä pidetty nimenä, jota ei voida selittää suomen tai sen sukukielten pohjalta. Ennen suomen ja saamen kieliä nykyisen Suomen alueella on puhuttu yhtä tai useampaa muinaiskieltä. Muun muassa vesistöjen nimet Saimaa, Imatra, Päijänne ja Inari ovat ilmeisesti muistoja näistä kadonneista kielistä ja lainautuneet saamen kautta suomen kieleen.

Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies
Ja Eemeliksi mä ristitty oon
Mä merellä kuljen ja kuolenkin kukaties
Ja karin kaukaisen jään kainaloon

Justeeri (Kauko Käyhkö): Kalastaja-Eemelin valssi (1950, sanat: R. R. Ryynänen, sävel: Toivo Kärki).

---

Sana terassi on kulkeutunut suomeen ruotsin kautta ranskan kielestä. Ranskan terrasse tarkoitti alun perin korotettua maaperää, myöhemmin muurattua näköalakoroketta. Sana on johdos maata, maapohjaa tarkoittavasta sanasta terre, joka puolestaan on lainaa latinan terra-sanasta, joka tarkoittaa maata ja maapalloa.

Juhannus menee pipariksi, jos purjoaa pöydälle

Kun vihdoin päästään pöydän ääreen, ovat hymyt kuin Hangon keksillä. Tarjolla on appeen lisäksi silmänruokaa: kuin kirsikkana kakun päällä kattausta koristavat keskikesän kukkaset. Ruoka maittaa, eivätkä vatsamakkarat vaivaa päätä, ja pian moni pulisee kuin papupata. Kunhan vain ei menisi tämä juhannus pipariksi: toissajuhannuksena eräs meistä oli aivan nakit ja muusi ja lopulta purjosi pöydälle.

Jos ei ole aivan soosissa, saattaa juhannusyössä lehahtaa lempikin. Tarinan mukaan nakkipiilon jäljiltä voi olla olo kuin omenalla ja joskus jopa pullat uunissa.

Ei kesää jäätelöttä

Kesä ja jäätelö kuuluvat ehdottomasti yhteen. Kesäinen herkku, jäätelö, ei ole uusi keksintö. Tietosanakirja kertoo, että jo ennen ajanlaskumme alkua itämailla, kuten Kiinassa ja Mesopotamiassa, valmistettiin jäätelön esimuotoja. Yhden tarinan mukaan Marco Polo toi kiinalaisten reseptin 1200-luvun lopussa Venetsiaan, josta herkku levisi kuninkaallisten hoveissa myös muihin maihin. Makeutettujen hedelmämehujen jäädyttäminen opittiin Italiassa viimeistään renessanssin aikana, siis 1400-luvulla. Nykyisen tyyppinen jäätelö on tunnettu 1600-luvulta alkaen.

Suomen kielen sana jäätelö on tiettävästi Elias Lönnrotin ehdotus vuodelta 1874. Sen kantana on pidetty verbiä jäädellä, joka tarkoittaa vähitellen jäätymistä tai jäädyttämistä.

Päivitettyjä kesäsananparsia

Myös kesään liittyviä sananparsia voisi leikillään muokata nykyaikaisemmiksi ja myös kaupunkilaisille sopiviksi. Tässä muutamia aineistopalvelu Kainosta poimittuja sananparsia modernisoituna:

Ei nyt tullu kessää, ku kärrykeli. – Ei nyt tullu kesää, ku talvirengaskeli.
Ole iloinen kuin kesähevonen. – Ole iloinen kuin kesälomalainen.
Olisikin aina kesä ja aina pyhä, sen verran vain arkea, jotta akat saisi leipoa. – Oliskin aina kesä ja aina lomaa, sen verran vain töitä, että ois rahaa syödä pitsat terassilla.
Nyt se kesä tul kum mansikki poeki. – Nyt se kesä tuli ku lokit hyökkäs ja vei jäätelöpallon.

Mä tein sen, mä join pullon kossua, siitä tulee känniin, se on niin hassua
Pullo kourassa me nurmikolla istutaan, juhannusta me juhlitaan

Klamydia: Juhannuksena (1991, albumi: Los celibatos, levy-yhtiö: Stupido Twins).

---

Juhannuskokkoja saa taas kohta ihailla rannoilla ja kallioilla. Kokko on johdettu sanasta kokka, joka puolestaan tarkoittaa keulaa tai esiin pistävää kulmaa. Komeissa juhannuskokoissa on poltettu, ja poltetaan joskus vieläkin, vanhoja veneitä – kokka kohden taivasta. Tästä juhannuskokon nimitys ei kuitenkaan johdu, vaan kartiomaisuudesta ylimalkaan.

Puhutaan myös juhannustulista tai juhannusvalkeista. Sana tuli on murteissa itäinen, valkea läntinen. Valkeaa on alettu käyttää ikivanhan tuli-sanan kiertoilmauksena, kun hyödyllistä mutta vaarallista ilmiötä ei ole rohjettu nimittää oikealla nimellä.

Esivanhempamme ovat uskoneet, että juhlatulilla on puhdistava vaikutus ja että ne karkottavat pahoja henkiä. Kuten muissakin vuotuisjuhlissa myös juhannuksessa yhdistyvät pakanalliset ja kristilliset perinteet.

Aurinko paistaa, ja kokkikin

Aurinko armas? Auringon alkuperä taitaa olla hieman pilven peitossa. Suomen etymologisen sanakirjan mukaan mahdottomana ei voi pitää yhteyttä auer-sanaan. Suomen murteiden sanakirjan mukaan päivä on itämurteissa aurinko-sanaa yleisempi (etenkin ilmauksissa "päivä paistaa", "päivä nousee", "päivä laskee").

Sallassa oli tapana naureskella, että idästä ei tule muuta hyvää kuin aurinko. Jonkinlainen näköharha tämäkin: puhumme sujuvasti auringon tulemisesta, nousemisesta ja laskemisesta, vaikka ei tuo tähtemme mihinkään matkaa. Meistä näyttää siltä, että aurinko liikkuu – aikojen saatossa tämä näkemys on kiteytynyt kieleemmekin.

Ihmiset ovat antaneet auringon liikkeille monenlaisia merkityksiä. Suomessa aurinko laskee, mutta venäjän kielessä aurinko menee pois ja ranskassa lepäämään. Koreassa aurinko kuolee. Maailmaa ei nähdä samalla tavalla kaikkialla.

Aurinko kul laskijaa kirkkaast ni siitä kaunis ilma tullee huomen. (Lavansaari)

Aurinko ei paista niin kuin kokki: kokki paistaa pihviä mutta aurinko ei paista mansikoita. Mitä siis ensi sijassa ajatellaan ilmauksella aurinko paistaa? Eikö lähinnä tarkoiteta sitä, että aurinko on silloin näkyvissä, ei pilven takana. Auringon ominaisuudet, lämpö (kuumuus) ja valo (kirkkaus, loiste) tulevat vasta tämän perusasian, näkymisen, myötä.

Auringon näkyminen liittyy paistaa-verbin siihen merkitykseen, jota sanakirjoissa luonnehditaan näin: näkyä, erottua selvästi tai silmiinpistävästi, loistaa. ”Valo paistaa ikkunoista.” ”Lumen alta paistaa paljas maa.” ”Mättäät paistavat keltaisina lakoista.” ”Hänen kasvoillaan paistoi mielihyvä.” ”Työn heikko laatu oikein paistaa silmään.”

Päivä valistaa

Sanaa valistaa on käytetty vanhassa kirjakielessä ja murteissa – etenkin Lounais-Suomessa – aivan konkreettisessa merkityksessä. Lamppu valistaa eli valaisee, ja päivä valistaa eli valkenee. Valistua puolestaan tarkoittaa murteissa vaalenemista ja kalpenemista, kalvakaksi käymistä.

Näistä merkityksistä käykin havainnollisesti ilmi valistamisen ja valistumisen alkuperä. Kantana on joko valo tai valko (valkoinen). Kun ihmisiä valistetaan, heille valaistaan asioita, tarjotaan tiedon valoa.

Päivä seuraa yötä, pouta sadetta

Poutaa voisi kaksimerkityksisyydessään verrata päivään. Samalla tavalla kuin päivä seuraa yötä, samalla tavalla poutakin seuraa sadetta. Samalla tavalla kuin päivän ja yön väliin jäävät ilta ja aamu, samalla lailla poudan ja sateen väliin jää jakso, välivaihe, joka ei selvästi kuulu kumpaankaan.

Aurinkopaikkoja ja paikkoja auringossa

Aurinko-alkuisia paikannimiä sävyttää yleensä myönteinen kaiku, ja ne ovat semanttisesti läpinäkyviä; niitä ovat saaneet paikat, joihin aurinko on paistanut erityisen paljon. Esimerkiksi Piikkiön Aurinkopaikka kuvaa aluetta, johon aurinko paistaa iltaisin lämpimästi, Virtain Aurinkovuorelle sopii auringonpaiste tavallista pidemmän osan päivää ja Parikkalan Aurinkomäeltä lumet sulavat aikaisin. Längelmäen Aurinkokalliolla lasten on ollut tapana maata auringossa, ja Outokummun Aurinkoluoto on saanut nimensä lukuisista auringonpalvojista.

Kesällä tulee ehkä tavallista useammin käännetyksi katseet ylös. Aurinko on kuuma paikka, jota ei tarvitse paikata. Auringossa pilkut ovat paikallaan, ja auringon varmuutta osataan ylistää: Jos joku on äärimmäisen säntillinen, hän on aurinkoa tarkempi.

Paikka auringossa on tavallista parempi olotila. Paikka auringossa voidaan saavuttaa, sen tavoittelu on oikeutettua. Ilmausta käytettiin jo 1800-luvun lopulla perusteluna Saksan laajentumispyrkimyksille.

Sanoista ja sanonnoista voivat ottaa vaarin muutkin kuin mummu. Vaarin on tässä laina ruotsin sanasta vara ja vaarin ottaminen on huomioon ottamista.

Sanoista ja sanonnoista voi ottaa myös onkeensa: siis ottaa opiksi. Mielenkiintoista kyllä, että joissakin Suomen murteissa onkiminen tarkoittaa urkkimista ja utelua, tietojen hankkimista. Onkiminen on oppimista. Mutta tämänhän jokainen kalannarraaja tietää ilman sananselittäjien apuakin.

Voihan helletti! Helle hellii, puree ja lyö – entäpä kesäleijona?

Kotuksen työntekijät ovat kesän 2018 aikana poimineet mediasta ison kasan uusia sääsanoja:

helleinferno
hellekupoli
helletti
hikikalypsi
käristyskupoli
paahtopaiste
salamakäärme
sulkukorkea(paine)

Äärisanoja ja kuvakieltä piisaa! Ilmaus pitkä helleaalto on ilmeisesti toimittajien mielestä tosi tylsä. Värikkäämpää tarvitaan, jotta erotutaan muista ja ollaan myyviä.

Monesti yllättävän sananvalinnan päätarkoitus onkin juuri myydä lehteä tai saada klikkauksia verkkojutulle. Usein uudet sanat syntyvät toimittajien aivoriihissä, eikä sanan yksittäistä keksijää pystytä nimeämään.

Iltalehti tykittää ja nokittaa Ilta-Sanomia: samassa jutussa on peräti viisi hellesanaa!

lempilämpö
himohelle
seksihelteilijä
helleseksi
hellevauva

Lempilämpö ja himohelle saavat seksihelteilijät harrastamaan ulkoseksiä. Aiempien vuosien perusteella helteet eivät kuitenkaan näy vauvojen lukumäärässä, mutta joitain hellevauvoja saattaa silti syntyä.

Alan väsyä sanavyörytykseen. Mutta velvollisuuteni on jatkaa.

Sanojen käytön seuraaminen on merkittävä osa työtäni. Minulla ei oikeastaan ole sanatonta vapaa-aikaa, sillä sanat pyörivät päässäni koko valveillaoloajan. Vapaalla ollessa tällainen pyörittely on kuitenkin yleensä mukavaa makustelua.

Sanat maistuvat toisinaan makeilta, toisinaan karvailta. Jotkut huvittavat, jotkut harmittavat. Viime aikoina – varmaankin kuluvan vuodenajan vuoksi – mielessäni on kieppunut hassunhauska kesäleijona.

Hei kaikki juhannustansseihin
Juo joku marttyyri, ja metsä raikaa
On saunat liekeissä tietenkin
Ja neitsyt kaadettu
Kuin vanhaan aikaan

Dingo: Juhannustanssit (single, 1986, Bang Trax).

”Suomen kieli maistuu minulle makealta, suussa sulavalta mansikalta kylmän maidon kera”

Kesä. Aurinko. Loputon vihreä pelto, joka sulaa jossain kaukana kirkkaaseen siniseen taivaaseen.

Nämä assosiaatiot tulevat päällimmäisenä mieleen, kun ajattelen suomen kieltä. Mielestäni kieli ei elä erikseen vaan se on sidoksissa sitä ympäröivään maailmaan ja sen maailman kulttuuriseen perintöön.

Juuri edellä mainitsemani mielikuvat jäivät sisimpääni, koska lapsuudessani ensimmäisiä kertoja kävin Suomessa nimenomaan kesällä ja vierailin maaseudulla. Joten edelleen suomen kieli maistuu minulle makealta, suussa sulavalta mansikalta kylmän maidon kera.

Joskus suomen kieli myös suhisee suussani kuin kaislikko tyynen tuulen heiluttamana. Ja joskus se sirisee suussani rauhalliseen tahtiin kuin heinäsirkka.

Rakkaus on kaunis sana

Ismo Alanko väittää laulussaan rakkauden olevan ruma sana. Rakas ja rakkaus valittiin silti suomen toiseksi ja kolmanneksi kauneimmaksi sanaksi.

Rakas-sanaa on pidetty vanhana omaperäisenä sanana. Sen vastineet kuitenkin puuttuvat läheisimmistä sukukielistä, joten kyseessä on ilmeisesti lainasana. Uusimman käsityksen mukaan rakas juontuisikin merkitykseltään melko negatiivisesta sanasta, eli ahnetta tai himokasta tarkoittavasta kantagermaanin sanasta *frakaz. Voi olla, että tässä merkitys on kehittynyt konkreettisesta lihan himosta abstraktimpaan ja hillitympään rakastamiseen. Suomen kirjakielessä rakas on oleillut Agricolasta ja hänen aikalaisistaan lähtien, samoin kuin siitä johdettu verbi rakastaa.

Mennään tunteisiin

Esimerkiksi rakkaus-käsitteen ala on ollut vanhastaan suomen kielessä suppeampi kuin vaikkapa englannissa. Suomenkielisestä tuntuu, että englanniksi minkä tahansa voimakkaan positiivisen suhtautumisen johonkin voi ilmaista sanalla love. Sellaisesta love-verbin käytöstä kuin vaikkapa lauseessa I love ice cream ’rakastan jäätelöä’ on kyllä englantilaisessa kouluopetuksessakin aiemmin varoiteltu, mutta vaikuttaa siltä, että tässä kohdassa love-sanan käytön ja merkityksen muutosta ei ole onnistuttu vastustamaan.

Nykyään englannin kielen tyyppistä laajemmalle levinnyttä rakkaus-käsitteen käyttöä on alkanut näkyä myös suomessa. Verbiä rakastaa on esimerkiksi alettu käyttää infinitiivin kanssa: Rakastan katsella tähtitaivasta.

Rantalava, juhannus
Hanurista valitus
Kaikuu, järveen päilyy illan kuulaus
Polku, koivu, yötön yö
Soittajan on raskas työ
Janatuisen jalka tangon tahtiin lyö

Juha Vainio: Juhannustanssit (albumi Juha ”Watt” Vainio, 1966).

Sananjalka kukkii, ja näet aarnitulien palavan...

Liikutko juhannusyönä valoisissa metsissä, hakkuuaukeilla tai rehevien purojen rantamilla, sananjalkojen kasvumailla? Pidäpä silmäsi auki, sillä onni voi suosia. Tuona keskikesän yönä biologiset tosiasiat kumoutuvat hetkeksi ja sananjalka, siemeniä tuottamaton itiökasvi, kukkii. Kaikki muukin käy silmänräpäyksessä, sillä samalla hetkellä myös muodostuu ja katoaa siemen.

Jos on tarpeeksi näppärä ja ehtii napata kukan tai siemenen, saa haltuunsa taikavoiman, jonka avulla pystyy muuttumaan näkymättömäksi ja näkemään aarnitulien palavan. Aarnitulet ovat merkki siitä, että haltijat polttavat aarteistaan hometta ja ruostetta. Samaisena juhannusyönä aarnitulien sininen liekki osoittaa maasta kohonneiden ja puhdistusta kaipaavien aarteiden paikan.

Lomps ja onnea! Kuuntele kesää Kielikorvasta!

Nykysuomen sanatietokannasta löytyy paljon lomailuun liittyviä sanoja. Ensinnäkin on loma-alkuisia uudissanoja. Nämä ovat usein yhdyssanoja, joissa loma on määriteosana. Tällaisia ovat esimerkiksi loma-aamukampa (montako aamua lomaan on, vrt. armeijan aamukampa), lomaonni (hyvä loma) ja lomaruletti (työpaikoilla lomien järjestely limittäin).

Toiseksi on loma-loppuisia uudissanoja eli sanoja, joissa loma on perusosana. Tällaisia erilaisia lomia kuvaavia sanoja ovat esimerkiksi lähiloma, mikroloma, aivoloma, sporttiloma, parisuhdeloma. Loma voi olla myös lomaa jostakin, kuten sanoissa someloma tai ruutuloma.

Loman lomassa lomalomaa?

Jossain vaiheessa kesää monet meistä pitävät lomaa, vapaa-aikaa työstä tai opiskelusta. Vaikka kesäloman viettäminen on ilmiönä suhteellisen uusi, on sana loma kuitenkin vanha. Sen on arveltu olevan balttilainen lainasana, jolla on ollut aiemmin merkitys ‘rako‘ tai ‘väli‘. Lomahan sijoittuu yleensä jonkun ajan lomaan eli väliin. Tästä merkityksestä juontavat juurensa myös (väli)paikkaan liittyvät ilmaukset lomassa ‘välissä, raossa‘ ja lomittain ‘toinen toisensa välissä‘.

Lomalle on käynyt kuten monille muillekin vanhoille sanoille: sen merkitys on jonkin verran muuttunut alkuperäisestä. Sana viittaa nykyään koulusta tai työstä annettavaan vapaaseen, ”väliin”, etenkin rennon vapaa-ajan merkityksessä. Pelkästään rentoa oleilua ei lomakaan taida aina olla. Onhan kaikenlaisia muitakin lomia, vaikkapa lukulomia, aktiivilomia ja stressilomia. Mutta jääkö erilaisten lomien lomassa aikaa kunnolliselle lomalomalle?

Lomaloman lisäksi puhutaan työtyöstä: kyseessä on harvinainen, mutta koko ajan yleistyvä yhdyssanatyyppi, joka koostuu sanasta ja sen kertautumasta. Kielitoimiston sanakirjaan eivät nämä toistoyhdyssanat ole kuitenkin vielä päässeet, vaikka sanakirjaan lisätään uusia sanoja ajoittain. Lomaloma tarkoittaakin oikeaa ja todellista lomailua, siis lomailulomailua, mitä se sitten kullekin merkitsee: rentoa viikonloppua kesämökillä, eksoottista ulkomaanmatkaa tai vain yksinkertaista kotoilua.

Nyky-yleiskieltä kuvaavasta Kielitoimiston sanakirjasta portaalihaku loma-sanalla antaa 48 tulosta: sekä loma-sanan johdoksia että loma-alkuisia yhdyssanoja. Erityisen ajankohtaisia johdoksia ovat esimerkiksi verbi lomailla ja substantiivi lomailija. Yhdyssanoista monia saattaa nyt houkuttaa lomalento tai lomamökki.

Suomen murteiden sanakirjasta portaali tuo tuloksia vielä enemmän, jopa 58 kappaletta. Sanojen lomahame ja lomalaki herättämät mielikuvat saattavat ensin johtaa harhaan, mutta sanojen selitykset auttavat hämmentynyttä surffailijaa.

Lomahame ei nimittäin tarkoita loma-aikana käytettyä vaatekappaletta, vaan laskostettua hametta. Lomalaki voi tuoda mieleen työehtosopimukset, mutta murteissa se on merkinnyt välikattoa, jossa on kaksikerroksinen laudoitus.

Kanootilla sääskilomalle? Vai paarmoja kiikaroimaan?

Kanootti-sana on kulkenut pitkän matkan ennen suomeen päätymistä. Suomeen ruotsista, ruotsiin lähinnä ranskasta, ranskaan espanjasta, espanjaan arawakilaisista kielistä Keski- ja Etelä-Amerikasta.

Loma puolestaan on tarkoittanut alkuaan konkreettista rakoa tai väliä. Siihen viittaa myös sormien laittaminen toistensa ”lomaan”. Konkreettisesta raosta ja välistä ei ole pitkä matka siihen, että väliaikaa ja taukoa on alettu nimittää lomaksi.

Sana hyttynen on ilmeisesti syntynyt jäljittelemään hyönteisen ääntä. Ystävämme sääski on tietenkin vanha perintösana. Sääsken merkitys on sukukielissäkin sama: ininää luvassa!

Sanojen alkuperästä kerrotaan Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä -palstalla. Yli viidensadan sananselityksen joukossa on paljon kesäisiäkin sanoja, muun muassa heinä, hyttynen, kanootti, kiikari, loma, olut, paarma, pelargoni, siideri ja sääski.

---

Tulosta, ratkaise ja tarkista!

---