Siirry sisältöön
Haku

Selkokieli

Selkokieli on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on siis muuta kuin tavallinen, selkeä yleiskieli, johon virkakieltä huoltamalla pyritään. Sekä selkokieleen että selkeään kieleen pyrittäessä kiinnitetään kuitenkin huomiota samantyyppisiin seikkoihin: tekstin näkökulmaan, sanojen ymmärrettävyyteen, virkkeiden ja lauseiden rakenteisiin ja tekstin ulkoasuun. Selkeä yleiskieli on hyvä pohja selkotekstin laatijoille.

Selkokieli on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä. Sen tarkoitus on auttaa kaikkia saamaan tietoa ja osallistumaan. Kielellinen syrjäytyminen voi johtaa muuhunkin syrjäytymiseen, jos ihminen ei pysty hoitamaan asioitaan tai selviydy arjestaan. Selkokieltä kehittää Kehitysvammaliiton Selkokeskus, jonka tavoitteena on edistää selkokielistä tiedotusta, tiedonvälitystä ja kulttuuria Suomessa.

Selkokeskuksen tukena toimii selkokielen neuvottelukunta, jossa on edustajia yli 50 yhteisöstä. Neuvottelukunta seuraa alan kehitystä ja pyrkii erityisesti edistämään selkokielistä tiedonvälitystä. Myös Kotimaisten kielten keskuksella on edustajansa selkokielen neuvottelukunnassa. Erityisasiantuntija Ulla Tiililä on ollut neuvottelukunnan puheenjohtaja vuodesta 2018 lähtien.


Perustietoa selkokielestä

Selkokieli tutuksi on kaikille avoin ja maksuton verkkokurssi E-oppivassa. Selkoa selkokielestä! on pieni tietopaketti selkokielestä. Sitä voi käyttää vapaasti, kunhan lähde mainitaan.



Klaara-verkosto edistää selkokielen tutkimusta

Klaara on selkokielen tutkijoiden ja selkokielestä kiinnostuneiden yhteistyöverkosto, jonka tavoitteena on edistää selkokielen tutkimusta. Se pyrkii myös luomaan ja vahvistamaan yhteyksiä selkokielen tutkijoiden, tarvitsijoiden ja käytännön toimijoiden välillä. Klaaran verkkosivulla on tietoa selkokielen tutkimuksesta ja verkoston toiminnasta.

Tutustu myös laajaan käsikirjaan, joka esittelee selkokieliä ja niiden tilannetta Euroopan eri maissa. Handbook of Easy Languages in Europe (2021) on verkossa vapaasti luettavissa. Kirjan esittely ja linkit siihen löytyvät Klaara-verkoston sivulta.