Jaksoanalyysi osana tekstilajitutkimusta: tapaus sosiaaliviraston kuljetuspalvelupäätökset

ULLA TIILILÄ

Tiivistelmä

Tekstilajitutkimuksiin kuuluu usein analyysi, jossa tarkastellaan, millaisista jaksoista tekstit rakentuvat ja missä järjestyksessä jaksot ovat. Tarkastelun painopisteessä on monesti pohdinta siitä, miten jaksot määrittävät lajia, esimerkiksi muuttuuko laji, jos jaksot vaihtavat paikkaa.

Tässä artikkelissa keskityn kuitenkin tällaista tarkastelua edeltävään analyysivaiheeseen. Pohdin, miten tekstissä esiintyviä jaksoja ylipäänsä voi tunnistaa, luokitella ja nimetä. Katson myös lyhyesti, millaisia ongelmia analyysissä voi olla. Tämän jälkeen esittelen väitöskirjani pohjalta kvalitatiiviseen ja kvantitatiiviseen analyysiin pohjautuvaa luokittelua, jonka olen tehnyt 55 kuljetuspalvelupäätöksestä. 

Keskityn katsomaan päätösten leipäteksteissä esiintyviä jaksoja, nimittäin päätöksen viriämistä ja taustoitusta; tietolähteitä; tilannetietoja; arviointia ja päätöksen ennakointia; päätöksen ratkaisua ja sisältöä; päätöksen perusteluja; päätöksenteon reunaehtoja sekä hakijan ohjeistusta, päätöksen ehtoja ja sopimuksia.

Analyysissäni olen systeemis-funktionaalisen kieliopin soveltajien (esim. Eggins 1994) tapaan ottanut huomioon tekstin monifunktioisuuden. Olen tarkastellut jaksojen 1) aihetta, 2) lauseopillisia (syntaktisia) ominaisuuksia ja 3) sijaintia tekstikokonaisuudessa. 

Tässä artikkelissa tarkasteluni etenee laskelmien eli kvantitatiivisten tulosten varassa. Katson, miten eri jaksoissa käytetään verbejä: millaisia lukuja analyysi tuottaa eri jaksojen verbien pää- ja tapaluokista, aikamuodoista sekä persoonamuodoista. Selitän lukujen taakse kätkeytyviä tekstinpiirteitä muutamien esimerkkien avulla.

Jaksoluokitus perustuu tekstipinnassa näkyvän verbaalisen ja typografisen aineksen analyysiin. Voi kuitenkin kysyä, pitäisikö luokittelussa jollakin tavalla ottaa huomioon myös tekstin osien tuottamisen tapa: osa tekstistä on mallipohjassa valmiina, osa poimittu valmiista mallikatkelmien joukosta ja vain osa on ”kirjoittajan” kynästä. 

Tekstin rakenne ja jaksotus tutkimuskohteena

Tekstilajianalyysin osaksi liitetään usein tekstin jaksojen analyysi: millaisista jaksoista teksti rakentuu, ja missä järjestyksessä jaksot ovat? Monesti pohditaan jaksojen asemaa tekstilajia määrittämässä ja esimerkiksi sitä, muuttuuko laji, jos jaksot vaihtavat paikkaa (esim. Hasan 1985). Nähdäkseni tätä ensisijaisempi on kuitenkin kysymys siitä, miten tekstin rakenne ja jaksoiksi määriteltävät yksiköt tunnistetaan ja millä perustein luokitukset tehdään. Typografian ja kielen suhdetta tarkasteleva Sue Walker (2001: 17) kysyykin, mitkä tarkkaan ottaen ovat kirjoitetun kielen osat (”components”). Miten tekstin palat (”chunks”) tunnistetaan?

Tekstin rakenteeseen ja jaksottumiseen vaikuttavat muutkin kuin sen verbaaliset piirteet. Puheessa eleet, ilmeet, äänet, tauot tai toiminta voivat merkitä tai muodostaa jaksoja. Ne voivat myös korvata verbaalisia jaksoja. Näin on esimerkiksi asiointitilanteessa, jossa sanaakaan sanomatta jätetään veikkauskuponki tiskille tai maksetaan puhumatta mitään (esim. Eggins 1994: 46; Ghadessy 1993: 150). Visuaalisiin elementteihin perustuvissa teksteissä voi esimerkiksi kuva muodostaa oman jaksonsa. Kuva voi myös korvata sanan (esim. Barthes 1977; Hinds 2000; Tiililä 2005). 

Kirjoitetun tekstin jaksottumista tarkasteltaessa on tehty ero ortografisen tai typografisen yksikön, kappaleen, sekä lingvistisin (verbaalisin) perustein määriteltävän tekstijakson välille (esim. Enkvist 1974: 50). Systeemis-funktionaalisen kieliopin piirissä puhutaan tekstin rakennepotentiaalista (Hasan 1985: 63–65) ja sen skemaattisen rakenteen muodollisista ja funktionaalisista jaksoista (esim. Eggins 1994: 36–38) tai muoto- ja merkitysrakenteesta (Heikkinen 2000: 68–70). Eggins esittelee muodollisina jaksoina kirjan jakautumisen lukuihin ja kappaleisiin (1994: 38) sekä funktionaalisina jaksoina kirjan johdannon (”introduction”), leipätekstin (”body”) ja päätelmät (”conclusion”), jotka puolestaan jakautuvat tavoitteisiin ja taustaan sekä väitteisiin ja todisteisiin (mp.). Heikkinen (2000: 68) puolestaan jakaa esityslistan asiakohtiin ja asialuokkiin.

Miten jaksoja analysoidaan ja nimetään?

Tekstijaksojen tunnistamisesta ja luokittelusta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Eggins (1994: 41–46) tähdentää, että tekstin skemaattisen rakenteen tunnistamisen ei tule perustua intuitiiviseen tai ad hoc -tyyppiseen päättelyyn, vaan huolelliseen analyysiin (ks. myös Hasan 1985: 67–68). Egginsin mukaan jokainen jakso (”stage”, esim. 1994: 40) muodostaa merkityskokonaisuuden, joka on identifioitavissa ja mahdollista erottaa muista kokonaisuuksista. Erottamisessa sanotaan analysoitavan leksikaalis-kieliopillisia valintoja. (Eggins mt. 42). Monesti SF-kielioppia soveltavat tutkijat korostavat sitä, että analyysissä on otettava huomioon elementtien monitehtäväisyys: jaksoanalyysissä pitäisi esimerkiksi Martinin mukaan ottaa huomioon samanaikaisesti tekstin partikulaarinen, prosodinen ja periodinen rakenne (1997: 17).         

Yksiköiden tunnistusperiaatteet liittyvät niiden nimeämiseen. Eggins kehottaa nimeämään jaksot toiminnan näkökulmasta. Hänen mukaansa olisi syytä välttää sellaisia ”tyhjiä” nimityksiä kuin aloitus, keskiosa ja lopetus. (Eggins 1994: 38.) Seuraavassa tekstissä lihavoitua osaa voidaan nimittää neöjällä eri tavalla, nimittäin aluksi, aloitukseksi, lähettäjätiedoksi tai identifioinniksi:

Helsingin kaupunki    Päätös    Päätöksen nro 

sosiaalivirasto

sosiaalipalvelutoimisto

 

          Asiakas, Anna

 

          Päätös

Teille myönnetään vammaispalvelulain mukaisena

kuljetuspalveluna vapaa-ajan matkat taksia käyttäen

12 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa.

         Asiaseloste

Asiakas hakee sosiaalipalvelutoimistoon ppkkvv saapuneella

hakemuksella kuljetustukea taksia käyttäen.

Päätöksentekijä  Vamislija                                                         

Allekirjoitus/pöytäkirjanotteen oikeaksi todistaminen

Päiväys, nimi ja virka-asema

Alun ja lopun tyyppisissä nimityksissä on tarkastelun painopiste tekstin visuaalisessa hahmossa ja lineaarisuudessa, lähinnä tekstuaalisessa (meta)funktiossa. Tarkastelu siltä pohjalta sopii erityisesti teksteihin, joita todennäköisesti luetaan alusta loppuun edeten, kuten vaikkapa lehtien kielijutut (Mäntynen 2003). Verbaalisubstantiivit aloitus ja lopetus ovat näiden toiminnallisempia versioita, koska ne viittaavat kirjoittajan toimintaan enemmän kuin tekstin staattiseen ominaisuuteen. Näiden lisäksi jaksot on mahdollista nimetä vuorovaikutuksellisin (interpersoonaisin) tai sisällöllisin (ideationaalisin) perustein. Kun jakso nimetään (vastaanottajan tai lähettäjän) identifioinniksi, korostetaan vuorovaikutuksellista näkökulmaa, sillä nimitys viittaa ihmisten väliseen toimintaan tai suhteeseen. Sisällöllisin perustein vastaava jakso nimettäisiin topiikkinsa mukaisesti esimerkiksi tekstin lähettäjä- tai vastaanottajatiedoiksi. Siinä ei oteta kantaa siihen, missä tämä tieto sijaitsee, mitä tämä tieto aiheuttaa ja miten se mahdollisesti tulkitaan.         

Kuljetuspalvelupäätökset otsikoittain jaoteltuna

Esitän seuraavaksi väitöskirjaani (Tiililä 2007) perustaen, millaisia jaksoja on päätöksissä, joilla myönnetään tai evätään kunnallista kuljetuspalvelua. Aineistona on 55 Helsingin sosiaalivirastossa laadittua kuljetuspalvelupäätöstä. Millaisia jaksoja päätöksissä on, jos niitä tarkastellaan otsikoittain tai typografisten kokonaisuuksien perusteella? Kuljetuspalvelupäätöksissä on vakiintuneet otsikot, ja ylä- ja alatunnistetiedot ovat kaikissa päätöksissä lähes samat: Tekstien yläosassa lukee mm. Helsingin kaupunki, alaosassa Päätöksentekijä,Valmistelija ja Allekirjoitus/pöytäkirjanotteen oikeaksi todistaminen. Leipätekstien otsikot ovat 1) Hakemus/Asiaseloste tai Asiaseloste; 2) Päätös; 3) Tiedoksi asiakkaalle / Sopimukset tai Tiedoksenne.

Kuvio 1. Kuljetuspalvelupäätösten otsikoinnin mukaiset jaksot.

Päätökset vuodesta 2001 TUNNISTETIEDOT (Asiaseloste) Päätös (Tiedoksenne) TUNNISTETIEDOT

Päätökset vuodesta 2002 TUNNISTETIEDOT (Asiaseloste) Päätös (Tiedoksenne) TUNNISTETIEDOT

                  

Otsikoitten järjestys on vuosien varrella muuttunut niin, että vuodesta 2002 alkaen Päätös sijaitsee ennen Asiaselostetta. Tämä järjestyksenmuutos noudattaa pääpiirteissään tekstinhuollossa annettua ohjetta, jonka mukaan päätöksessä asian ratkaisun eli itse päätöksen olisi hyvä olla ensimmäisenä (esim. Iisa ym. 1998: 326–327). Näin rakennettu päätös on muuttunut kirjemäisestä uutismaiseen suuntaan.

Tunnistetiedot sekä Päätös ovat aineistoni kaikissa teksteissä. Sen sijaan Asiaseloste- ja Tiedoksenne-jaksoa ei ole kaikissa päätöksissä. Olenkin merkinnyt ne kuvioon sulkeisiin.

Otsikoittaisen jaotuksen ongelmia

Otsikoiden yhteydessä on monenlaisia elementtejä ja typografisia kokonaisuuksia, joista toiset ovat hyvinkin vakiintuneita. Esimerkiksi seuraava kappale kuuluu kaikkiin myönteisiin päätöksiin (virkkeiden numeroinnit minun):

1) Kuljetuspalvelupäätös on tehty sosiaaliviraston hyväksymien ohjeiden puitteissa. 2) Kuljetuspalvelun saajan on ilmoitettava sosiaalikeskukseensa kaikista olosuhteissaan tapahtuvista muutoksista, joilla voi olla merkitystä päätöksen voimassaoloon esim. siirtymisestä pysyvään sairaala- tai laitoshoitoon ja osoitteen muutoksesta. 3) Kuljetuspalvelun saaja osallistuu itse kustannuksiin kulloinkin vahvistetulla omavastuuosuudella. 

Jaksoanalyysissa esimerkin kokonaisuus ei ole mutkaton. Ensinnäkin katkelmaa käytetään aineistossani leipätekstin kaikkien otsikoiden alla, siis vuoroin Päätöksessä, vuoroin Asiaselosteessa tai Tiedoksenne-kohdassa. Sijainnin vaihtelu sekä se, millaiset elementit jaksoa edeltävät ja seuraavat, taas voivat vaikuttaa siihen, miten jakso kulloinkin on tulkittavissa ja luokiteltavissa. Toiseksi, vaikka jakso on aina typografisesti itsenäinen kokonaisuutensa, se koostuu osista, jotka voisi ryhmitellä tekstin kokonaisuudessa toisinkin: Virkkeen 1 passiivi on tehty viittaa viranomaistoimintaan, koska objektina on päätös, siis sana, jonka tarkoite syntyy viranomaistoiminnassa. Virkkeet 2 ja 3 taas sisältävät tietoa, jonka voi luokitella kuljetuspalvelun saajan ohjeistamiseksi. Sekä viranomaistoiminnasta kertovia että toisaalta asiakasta ohjaavia jaksoja on myös muualla kuin tässä typografisessa kokonaisuudessa. Sekä virke 1 että virkkeet 2 ja 3 voisivat siten muodostaa typografisen kokonaisuuden muidenkin virkkeiden kuin toistensa kanssa.

Kolmas jaksoanalyysiä mutkistava seikka nousee merkitysten eksplisiittisyydestä ja implisiittisyydestä: Esimerkiksi indikatiivimuotoista lausetta saaja osallistuu ei voi ilman muuta luokitella ja nimetä esimerkiksi jaksoksi nimeltä ohje, koska nimitys antaisi ymmärtää, että jakso on ilman muuta vain ohjeeksi tulkittavissa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan lause on mahdollista tulkita myös kuvaukseksi. (Ks. esim. Tiililä 2000: 235–239; myös Ventola 1987: 93–94.) 

Tekstin jaksoja kannattaa näin ollen analysoida muin perustein kuin otsikkokokonaisuuksien tai typografisen kappalejaon perusteella. Muunlaista tarkastelutapaa tukee myös kvantitatiivinen analyysi. Otsikoittain analysoitujen jaksojen välillä on jonkin verran eroja (taulukko 1), mutta ero koko aineiston lukumääriin ei ole missään jaksossa erityisen huomattava.

Taulukko 1. Verbien pääluokat otsikkokokonaisuuksissa 

Otsikko	Aktiivi	Passiivi
Asiaseloste N = 219	70	30
Hakemus N = 183	66	33
Päätös N = 395	57	43
Tiedoksenne N = 7	57	43
Tiedoksi N = 88	66	34
Koko aineisto N = 985	62	38

 

Kuljetuspalvelupäätösten jaksot

Edellä esittämieni näkökulmien perusteella olen päätynyt jaksoanalyysiin, jossa havainnoin eri merkitysjärjestelmien asemaa ja keskinäistä suhdetta tekstikokonaisuudessa. Luokitteluni olen tehnyt ensin kvalitatiivisen analyysin perusteella. Sitä on seurannut kvantitatiivinen analyysi, jonka tulokset tukevat kvalitatiivisin perustein tekemääni jaottelua (kvantitatiivisesta analyysistä ks. Lehtinen ja Lounela 2004; Lounela 2002). Analyysini perusteet muistuttavat analyysejä, joita on tehty systeemis-funktionaalisen tradition sovelluksina. Siinä olennaisia ovat leksikaalis-kieliopilliset piirrekimput ja muutokset aiheessa, näkökulmassa sekä typografiassa. Myös narratiivin rakennetta hahmotellut Labov (1972: 364–365) kiinnittää huomiota jaksojen 1) aiheeseen (kuten henkilöiden ja tilanteen esittely), 2) syntaktisiin ominaisuuksiin (kuten aikamuotoihin) ja 3) sijaintiin (esim. alku). Analyysien pohjalta olen päätynyt luokittelemaan kuljetuspalvelupäätösten jaksot kuvion 3 mukaisesti.

Kuvio 2. Kuljetuspalvelupäätösten jaksot.

1.TUNNISTETIEDOT

1.1 Päätöksentekijän identifiointi

1.2 Päätöksen vastaanottajan identifiointi

1.3 Tekstin nimeäminen

1.4 Päätöksen numero

1.5 Päätöksen päiväys

2. LEIPÄTEKSTI

2.1 Päätöksen viriäminen ja taustoitus (TAU)

2.2 Tietolähteet (TL)

2.3 Tilannetiedot (TT)

2.4 Arviointi ja päätöksen ennakointi (ARV)

2.5 Päätöksen ratkaisu ja sisältö (PÄÄ)

2.6 Päätöksen perustelut (PER)

2.7 Päätöksenteon reunaehdot (EHD)

2.8 Hakijan ohjeistus sekä päätöksen ehdot ja sopimukset (OHJE)

3. LISÄTIEDOT

4. TEKSTIÄ JÄSENTÄVÄT ELEMENTIT

4.1 Sivunumerot

4.2 Leipätekstin otsikot

Pääluokat jaksoittain

Piirrekimpuittain luokitellut jaksot voivat sijaita hajallaan pitkin tekstiä, ja ne voivat koostua yksittäisistä sanoista tai lausekkeista yhtä hyvin kuin useampilauseisista virkkeistä. Näin tehty luokittelu on kuitenkin erottelevampi kuin otsikoittain tai typografisin perustein tehty luokittelu. Jaksojen keskinäisiä eroja havainnollistavat hyvin taulukot. Huomattavia eroja on esimerkiksi siinä, miten jaksoissa käytetään verbien pääluokkia eli aktiivia ja passiivia.

Taulukko 2. Verbien pääluokat jaksoittain.

 

Jakso	Akt %	Pass %
2.1 N = 69	49	51
2.2 N = 95	39	61
2.3 N = 151	95	5
2.4 N = 55	73	27
2.5 N = 130	11	89
2.6 N = 27	48	52
2.7 N = 122	61,5	38,5
2.8 N = 243	85	15
Koko aineisto N = 985	62	38

 

Otsikoittain tehty laskelma (taulukko 1) oli jotakuinkin samanlainen kuin koko aineiston analyysi. Sen sijaan jaksottaisessa tarkastelussa huomaa, että esimerkiksi tilannetietojen jaksossa (2.3) on keskimääräistä huomattavan paljon enemmän aktiivia kuin passiivia.

Jakson aktiivivaltaisuutta selittää se, että jaksossa puheenaiheena on tietyn yksittäisen henkilön toimet. Passiivin tarkoite taas on usein monikollinen (ks. esim. Löflund 1998: 156; myös ISK: 1263). Aineistoni 11 yleisimmistä passiivimuotoisesta finiittiverbistä 9 viittaa viranomaistoimintaan (esim. myönnetään, korvataan, tehdään, pyydetään), yksi tekstiin (lääkärintodistuksessa todetaan) ja vain yksi hakijan toimintaan (haetaan). Koska tilannetiedoissa kerrotaan nimenomaan hakijan tilanteesta ja toiminnasta, on odotuksenmukaista, että käytössä on enemmän aktiivia kuin passiivia.

Aktiivivaltaisuuden kanssa korreloi se, että tässä jaksossa on monikon toista persoonaan huomattavasti enemmän kuin teksteissä keskimäärin (ks. taulukko 7). Koko aineiston monikon toiset persoonat esiintyvätkin valtaosin taustoittavassa jaksossa, tilannetiedoissa ja tietolähteissä.

Keskimääräistä paljon enemmän passiivia taas on päätöksen ratkaisun ja sisällön jaksossa (2.5). Jaksossa esiintyvät performatiiviverbit ovat aina passiivissa ja nämä passiivit aina preesensissä: myönnetään, hylätään, kumotaan. 

Tapaluokat jaksoittain

Jaksojen modus- eli tapaluokka-analyysi ei osoita suurta vaihtelua (taulukko 3). Suurimmassa osassa päätösten jaksoissa on pelkkää indikatiivia, mutta arvioinnin ja päätelmien jaksossa (2.4) on myös jonkin verran konditionaalia (hakijan tilanteen pitäisi olla parempi; hakija kykenisi mahdollisesti käyttämään). Vaikka tapauksia on käytännössä vain neljä, ne ovat kuitenkin odotuksenmukaisessa jaksossa: Matihaldin mukaan tunnusomaista teksteille, joissa on keskimääräistä enemmän konditionaalia, on se, että ne ovat kommentoivia tai kantaa ottavia (1980: 48). Sama näyttää pätevän myös tekstijaksoihin.

Taulukko 3. Modukset jaksoittain.

 

Jakso	Ind. %	Kond. %
2.1	100
2.2	100
2.3	99,3	0,7
2.4	93	7
2.5	100
2.6	100
2.7	100
2.8	99	1
Koko aineisto	99	1

 

Arvioinnin ja päätelmien jakso on muutenkin modaalisten ilmausten tihentymä. Siinä on esimerkiksi episteemisiä arvioita (saatujen selvitysten perusteella asiakasta voi pitää vaikeavammaisena). Myös dynaamisen modaalisuuden ilmauksia on poikkeuksellisen paljon (hakija ei kykene liikkumaan julkisilla liikennevälineillä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia). (Ks. Kangasniemi 1987.) Tässä jaksossa esiintyy lisäksi negaatiota, mitä muualla päätöksessä ei juuri ole (hakijan tilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia; teidän liikkumisessa ja tasapainossa ei tällä hetkellä  ole ongelmia). 

Aikamuodot jaksoittain

Jaksoissa on sen sijaan melkoista hajontaa aikamuotojen eli tempusten käytössä (taulukko 4). Muista erityisen poikkeava on päätösten perustelujen jakso (2.6), jossa on pelkästään preesensiä. Samassa jaksossa on myös moduksista vain indikatiivia ja persoonamuodoista vain yksikön kolmatta. Tämä kaikki kertoo siitä, että perustelut kirjoitetaan pikemminkin yleispätevästä kuin tapauskohtaisesta näkökulmasta.

Taulukko 4. Tempukset jaksoittain (ei tempusta -luokka viittaa konditionaaleihin, joiden aikamuotoa koneellinen analyysi ei tunnista).

 

Jakso	Prees %	Imp %	Perf %	Ei tempusta
2.1	45	9	46
2.2	40	3	57
2.3	84	8	7	1
2.4	85,4		7,3	7,3
2.5	87		13
2.6	100
2.7	65,6		34,4
2.8	96	2	1	1
Koko aineisto	75,5	2,5	21,5	0,5

 

Tietolähteiden jaksossa (2.2) taas esiintyy perfektiä merkittävästi useammin kuin aineistossa keskimäärin. Imperfektiä on suunnilleen yhtä paljon kuin muualla päätösteksteissä ja preesensiä käytetään keskimääräistä harvemmin.

Runsas perfektin käyttö selittyy sillä, että tietolähdejaksot ovat osa kerrontaa, jonka ilmaistaan sijoittuvan menneeseen (lääkäri on arvioinut). Tämän vastakohdaksi ilmaistaan preesensillä myös tiedon pysyvyyttä ja staattisuutta sekä luodaan kuvaa siitä, että tiedon antaminen on reaaliaikaista (hakija ilmoittaa). Preesensillä ei aineistossani siis luoda esimerkiksi dramaattista efektiä, kuten kerronnassa toisinaan tehdään (esim. ISK: 1411; Laitinen 1998). 

Preesensin ja menneen ajan tempusten työnjako ei ole sattumanvarainen, vaan molempia käytetään tiettyjen verbien kanssa. Kaksipuolista keskusteluprosessia ilmaisevat verbit neuvotella ja konsultoida ovat tietolähdejaksoissa aina perfektissä. Nämä verbit eivät toimi johtolauseen verbeinä eikä niitä siis seuraa referoitavaa asiaa. Yksipuolisempaa tiedon prosessointia kuvaavat todeta ja ilmoittaa sen sijaan toimivat predikaatteina johtolauseissa, joissa paikan adverbiaalilla tietolähteeksi ilmoitetaan kirjoitettu teksti (lääkärintodistuksessa todetaan, että). Nämä verbit ovat useammin preesensissä kuin menneen ajan muodossa. Kirjoitettua tekstiä referoidaan pysyvyyttä korostavalla preesensillä, puhuttua tilannetta taas menneeseen hetkeen sijoittuvalla imperfektillä. Käytössä on siis niin kutsuttu referaattipreesens (Ikola 1949: 8–9; ks. myös Heikkilä 1996: 110–112; Hyvönen ja Jämsä 1978: 8–9).

Työnjakoa havainnollistaa yhden päätöstekstin (esim. 1) sisäinen vaihtelu. Katkelmassa ilmoittaa-verbin preesens liitetään kirjoitettuun tekstiin, ja saman verbin mennen ajan tempus, tässä imperfekti, kasvokkaiseen kohtaamiseen:

Esim. 1

Hakemuksenne lisäliitteessä ilmoitatte kykenevänne nousemaan julkisiin liikennevälineisiin ja liikkumaan lähimmälle pysäkille joskus.  Ppkk01 luoksenne on tehty kotikäynti. Tällöin ilmoititte että – –.

Persoonamuodot jaksoittain

Persoonamuodot vaihtelevat eri jaksoissa muun muassa niin, että aktiivimuotoisten finiittiverbien monikon toisen persoonan (olette hakenut) tapaukset keskittyvät valtaosin taustoittavaan jaksoon (2.1), tietolähteiden (2.3) ja tilannetietojen jaksoon (2.2). Näissä taas on vastaavasti yksikön kolmatta persoonaa vähemmän kuin muissa jaksoissa. Myös hakijaa ohjeistava jakso (2.8) erottuu omanlaisekseen: se on ainoa jakso, jossa esiintyy monikon ensimmäistä persoonaa (pyydämme teitä toimittamaan).

Taulukko 5. Persoonamuodot jaksoittain.

 

Jakso	Yks. 3. %	Mon. 2. %	Mon. 1. %	Mon. 3. %
2.1	69	29		2
2.2	83	14		3
2.3	67	29		4
2.4	92	2		6
2.5	97	3		-
2.6	100	-		-
2.7	100	-		-
2.8	90	2	7	0,5
Koko aineisto	88,1	8,3	2	1,6

           

Lopuksi: jaksot, tekstin tuottaminen ja intertekstuaalisuus

Edellä esittelen, miten tekstistä on leksikaalis-kieliopillisella analyysillä erotettavissa jaksoja ja miten jaksojen erot näkyvät kvantitatiivisessa analyysissä. Jaksoanalyyseissä tekstejä tarkastellaan ikään kuin ne olisivat yhden kirjoittajan luovia ja tavoitteellisia tuotteita. Kun muistetaan, että teksti on tietynlaisten tuottamisen prosessien tulos, myös tulkinta jaksoista kuitenkin muuttuu.

Monet työelämän teksteistä tehdään nykyään pohjille, joissa osa teksteistä on valmiina. Myös muuttuvat tekstin osat saatetaan koostaa valmiista mallikatkelmista, joita kirjoittajalle on tarjolla esimerkiksi asiakastietojärjestelmissä. 

Näin esimerkiksi kuljetuspalvelupäätöksissä on tuottamistavoiltaan neljänlaisia osia: Ensinnäkin osa tekstistä, kuten tunnistetiedot, on tekstipohjassa valmiina. Toiseksi osa tekstistä on voitu koostaa valmiista mallikatkelmista. Kolmanneksi mallikatkelmia on voitu muutella. Neljänneksi teksteissä voi olla kirjoittajan omaa tuotosta.

Jaksoanalyysille tämä merkitsee nähdäkseni sitä, että on pohdittava, voiko eri tavoin tuotettuja jaksoja ylipäänsä rinnastaa: Olen jaksoanalyysissä tarkastellut tekstin osan puheenaihetta, sen syntaktisia ominaisuuksia ja sijaintia. Pitäisikö analyysissä ottaa huomioon myös eri osien tuottamisen tavat? Mitä merkityksiä luo esimerkiksi se, että jakso liitetään tekstiin vakioisena ja tekstistä toiseen muuttumattomana? Mitä merkityksiä taas luo se, että asia jätetään yksittäisen virkailijan kirjattavaksi? 

Kyse on myös siitä, mihin jaksoanalyysiä käytetään ja miksi se tehdään. Sekä tekstien tuottamistapojen tuntemus että jaksoanalyysi ovat hyödyksi, kun selvitetään tekstin suhteita toisiin teksteihin, sen intertekstuaalisuutta.

Kirjallisuus

Barthes, Roland 1977: Image Music Text. Essays. Käänt. Stephen Heath. London: Fontana Press. 

Eggins, Suzanne 1994: An Introduction to Systemic Functional Linguistics. London: Pinter Publishers.

Enkvist, Nils Erik 1978: Tekstilingvistiikan peruskäsitteitä. London: Gaudeamus. 

Ghadessy, Mohsen 1993: On the nature of written business communication. Teoksessa Ghadessy, Mohsen (toim.), Register Analysis. Theory and Practice. London and New York: Pinter Publishers. S. 149–164.

Hasan, Ruqaya 1985: Part B. Teoksessa M. A. K. Halliday & Ruqaya Hasan, Language, context, and text: aspects of language in a social-semiotic perspective. Victoria: Deakin University Press. S. 51–118. 

Heikkinen, Vesa 2000: Tekstuaalinen pirunnyrkki. Teoksessa Vesa Heikkinen & Pirjo Hiidenmaa & Ulla Tiililä, Teksti työnä, virka kielenä.  Helsinki: Gaudeamus. S. 63–115.

Heikkilä, Elina 1996: Taskusta pilkottaa neuvostopassi. Preesens sanomalehtiuutisten kuvateksteissä. Teoksessa Jyrki Kalliokoski (toim.), Teksti ja ideologia. Kieli ja valta julkisessa kielenkäytössä.  Kieli 9. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. S. 98–130. 

Hinds, Asta 2000: Kuvan ja sanan yhdistyminen painetussa mainonnassa. Painamaton pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston kielitieteen laitos.

Hyvönen, Tuula & Jämsä, Tuomo 1978: Tempukset suomen 1960-luvun lehti- ja yleispuhekielessä. Oulun yliopiston suomen ja saamen kielen laitoksen julkaisuja 13. Oulu. 

Iisa ym. 1998 = Iisa, Katariina & Kankaanpää, Salli & Piehl, Aino 1998: Tekstintekijän käsikirja. Helsinki: Yrityskirjat.

Ikola, Osmo1949: Tempusten ja modusten käyttö ensimmäisessä suomalaisessa Raamatussa verrattuna vanhempaan ja nykyiseen kieleen. Virittäjä 53/1949. Kotikielen Seuran aikakauslehti. Helsinki. S. 323–327. 

ISK 2004 = Hakulinen, Auli & Vilkuna, Maria & Korhonen, Riitta & Koivisto, Vesa & Heinonen, Tarja Riitta & Alho, Irja, Iso suomen kielioppi. Helsinki: SKS.

Kangasniemi, Heikki 1987: ”Miten Alma-täti voi?”: Deonttisen ja dynaamisen modaalisuuden teoriakehys. Virittäjä 91/1987. Kotikielen Seuran aikakauslehti. Helsinki. S. 138–163. 

Labov, William 1972: Language in the Inner City. Studies in the Black English Vernacular. Basil Blackwell, Oxford.

Laitinen, Lea 1998: Dramaattinen preesens poeettisena tekona. Teoksessa Lea Laitinen & Lea Rojola (toim.), Sanan voima. Helsinki: SKS. S. 81–136. 

Lehtinen, Outi & Lounela, Mikko 2004: A model for composing an (re-)using text materials for linguistic research. Teoksessa Marja Nenonen (toim.), Paper from the 30th conference of Finnish linguistics. Joensuu: oensuun yliopisto. S. 73–78.

Lounela, Mikko 2002: Aiming towards best practices in XML techniques for text corpora annotation: City of Helsinki public works press releases – a case study. Teoksessa XML Finland 2002: Towards the Semantic Web and Web Services. Helsinki institute for information technology. S. 123–135. 

Löflund, Juhani 1998: Suomen kirjoitetun yleiskielen passiivi. Turku: Åbo Akademins Förlag.

Martin, J. R. 1997: Analysing genre: Functional parameters. Teoksessa Frances Christie & J. R. Martin (toim.), Genre and institutions. Social processes in the workplace and school. Cassel, London and Washington. S. 3–39. 

Matihaldi, Hilkka-Liisa 1980: Nykysuomen modukset 2: kvantitatiivinen analyysi. Oulun yliopiston suomen ja saamen kielen laitoksen tutkimusraportteja 20. Oulu: Oulun yliopisto.

Mäntynen, Anne 2003: Miten kielestä kerrotaan? Kielijuttujen retoriikkaa. Helsinki: SKS. 

Tiililä, Ulla 2000: Tapaus päivähoitopäätös. Teoksessa Vesa Heikkinen & Pirjo Hiidenmaa & Ulla Tiililä, Teksti työnä, virka kielenä. Helsinki: Gaudeamus. S. 214—266.

Tiililä, Ulla 2005: Paina [lastenvaununapin kuva] kun liikut hitaasti. Rentoutta ja muodollisuutta bussissa. Teoksessa Vesa Heikkinen (toim.), Tekstien arki. Matkoja jokapäiväisiin merkityksiimme. Helsinki: Gaudeamus. S. 77–91. 

Tiililä, Ulla 2007: Tekstit viraston työssä. Tutkimus etuuspäätösten kielestä ja konteksteista. Helsinki: SKS.

Ventola, Eija 1987: The Structure of Social Interaction. A Systemic Approach to the Semiotics of Service Encounters. London: Frances Pinter (Publishers).

Walker, Sue 2001: Typography and language in everyday life. Prescriptions and practices. London: Longman.