Slanginimiä sadan vuoden ajalta

Monella paikalla on virallisen nimen lisäksi myös epävirallinen slanginimi. Slanginimiä on kaupungeilla, kaupunginosilla, kaduilla, toreilla ja jopa kadunkulmilla. Aina kaikilla slanginimen saaneilla paikoilla ei virallista nimeä edes ole.

Suomen vanhimmat slanginimet ovat yli sadan vuoden takaisesta Helsingistä. Helsingin työläiskaupunginosissa syntyi 1800-luvun lopussa Stadin slangi, suomen- ja ruotsinkieliset puhujat yhdistävä kielimuoto. Moni silloin syntynyt nimi on yhä yleisessä käytössä. Suuri osa näistä vanhan slangin nimistä pohjautui paikkojen ruotsinkielisiin nimimuotoihin. Tällaisia ovat mm. kaupunginosien nimet Hagis (Hagnäs, ’Hakaniemi’), Ogeli (Åggelby, ’Oulunkylä’), Rööperi (Rödbergen, ’Punavuori’), Skatta (Skatudden, ’Katajanokka’) ja Sörkka (Södernäs, ’Sörnäinen’).

Toisen maailmansodan jälkeen slangi alkoi vähitellen suomalaistua, jolloin moni ruotsalaisperäinen nimikin korvautui suomalaisperäisellä. Tällöin Bergga (Berghäll) sai rinnalleen Kaltsin (Kallio), Blobika (Blåberget) Mustiksen (Mustikkamaa) ja Drumssa (Drumsö) Larun (Lauttasaari). Slangi on tosin aina ollut kerroksellista ja moninaista, joten erilaisia ja mm. eri johtimien avulla muodostettuja nimiä on elänyt rinnakkain. Esimerkiksi Herttoniemen kaupunginosa on tunnettu mm. nimin Herde, Hertsika, Herttika Herttis ja Hertsu.

1950-luvulta alkaen slangista tuli entistä enemmän nuorisokieltä, jota puhuttiin muuallakin kuin Helsingissä. Slanginimiäkin syntyi ympäri Suomen. Kaupungeissa ja taajamissa kaupunginosat, kadut ja muut tärkeät paikat saivat omat slanginimensä. Osa näistä nimistä saattoi jäädä lyhytikäisiksi ja vain pienen piirin tuntemiksi, kun osa siirtyi sukupolvelta toiselle.

Uudemman slangin ominaispiirteitä olivat humoristisuus, luovuus ja sanaston nopea vaihtuminen. Äänteelliset muunnokset, ”mukakäännökset” ja sanaleikit tulivat esiin nimistössäkin (Käkimäki ’Kannelmäki’, Pyllymuro ’Myllypuro’, Nordenskikkeli ’Nordenskiöldinkatu’, Stetson Street ’Hattulantie’). Silti uudemmankin slangin nimistä valtaosa on slangijohtimen avulla virallisista nimistä muodostettuja nimiä (Hiekkis ’Hiekkaharju’, Koivis ’Koivukylä’, Simppari ’Simonkallio’).    

TERHI AINIALA

Kirjallisuutta:

Ainiala, Terhi 2006: Helsingin nimet. – Juusela, Kaisu & Nisula, Katariina (toim.), Helsinki kieliyhteisönä, s. 103–126. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos.

Ainiala, Terhi – Lappalainen, Hanna 2010: Helsinki, Hesa vai Stadi: miten Helsingistä puhutaan? – Kielikello 2010: 2,  s. 4–7.
 
Paunonen, Heikki 2000: Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii. Stadin slangin suursanakirja. Laatineet Heikki ja Marjatta Paunonen. Helsinki: WSOY.

Paunonen, Heikki 2010: Stadin mestat 1–2. Helsinki: Edico.