Suomen kielet ovat suomalaisten vastuulla
Suomen hallitus on päättänyt, että vuosina 2007–2015 valtion työpaikoista vähennetään 14 445 henkilötyövuotta. Ovatko poliitikot arvioineet sitä, syntyykö näin todellisia säästöjä vai heitetäänkö samalla sivuun ihmisen ja kulttuurin kannalta tärkeitä asioita?
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus eli Kotus tekee työtä, joka koituu kaikkien kielenkäyttäjien hyödyksi. Se julkaisee kulttuurin kannalta keskeisiä sanakirjoja ja kielioppaita, tarjoaa maksutonta kielineuvontaa ja antaa lausuntoja paikannimien valinnasta, kouluttaa valtion ja kuntien henkilöstöä kirjoittamaan selkeästi sekä analysoi yhteiskunnan kannalta keskeisiä kielimuotoja ja tilanteita, kuten viranomaisten tekstejä ja asiointitilanteita. Sen kielenhuolto eli Kielitoimiston työ on laajalti tunnettu. Kotuksella on laajat kieliarkistot, ja se tarjoaa verkkosivuillaan aineistoja kaikkien kansalaisten käyttöön.
Kotuksen ohjelmaan kuuluu muitakin kieliä kuin kansalliskielet suomi ja ruotsi: saamen kielet, Suomen romanikieli ja suomalainen viittomakieli. Kotus on aktiivisesti mukana kansainvälisessä yhteistyössä, ja monet sisarlaitokset, joita on lähes kaikissa Euroopan maissa, ovat ottaneet mallia suomalaisten tavasta organisoida näiden tehtävien hoitoa. Myöskään rahoittajalla ei ole ollut huomautettavaa Kotuksen toiminnan laadusta eikä tuloksista.
Kotus on Suomessa ainoa yliopistojen ulkopuolinen Suomen kieliin keskittyvä tutkimus- ja asiantuntijalaitos. Laitos on opetusministeriön alainen. Tuottavuusohjelman nimissä vuosina 2007–2011 Kotuksesta vähennetään 12 henkilötyövuotta ja opetusministeriön tekemän esityksen mukaan vuosien 2012–2015 aikana 22 henkilötyövuotta. Yhteensä vähennys on siis 34 henkilötyövuotta eli kolmasosa laitoksen nykyisestä henkilöstöstä, joka on noin 100 henkeä.
Tulevien vuosien vähennykset merkitsevät sitä, että toimintaa täytyy supistaa tuntuvasti. Kuka silloin tekee sanakirjat ja huolehtii nykykielten kehityksen seuraamisesta ja kielenhuollosta? Miten käy Kielitoimiston neuvontapalvelun ja uusien hankkeiden, kuten hyvin käynnistyneen yhteistyön lainsäätäjien kanssa? Miten uusia kieliaineistoja saadaan kansalaisten ulottuville? Miten vähemmistökielet, joiden osuus nykyisinkin on liian pieni, näkyvät tulevaisuuden Kotuksessa?
Henkilöstön vähentäminen ei ole vain Kotuksen ongelma, vaan vähennykset vaikuttavat koko alaan. Ehdotettu vähennys on niin suuri, että seitsemän seuraavan vuoden aikana Kotus ei voi julistaa avoimeksi yhtään uutta työpaikkaa yliopistoista valmistuneille nuorille.
Kansainvälisyys ja kansallinen kulttuuri eivät ole toistensa vastakohtia; oman kielen ja kulttuurin arvostaminen auttaa ymmärtämään myös muiden kielten puhujia ja heidän kulttuuriaan. Kunkin maan kielten huolto ja tutkimus on kuitenkin edelleen asianomaisen valtion vastuulla. Tätä vastuuta Kotuskin yhteistyössä muiden kanssa kantaa. Tuore esimerkki tästä on se, että Kotus ja Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos valmistelevat suomen kielen toimintaohjelmaa, jossa tehdään ehdotuksia suomen kielen aseman varmistamiseksi yhteiskunnan eri toimintalohkoilla: koulumaailmassa ja tiedeyhteisössä, viranomaistoiminnassa ja yrityksissä, kieliteknologiassa, mediassa ja vapaa-aikana.
Mekaaninen henkilöstön vähentäminen herättää lukuisia kysymyksiä. Ovatko suomen ja ruotsin kielen asema tässä englannin hallitsemassa maailmassa niin vakaita, ettei valtion tarvitse tukea niiden huoltoa ja tutkimusta siinä määrin kuin tähän asti? Onko saamen kieliin, romanikieleen ja viittomakieliin kohdistuneesta työstä kokonaan luovuttava? Onko päättäjien mielestä hyvä, että suomen ja ruotsin kielen tohtorit ja maisterit ovat työttöminä tai koulutustaan vastaamattomissa töissä sen sijaan että voisivat tehdä oman alansa työtä? Eikö valtion eläkelaki, joka houkuttelee olemaan työssä aina 68-vuotiaaksi, koskekaan kielentutkijoita, vaan heidän toivotaan lähtevän aikaisemmin, jotta ”tuottavuusohjelma” onnistuisi? Eikö laitos voi enää ottaa vastaan ulkopuolista rahoitusta, koska näinkin rahoitetut työntekijät lasketaan henkilötyövuosimäärään?
Juhlapuheita kielen ja identiteetin merkityksestä on pidetty tarpeeksi. Niitä ei tarvita enempää. Ei myöskään viittauksia puolueohjelmiin, joissa puhutaan kielen ja kulttuurin merkityksestä mutta jotka ministerit hyytävän ylimielisesti ohittavat.
Suomessa käytettyjen kielten asian ajaminen on poliitikkojen ja muiden suomalaisten asia. Jos mahdollisuuksia tehdä tätä työtä heikennetään, heikennetään samalla kulttuurimme arvoperustaa, jolle Suomessa asuvien ihmisten itsetunto ja näkemys omasta paikasta maailmassa voivat rakentua. Jos kieliyhteisöjemme kannalta keskeisiä tehtäviä ei voi hoitaa valtion tutkimuslaitoksessa, on syytä kysyä, missä niitä sitten hoidetaan.
johtaja, professori
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Julkaistu Helsingin Sanomissa 6.11.2008