Kulkineita ja menopelejä

Tunteita herättävä kohde synnyttää tunteenomaista sanankäyttöä. Monille sellaisia kohteita ovat kulku- ja liikennevälineet. Asenteita ja tunteita ei tietenkään päästetä näkyviin asiatekstissä ja -puheessa, silloin puhutaan kantaa ottamatta esimerkiksi ajoneuvosta, kulkuneuvosta tai kulkuvälineestä. Toisin on vähemmän virallisessa kielenkäytössä.

Leppoisassa sanankäytössä esiintyvät ajokki, ajopeli tai menopeli, jotka voivat viitata monenkinlaiseen kulkuvälineeseen. Sen sijaan kottero paljastaa, että auto on huonokuntoinen tai hutera; pienuudenkin mielikuva on siinä mukana – myös  huonokuntoinen mökki tms. on kottero. Kumijalka puolestaan on leikkisä auton – joidenkin mielestä yksinomaan taksin – kiertoilmaus. Peltilehmästä puhuttaessa asenteellisuus on jo vahvaa ja rinnastuskin sananmukaisesti kaukaa haettu.

Lupsakan sävyn tunnistaa uudehkossa sanassa kulkine, jota auton tai muun kulkuvälineen nimityksenä on viime vuosina alettu viljellä lehti- ja verkkokirjoittelussa. Sana on muodostettu kulkea-verbistä, saman mallin mukaan kuin esimerkiksi pukea-verbistä pukine; samaa sanatyyppiä ovat myös substantiivipohjaiset käsine ja jalkine. Nimityksenä kulkine on niin yleisluonteinen, että se sopii monenlaisille kulkuneuvoille autosta potkukelkkaan – ja sitä on luontevasti käytetty myös sellaisista tulevaisuuden kulkuvälineistä, joilla ei vielä ole omaa nimitystä.

 MARJATTA VILKAMAA-VIITALA

Kielitoimiston sanakirjan toimitus

Julkaistu 20.3.2009