Porukat

Moni pääkaupunkiseutulainen pitää porukka-sanaa ”maalaisena”. Tämän joukkoa tai ryhmää merkitsevän sanan juuret ovat Suomen sanojen alkuperä  -teoksen mukaan venäjässä, ja se on levinnyt itämurteista yleiskieleen sotilasslangin välityksellä. Murteissa sanaa porukka – kaakkoismurteissa myös muodossa poruhka – on käytetty urakalla työtä tekevän joukon tai pienen yhteisyrityksen merkityksessä. Porukka voi olla vaikkapa nuottakunta tai metsätyömaan väki, ja sen voi muodostaa pienimmillään kaksikin ihmistä. Tyypillistä on, että joukolla on yhteinen tavoite.

Porukka sisältää siis usein ajatuksen joukon yhteenkuuluvuudesta. Kun jotain tehdään porukalla tai porukassa, päämäärä on yhteinen ja henki hyvä. Sanasta on johdettu myös yhdessä olemista tai yhdessä tekemistä ilmaiseva verbi porukoida.

Tyylillisesti porukalla on rajoituksensa: se ei sovi ihan mihin tahansa asiatekstiin, vaan sillä on edelleen puhe-  tai arkikielisyyden leima. Nykykielessä sen synonyymiksi sopii monesti kimppa.

Monikkomuodossa sana porukat on lähtenyt nuorten kielessä omille teilleen. Eräällä internetin keskustelupalstalla vuonna 2008 yli kolmekymppinen kirjoittaja kysyy, minkä ikäisenä ihmiset lakkaavat käyttämästä vanhemmistaan sanaa porukat. Yli viisikymppinen keskustelija kertoo käyttävänsä ilmausta, mutta mietti, pitäisiköhän jo ”kasvaa ulos nuorten puhetyylistä”. Joku arvelee, että vain maalaiset käyttävät sanaa porukat vanhemmistaan, mutta helsinkiläinen kirjoittaja on toista mieltä. Heikki ja Marjatta Paunosen slangisanakirjan mukaan ilmausta on käytetty Helsingissä ainakin 1970-luvulla: Porukat himas käy hermoon.

Kotoaan muuttaneet nuoret aikuiset voivat sanoa käyvänsä porukoilla, kun he käyvät vanhempiensa luona. Eräs nettikirjoittaja havainnoi, että porukoilla käyminen on muuttunut mummolassa käymiseksi, kun nuoripari on saanut perheenlisäystä.

LEENA JOKI

Kielitoimiston sanakirjan toimitus

Julkaistu 28.2.2011