Puhetta puheesta
Viime vuosikymmenien suosikkisanalla diskurssi on tarkoitettu muun muassa keskustelua, vuorovaikutustapojen kokonaisuutta ja laajasti ottaen tekstiä yleensä. Minne diskurssi on kadonnut? Sanan käyttö näkyy harventuneen, ja varsinkin lehti- ja verkkoteksteissä sen paikan tuntuu ottaneen sana puhe. Mistä silloin on puhe?
Puhe yhdistetään kaikkeen, mikä kulloinkin on käyttäytymistä koskevan mielenkiinnon keskiössä: ikä, tasa-arvo, kasvatus, lapset, koulutus, vertaiset, naiset, miehet. Näistä muodostetaan loppuosalla -puhe näppäriä yhdyssanoja, jotka useimmiten viittaavat kirjoitettuun tekstiin.
Yhdyssanojen ominaisuuksiin kuuluu, etteivät ne aina ole läpinäkyviä, itse itsensä selittäviä. Niillä on sisäinen lauseoppinsa: esimerkiksi puhe-loppuisen yhdyssanan alkuosa voi määrittää loppuosaa monin tavoin. Se voi olla muun muassa toiminnan kohteena (objektina) tai toiminnan tuottajana (subjektina) ja se voi kuvailla loppuosan laatua tai tarkoitusta.
Niinpä kun lapsipuhe on tutkimuskohteena, tarkastellaan äitien ja isien tai lasten kanssa ammatikseen työskentelevien sanankäyttöä lapsista, mutta myös – harvemmin – lasten omaa puhetta. Myyntipuhe voi olla läpinäkyvästi suoraa tuotteen propagointia tai yleensä myyntihenkistä sanankäyttöä, vaikkapa kirjan takakansitekstiä. Samoin kasvatuspuhetta voidaan katsoa lähteen tai kohteen kannalta: se voi olla puhetta kasvatuksesta tai yksisuuntaista kasvatettavaan kohdistuvaa viestintää. Ikäpuhe-sana viittaa sanankäyttöön iästä ja siihen suhtautumisesta, harvoin ikäihmiseen puheen tuottajana. Vertaispuheessa viestijä ja vastaanottaja ovat samassa roolissa, sairaanhoitajapuheessa hoitaja on ammattiroolissaan. Vihapuhe tarkoittaa tavallisesti vähemmistöihin kohdistuvaa sanallista vihan ilmaisua. Mitä sitten ovat naispuhe ja miespuhe? Perinteisten roolien mukaista naisille ja miehille ominaista puheen sisältöä tai ilmaisutapaa.
Kun eräs ammattiyhdistysjohtaja vaihtoi työpaikkaa vastapuolen työmarkkinajärjestöön, lehtihaastattelussa kerrottiin, että tämän ennen työntekijöitä edustaneen miehen suusta putoilee nyt selvää työnantajapuhetta, siis ääni kellossa oli muuttunut. Ylihuolehtijoiden helmasynniksi taas tiedetään ”huolipuheen ylläpitäminen”.
Mistä tällainen puhe-sanojen käyttö kumpuaa? Käsitteellistämisen tarpeesta, olletikin silloin kun kirjoitetaan tutkimustekstiä, ja joskus siitäkin ilosta, että saadaan kehitellyksi termimäisen napakka ilmaus. Kaiken takana on tietysti malli, joka on alkanut miellyttää.
MARJATTA VILKAMAA-VIITALA
Kielitoimiston sanakirjan toimitus
Julkaistu 19.4.2010