Kielen asemaan liittyvät termit hallinnossamme -sanasto

oma kieli

sv eget språk

määritelmä

kieli, joka on yksilön identiteetin kannalta merkittävä ja jonka käyttäjäyhteisöön hän samastuu

lisätieto

Oma kieli esiintyy lainsäädännössä ja siihen perustuvissa teksteissä. Käsitteen määritelmä kytkeytyy voimassa olevaan oikeudelliseen sääntelyyn. Nimitystä oma kieli käytetään nykyisessä perustuslaissa kielellisten oikeuksien käsittelyn yhteydessä (2. luku: Perusoikeudet). Luvun 17. pykälä on otsikoitu Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin, mutta lakitekstissä ei ole oman kielen määritelmää. Koska omasta kielestä puhutaan nimenomaan perusoikeutena, korostuu se, että yksilö voi identifioitua kieleen kenenkään estämättä.

Nimityksiä oma kieli ja äidinkieli on käytetty lainsäädännössä samatarkoitteisesti. Suomen hallitusmuodosta säädettiin vuonna 1919. Hallitusmuodon 2. luvun 14. pykälässä säädetään tasavallan kansalliskielistä. Pykälän toinen momentti kuuluu seuraavasti (lihavointi lisätty):

Suomen kansalaisen oikeus käyttää oikeudessa ja hallintoviranomaisen luona omassa asiassaan äidinkieltään, suomea tai ruotsia, sekä tällä kielellä saada toimituskirjansa on turvattava lailla, varteenottamalla, että maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön oikeus järjestetään samanlaisten perusteiden mukaan.

Samoihin aikoihin säädettiin yksityiskohtaisemmin kielten käytöstä viranomaisissa. Vuonna 1922 säädetyn kielilain 2. luvun 3. pykälän ensimmäinen momentti alkaa seuraavasti (lihavointi lisätty):

Suomen kansalaisella on oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa valtion viranomaisessa omaa kieltänsä, suomea tai ruotsia, omassa asiassaan tai asiassa, jossa häntä kuullaan.

Ajatukseen omasta kielestä perustuu myös käytäntö, jonka mukaan yksilö voi merkitä väestötietojärjestelmään sen kielen, johon identifioituu. Väestötietojärjestelmän äidinkieli tarkoittaa tässä kuvailtua omaa kieltä.