Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista virkakielestä

Tältä sivulta löydät uutisia virkakielestä. Kolumneja virkakielestä julkaistaan Hyvää virkakieltä -palstalla ja blogitekstejä Kapulat kielestä -blogissa.




Virkakieliuutisia

4.12.2020 11.00

Selkeää kieltä kansainvälisesti

Virkakieliyhteistyötä tehdään kymmenien eri maiden kesken.

Virkakielityötä tehdään laajalti kansainvälisesti erilaisten järjestöjen kesken, koska ratkaisut eri organisaatioiden kielen selkeyttämiseksi ovat pitkälti yleismaailmallisia. Myös Kotimaisten kielten keskus (Kotus) on mukana yhteistyössä.

Kansainväliset järjestöt Clarity ja Plain Language Association järjestävät muun muassa konferensseja, joissa alan toimijat voivat vaihtaa kokemuksia. Kansainvälisen yhteistyön perua on myös selkeän kielen päivä, jonka viettämisen yhteydessä Kotus järjestää joka toinen vuosi Vuoden selväsanainen -kilpailun.

Aluksi toiminta keskittyi englanninkielisiin maihin, mutta sittemmin toiminta on kansainvälistynyt ja muuttunut monikieliseksi. Järjestöt pyrkivät edistämään sellaisia toimia, jotka hyödyttävät kaikkia jäsenmaita. Aiemmin on esimerkiksi laadittu selkeän kielen määritelmä, ja tällä hetkellä valmistelussa on selkeän kielen ISO-standardi, joka on sovellettavissa eri kielille.

Aino Piehl kirjoittaa selkeän kielen eteen tehtävästä kansainvälisestä yhteistyöstä Terminfo-lehdessä. Yhteistyöstä sekä esimerkiksi pohjoismaisesta virkakielityöstä voi lukea lisää myös Kotuksen verkkosivuilta.

Teksti: Vilma Vartiainen


Palaa otsikoihin