Siirry sisältöön
Haku

Virkakielityö Suomessa

Työtä hyvän virkakielen edistämiseksi tehdään monella taholla ja monin tavoin. Virastoissa, ministeriöissä ja kunnissa toteutetaan erilaisia hankkeita, joiden tavoitteena on parantaa oman organisaation tekstejä ja palvelujen kieltä. Myös monet järjestöt työskentelevät viranomaisten kielenkäytön selkeyttämiseksi, muun muassa Kehitysvammaliiton Selkokeskus.

Kotimaisten kielten keskus pyrkii osaltaan tukemaan ja tekemään näkyväksi tätä tärkeää ja monipuolista työtä. Järjestämme kampanjoita ja kilpailuja sekä verkostoitumista tukevia tapaamisia. Olemme mukana myös pohjoismaisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä.

Hyvän virkakielen toimintaohjelman valmistuminen vuonna 2014 oli tärkeä etappi yhteisessä työssä virkakielen parantamiseksi. Ohjelman toteutumista vauhdittamaan aloitettiin virkakielikampanja (2014−2015), jonka aikana virastoissa ja kunnissa toteutettiin monenlaisia tekstejä ja viestintää parantavia hankkeita. Toimintaohjelmasta ja kampanjasta kerrotaan omilla sivuillaan.

Viime vuosien virkakielityöstä on tietoa Vuoden selväsanainen -kilpailun sivuilla. Hyvän virkakielen edistäjät ovat kisanneet tunnustuksesta vuodesta 2016 lähtien joka toinen vuosi. Kilpailun sivuille kootut ehdokasesittelyt kertovat monipuolisesta ja ansiokkaasta työstä, jota eri tahoilla tehdään virkakielen parantamiseksi.


Avoin hallinto -hanke

Suomi liittyi vuonna 2013 kansainväliseen avoimen hallinnon kumppanuushankkeeseen (Open Government Partnership). Hankkeen tavoitteena on avata hallinnon tiedonvälitystä ja toimintaa jäsenmaissa, torjua korruptiota ja varmistaa kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen mahdollisuus osallistua yhteiskunnan kehittämiseen.

Kumppanuushankkeen jäsenmaat edistävät hallintonsa avoimuutta omilla Avoimen hallinnon toimintaohjelmilla. Suomessa valtionvarainministeriön alaisen Avoin hallinto -hankkeen laatimissa ja toteuttamissa toimintaohjelmissa selkeä, ymmärrettävä ja osallisuutta vahvistava viranomaisten kielenkäyttö on ollut ja on keskeinen teema. Avoimen hallinnon neljännen toimintaohjelman toimeenpano käynnistyi syyskuussa 2019. Ohjelma on nelivuotinen.