Kevät on kaskenpolton aikaa
Nauhoitteessa Kalle Lahnajoki (s. 1880) kertoo kaskeamisperinteestä. Haastattelu on nauhoitettu 28.7.1962 Jämsän Hopsulla. Haastattelijoina ovat Terho Itkonen ja Pekka Lehtimäki.
Alleviivatuista murresanoista on esitetty levikkikartta sivupalstalla.
Kaskimaa on valittava tarkoin
– Jos myö nyt jututtas siitä kaski-asiasta vielä oikee tarkalleen kerra, ihan siitä asti kun se koajettiij ja, ja minkälaisiim paikkoin se koajettiin, tehtii. Minkälaisia maita ne valihtvat?
– Nii. Niin siihinkäs nyt_os vastattava että minkälaisia maita?
– Nii.
– Jokos se nyt lähtii kuuluu?
– Kyllä se lähtii.
– Niin siihi nyt valittii enemp semmosia lehtopuuta kasvavia maita ja
mäkimaita. Että ei siihin kelevannu, soistuvat moat että, ei niistä tahtonnu,
tullat tuloksija.
– Mihinkäs aikaav vuojesta se laitettii?
– Jaa nyt alakuu?
– Ni.
– Minä nyt muistelen että se ol', tuossa kun nyt ol', leht täysimmällää.
Nii `ensi, vesuumiehet vesas' –
siinä käytettii naisijaki hyvim paljo –
ja sitte miehet koato kirveellä sitte isommat puut, jälestä.
– Saiko ne siihen sittej jeäjä?
– No ne jäi siihin sitte, seuroavaan kesää semmosek-, semmoseksee. Sitten
k-, seuroavana kevännä, kun nyt (tus), tul' semmoset kelit että lumet män
pois nin ne, puut karsittii. Koajetut puut. Isom-, isommat – ehän niitä
kaikkija pienempijä, karsittu. Ja ehän ne tullun nin tarko ´altapäinkeän
karsituks mutta, kumminkin suunnillee ja peältäpäe. Niin sitten se ol' siinä
semmosenaa, polttoaikaa asti.
– Mihinkäs aikaan se poltettii ja minkälaine ´ilma sillon tartti olla?
– Niin siinä nyt valittii, sev verra ´ilmoja ninkun nykyäänkin
kulotoksissa. Ei tahottu tohtiak kulov varalta, vallan kovilla tuulilla ja, yltä kuivilla. Sitten toas tuorreella, ei ne palannu.
– Mistäs kohen se sytytettii?
– Yleesäs sytyttivät, alapuolelta tuule, ensimmäiseks. Että siihi ´eht paloa – kun suojelvat – semmonej joki ´ala alapuolelle ja, sitten kuv varovat [= arvioivat] ettei ole, kulovoarroa ni, sitten sytyttivät ympäri. Samallaesta minä luule, käyttävät nykyäänki, kulotoksessa.
Rintarovio
– Mänkö se sitte ihan kulottamalla koko palo?
– Jo ol' märkeä ni ´ei männy, että ol' sateinen kesä, nin kun nyt
tämäkin kesä, ni, ei se männyk kulottamalla aina, väliin käy nin_että,
jäi rasikskin toisija toisiiv vuosii, tykkänää, polttamataj ja, sitter rintarovijolla,
veänsvät...
– Mitäs se ol'?
– Se ol' kun tehtii, toisellen syrjälle, semmonem pitkä rovijo - stä
halametta - puista. Ja sitten kangilla veännettiin sitä, että se poltti se,
kamaraj järestää. Ni, sitä sanottii rintarovijoks.
– Ol'kos teälä sitä mitä ne sano seunoks, onkos se tunnettua?
– No ee olem minum muisti ´aikaan, minä kyllä kuuli, puhuttava. Juur
siitä seunapoltosta.
– Mitäs se o?
– Se ol' ku, puut laitettii ser rovijo´ ´alet toisappäe. Että ne ol' ne,
se rovijo niie poikkipuijem peällä. Kyllä minä seunolla monta kertoa
lantuntaimmoata polti, kyllä minä senkin konstin tiejä. Ja sitä ol'
käyttäneet kaskempoltossaem mutta, ei minum muisti´ ´aikaan eneä.
– Se ol' muutenki olluk kovemmassa voimassa se kaskempoltto, enne Teitä?
– Niij ja ool' se minu lapsuuten aikaav vielä aika kovassa voimassa. Että
kyllä niitä ol', joka talolla halameita. Mutta sitten se siinä, sanotaan
seihtemenkymmentä vuotta takaperin niin se, rupes jo hiljenee, se kaskempoltto
ja vähentyy.
– Olkos Teijä aikana eneän sitä että os' ihan tuommosii,
ennenkaatamattomiin isoim mehtiin tehty kaskia? Petäämehtii.
– Ee ollu, eneäm minum muisti ´aekaan', kyllähäm minä niistäkin kuulim puhuttavan - nehä, sano niitä vanhammoahhalameiks. Mutta, ei ollu ´eneän niitä, minum muisti aekaan käytännössä.
Huuhtamenetelmä
– Olko siinä mitään er tapoa miten ne sai ne...
– No semmosta voan kuulim puhuttavan_että, kun ne ol' oarnijomehtät ni, ne
pykäls puitakin_ettei ne hakannup poikki asti että tuulet koato niitä. Ja
niissä, pit kolomev vilijoa kasvatetuks, sitte. Että ne ensik kylyvi
ensimmäiser rukii sinner risujen sekaav voaj ja, ja sieltä ne noukki että se
ol'... Kun ne ensik kulotetettii.
Sitten toiseller rukiillen ne, kuullema poltti sitten ne, puut rovihtvat ja rovijoissa polttivat ja, kun niitä puita tul' nim palijo ni, se kuloontu
sitten niier rovioijen turvi, yleesä, vielä. Ja, sitten kolomantena vuonna kuullema, nin kuv vanhossa mehtissä on noita,
moahan koatunneita liekoja, nin ne pöyhi ne ja poltti sitte, vielä ne
lievojjätteet, että ne sitte...
– Ni!
– Nii että se, se ol' kolomas vaihek kun ne, vielä poltti sen kolomannen
kerraj ja, tekvät rukiille.
– No ei ne sitte eneäm muuta, ottanus siitä?
– No, no eem minä sitten kuullu että, että olis muuta tehty.
– Mitäs tämmöseen tavalliseem paloon kylvettii?
– Ruistahan ne enimmästä peästä kylyvi, ja joskus ohroa, että
ol' ohrahalameitaki.
– Minkäslainen se kyntövehes siinä ol?
– Se nyt ol' jota sanottii, kaskarraks, jolla ne kynnettii. (et)tä se ol
semmone, kakspiikkine. Ja sittem perä korkiilla josta, mies pit.
– No eikö sitä olluv vaijis kynteäs semmosta, riuttasta moata?
– Kyllä kais ol' kovoa. Minä en kyllä, joutunnu, vielä paluu
kyntää että ne, lopetti sittej jo, meilläki. Mutta kyllä minä, tuossa –
ninku äskön ol' puher – rintarovijollaki, jouvuj jo olemaaj ja kulottaa. Se ol'
kuumoa hommoa se rintarovijolla ku, rovijo palo, roihus ja sitä täyty männäk
kangella veäntää. Sitte, toiset sujilla lakas', sitte hiilet ja kekäleet
perässä että se rupes sitte aina uuessa paikassa, palaan kun se
vast´alakuseem paikkaav veännettii.
– Minkäslainen se sut' ol'?
– Jostakin koivullatvasta tehtii ni, sitä sanottiin sujiksi. Köytettiiv vähä koivullatvoa yhtee ja liseä oksia siihil laitettii ni, se ol' sitten se, sut'.
Kaskenpolttajan vaatetus
– Eikö siinä jano tullun niijen, palomieste?
– No se ol' tavallisesti, kum paluu lähettiin kulottaan tahi, tahir
rintarovijohommaa ni, hajekseltiiv vespaikka ensi. Että mistä soajaaj
juomista. Että, täyty tieteä hyvä vespaikka. Kyllähän siinä, ves' ol'
maineessa.
– Mitäs niillä ol' peällääm palomiehillä?
– Huonon'ta, huononta peällää, mitä voatteita ol'. Ja sitte, ennen kun käytettii, noita töppösijä. Tahi, jämpsäläiset sanuu teäppäitä mutta ne on samoja. Nin niitä käyttivät hyvim paljo, palolla. Sitten kun ne kuumen' ja kuivi ni, ol' vettä varattu jotenkin – sai lykätän ne veteen sitte, ettei ne ruvennup palamaa. Niissä kengät tuppas palaan_että, rikkinäistä kenkeä ei käynyl laittaminej ja, hyvät kengät tuppas palamaa, vähä pilalle että. Nih hyvim paljo käyttivät sitä, töppöstä.
