Kuhmoisten murrenäyte
Päijänteen länsirannalla Kuhmoisissa puhutaan
hämäläispohjaista savolaismurretta. Murre on hyvin samaantapainen kuin naapuripitäjässä Jämsässä (ks. Jämsän murrenäyte).
Yksi helposti tunnistettava ero Jämsän ja Kuhmoisten murteissa kuitenkin on. Jämsäläisten mielestä kuhmoislaiset ”lillauttoa ällän”. Se tarkoittaa, että Kuhmoisten murteessa i:tä seuraava l-äänne liudentuu (sill’oin), jämsäläisillekin tutun i:n kadon aiheuttaman liudennuksen (ol’, män’, semmos’ta) lisäksi. Kuhmoisten liudennuksesta on kirjoitettu tarkemmin Kauden murre -kokoelman viimeisellä Lisätietoa liudennuksesta ja prosodiasta -alasivulla.
Kuhmoisten murrenäyte ”Kärme” on jaksotettu prosodisesti (ks. Lisätietoa liudennuksesta ja prosodiasta -alasivu).
Kärme
Villehard Nieminen (s. 1881) Kuhmoisten Ruolahdelta kertoo kokemuksiaan käärmeistä. Kesäisillä niityillä ja laidunmailla piti varoa käärmeitä, eikä niiden tappamista pidetty pahana, päinvastoin. Urheampaa kuin käärmeen tappaminen oli kuitenkin sen kesyttäminen. Monilla tietäjillä olikin elättikäärmeitä.
Haastattelu on tehty alkusyksystä 1965. Haastattelijana on Matti Punttila.
Alleviivatuista murresanoista on esitetty levikkikartta sivupalstalla.
Käärmeenlumoojia
MP: Niitä oli ennen noita, tietäjiä paljo.
VN: Ool’.
Ol’han tässäe, tuolla Närvänniemellä Sankalassa,
ikeän sellane mies kun se näk kärmee:
kun se käsk nin se män’
kun se kiels nin se seiso.
Otti puukon tupesta,
ja otti hampaat kärmeen suusta pois,
ja se söi sillä samalla puukolla ilmam pesemätä.
MP: Se ei pölänny sitä myrkkyä.
VN: Eei.
MP: Ai se sai sen kärmeen tulemaan sitte…
VN: Nii.
Kyllä se nin, nin o,
niitä semmosija temppuja niijen kärmeijenkin kanssa….
Olem minä yhen semmosen, pojan nähnys
se ol’ kuuventoista vanha se poika,
kun se…
Mäntiin Toivakam pitäjän kirkkoo, yhtenä pyhänä nin,
siin_ol kärmes sitten kanssa mänössä,
oisko, mihkä päil lie sitte (ollum mänössä).
Se poika ottoa sen kärmeen niskasta kiinni ja pisteä taskuunsa.
Ja se vei, pitkäm matkoa kanto sitä taskussaa.
Kärmek kahtel’ tuossa taskun,
pielellä voaj ja liputti kieltää.
Minä kahtelin tätä omill’a silmillän
teä ei om miteäl lentopuhetta.
MP: Mikähän kärme se ol?
VN: Em minä sitä tiiäm mutta kyllä se kyy oekeen ol’.
MP: Mutta ei pistäny?
VN: Mitä?
MP: Ei pistäny sitä?
VN: Eei se pistänny.
MP: Mut se… min_em muistam mitä,
se tek jollekkim, vanhallem mustalaisakallej jo-,
joka sille ol’ neuvonus sen konsti.
Eei se on tuota,
siin_o, siin_on kanssa semmon’e,
temppu että ei se tuota,
joka, joka sen osoa lumojan nin tuota,
s_ei tie yhteäm miteä.
Käärmeenpelko
Mutta pölkeäm minä semmosta elävätä.
Min_olen kerran soanu, semmoseh hirmun kärmeestä että,
aina kum minä uneenki rupesim mäneen nin,
kaks viikkuu aikoa nim min_oli aina sen kärmeen kanssa tappelevanani.
Se ol’ tuola, sielä Toivakam pitäjässä, Nisulan kylässä nin tuota,
kun se…
Siell_ei soanus sitten noita katajaisia eikä, näreisiä katajavvarsia.
Minä läksi yhtenä iltana kun töistä lähettiim pois ni,
oikeen asparaastaa hajekseleen.
Siin_ol’ sitten semmosta, kolua ja riuttoa.
Minä oli ottanus sittej jo ennemmästi
nim min_oli ottanup pihl’ajaisen hakavarspuun sitten kun_ei sielä,
näreist eikä katajaista löytäny.
Ja, se, hakavarspuu ol’ minu `olallan’ sitten tuota,
kum minä hyppeän kiveltä kivelles se ol’ semmosta
koluva ja riuttoa.
Semmosta pitkeä hors-, horsma(ta) ja sara-, saraheineä.
No, ol’ mahottomal laakka kiy sitten, matala.
Minum pit hypätäj justiin sen kivem peälle ja…
Yhtäkkiä kun sieltä,
sieltä läht nin kauhija kyy tuleem mum peällen
ja vihelteä nin ku avoamem putkee.
Ol’, se… Sill’oim minä pölkäsin tosissaan nin että,
minun ol’, vielä kauvan olo, aikoa ollup paha jälkeenkim päi.
Se…
Mut minä kerkisil lyöjäs sillä hakavarspuulla sitä, siinä,
tuota, ennenkö se eht siitä kivem peältä heitteäm minum peällen.
Mutta minä kerkisin sillä hakavarrella lyöjä,
sitä että siltä män se vauht hukkaa.
Ja sitä ei uskos se pit lyöjän nin kauhiisti,
nii että millähäl liek kerinnykkään,
lyöjän niihi heinii…
Ja vihelteä nin ku avoamem putkee.
Mut minä tuumasin että ”toinem meistä kuolii joko sinä taikka minä” mutta…
Ja, saiham minä se henkettömäks sittem mutta se ol’,
se ol’ nin kauhii nin kum minun toi käs’varten’.
