Tautinen juttu

Taudit ja tautien nimet Mikael Agricolan teoksissa

KAISA HÄKKINEN, Turun yliopisto
Vanhan kirjakielen päivät 6.–7.9.2007

Ihmiskunnan ja samalla tautien historiassa on ollut kaksi suurta murrosvaihetta: maanviljelyn aloittaminen ja teollistuminen. Maanviljelys on luonut edellytykset elintarvikekaupalle ja pysyvälle, tiiviille asutukselle. Teollistuminen ja tekniikan kehitys on antanut puitteet maailmanlaajuisille kauppa- ja talousjärjestelmille ja globaalille liikkuvuudelle, joiden myötä koko maailma on verkottunut yhdeksi suureksi yhteisöksi. Nykyaikaisen lääketieteen historia on alkanut vasta 1800-luvulta, mutta muun kehityksen myötä myös lääketiede on edistynyt huimasti runsaan sadan vuoden aikana.

Ennen maanviljelyn aloittamista tauteihin liittyneet ongelmat olivat paikallisia. Laajoja epidemioita ei voinut syntyä, koska pienet ihmisryhmät eivät olleet tiiviissä kosketuksissa keskenään. Tauteja suuremman terveysriskin muodostivat onnettomuudet, taistelut ja ravinnon puute. Väkimäärä pysyi pienenä, koska ihmisten keskimääräinen elinikä oli lyhyt.

Maanviljelyn ja karjanhoidon myötä ihmisten ja eläinten yhteiselo tiivistyi, väestömäärä kasvoi ja entistä suurempien ihmisryhmien keskinäinen yhteydenpito tuli mahdolliseksi kylä- ja kaupunkiasutuksen lisääntyessä. Samalla monet tartuntataudit vakiintuivat kiinteäksi osaksi ihmisten elämää ja kuolemaa. Tyypillisiä tämän aikakauden tauteja olivat esimerkiksi isorokko, punatauti ja rutto.

Teollistuneessa yhteiskunnassa on monia entisaikojen tuhoisimpia tauteja opittu torjumaan tai nujertamaan kokonaan. Kun on päästy perille tautien todellisista syistä, yhä uusia tehokkaita lääkeaineita on opittu valmistamaan synteettisesti. Toisaalta taudit ovat löytäneet uusia leviämisteitä ja kehittyneet entistä vastustuskykyisemmiksi.

Bakteriologisen vallankumouksen myötä tautikäsitykset ovat muuttuneet ja tautiluokitus perinpohjaisesti uudistunut. Vanhimmat tautien nimet ovat peräisin jo antiikin ajoilta, esimerkiksi astma, kolera ja lepra, mutta kun tautikäsitykset ovat olleet näiden syntyaikoina aivan erilaiset kuin nykyään, nimitykset eivät vanhoissa lähteissä viittaa välttämättä niihin samoihin tauteihin, joita ne nykyään merkitsevät. Esimerkiksi kolera on aiemmin voinut tarkoittaa mitä tahansa tautia, johon on liittynyt pahoinvointia, vatsakipuja ja ripulia.

Agricolan aikana pelätyimmät taudit olivat tyypillisesti esiteollisen ajan tartuntatauteja (punatauti, rutto, spitaali), joita mainitaan myös Raamatussa. Näiden lisäksi tavallisia olivat erilaiset sisäisistä tai ulkoisista syistä aiheutuneet vammat ja vaivat, esimerkiksi epäterveellisen ravinnon aiheuttamat vatsavaivat, loukkaantumisesta johtuneet murtumat, erilaiset ruhjeet, haavat ja näihin liittyneet tulehdukset (märkä, paisuma, veripahka).

Tauteja saatettiin nimittää tyypillisten oireiden mukaan (palavus, polte, vilutauti). Nykyään tiedetään, että hyvin monet eri taudit voivat aiheuttaa kuumetta ja vilunväristyksiä. Taudin syynä saatettiin pitää esimerkiksi taivaankappaleiden vaikutusta (kuuntaudillinen) tai sitten kuolleen tai muun saastaisen olion kosketusta (saastainen, saastutettu). Taudit saatettiin nähdä joko Jumalan lähettäminä koettelemuksina tai rangaistuksina (Herra löi rutolla) tai merkkeinä siitä, että Perkele tai muu paha henki oli ottanut ihmisen valtaansa (Pirulta riivatut).