Mistä kertovat suomen ja viron vanhojen tekstien kollokaatiot

KÜLLI HABICHT, VALVE-LIIVI KINGISEPP, PILLE PENJAM ja KÜLLI PRILLOP, Tarton yliopisto
Vanhan kirjakielen päivät 6.–7.9.2007

Esitelmässämme käsittelemme kollokaatioilmiöitä sekä viron että suomen kirjakielen kehityshistorian kannalta olennaisissa teksteissä. Tutkimme kollokaatioesimerkkejä viron puolelta Heinrich Stahlin (1600(?)–1657) ja suomen puolelta Mikael Agricolan (1510(?)–1557) kielenkäytön perusteella. Molemmat miehet ovat oman kirjakielensä perustajia sekä kirkollisen kirjakielen edustajia, joiden teokset loivat omana aikanaan vahvan tradition.

Kollokaatiolla tarkoitetaan kahden tai useamman sanan luonnollista ja konventionaalista taipumusta esiintyä vierekkäin useammin kuin olisi satunnaisesti odotettavissa. Ilmiö on erittäin hyvin havaittavissa korpusteksteissä, joista olemmekin hakeneet sanojen aeg (aika), inimene (ihminen), sõna (sana) ja rahvas (kansa) yhteydessä esiintyviä kollokaatioita. Näiden taajakäyttöisten substantiivien perusteella haluamme verrata, minkälaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia kirjaviron ja kirjasuomen alkuvaiheiden kollokaatioissa ilmenee. Kollokaatioita lähestymme sekä leksikaalisesta että kieliopillisesta näkökulmasta eli tarkkailemme tutkittavien sanojen funktioita sekä leksikaalisissa että kieliopillisissa käyttöympäristöissä.

Olennaisena lähtökohtana on sanojen yhdessä esiintymisen taajuus. Analysoimme vain sellaisia tapauksia, jotka esiintyvät tutkittavissa teksteissä enemmän kuin kolme kertaa ja jotka ovat kieliopillisesti korrekteja sekä leksikaalisesti sisällöllisiä yhtymiä.

Haluamme verrata, ilmeneekö suomen ja viron kirjakielten alkuvaiheiden teksteissä yllä mainittujen kollokaatioiden kannalta erilaisuuksia, ja pohtia sitä, mistä ne johtuvat.