Epäsäännölliset vastoinkäymisyys-tyyppiset johdokset vanhassa kirjakielessä

TANJA VAITTINEN, Turun yliopisto
Vanhan kirjakielen päivät 6.–7.9.2007

Mikael Agricolan Rucouskiriassa (1544) on neljä muodostustavaltaan erikoista -misuus-, -misyys-loppuista sanaa: kuolemisuus, kuulemisuus, myötäkäymisyys ja vastoinkäymisyys. Sanat perustuvat verbikantaan, niissä näyttää olevan -minen-teonnimijohdin, mutta lisäksi sanojen lopussa on ominaisuudennimijohdin -uus, -yys. Lopputulokseksi saatu (ominaisuudennimi)johdos on siis muodostettu teonnimestä. Kuolemisuus- ja kuulemisuus-johdoksilla on nykykielessä ja myös vanhassa kirjakielessä vastineet, jotka ovat rakenteeltaan selviä ominaisuudennimiä. Kuolemisuus-johdoksen vastine on kuolevaisuus ja kuulemisuus-sanan vastine on kuuliaisuus. Myötäkäymisyys ja vastoinkäymisyys ovat lähempänä teonnimiä, sillä niiden vastineita ovat etenkin vanhassa kirjasuomessa teonnimijohdokset myötäkäyminen ’menestys, onni’ ja vastoinkäyminen ’epäonni; onneton tapahtuma’. Johdokset hämärtävät ominaisuudennimien ja teonnimien rajaa, joka nykykirjakielessä on selväpiirteinen, ja esimerkiksi Isossa suomen kieliopissa todetaan, ettei teonnimistä voi muodostaa ominaisuudennimiä.

Miten Agricola on tullut muodostaneeksi tällaiset johdokset? Vastauksen löytämiseksi täytyy pohtia niitä syitä, joita epäsäännöllisyyden ja erityisesti epäsäännöllisesti muodostettujen johdosten taustalla ylipäätään on. Jotta tähän epäsäännöllisyyden olemukseen pääsisi käsiksi, täytyy tarkastella tarkemmin -misuus-, -misyys-loppuisia johdoksia. Tämä on mahdollista muutenkin kuin Agricolan aineiston pohjalta, sillä vanhan kirjasuomen ja varhaisnykysuomen teksteissä on ainakin kolmisenkymmentä verbikantaista ja -misuus-, -misyys-loppuista johdosta. Tutkimusaineistona muutama kymmenen sanaa on sopivan suuri, mutta kirjakielen sanaston kannalta vastoinkäymisyys-tyyppiset johdokset ovat marginaalisen pieni johdosryhmä. Yleensä -misuus-, -misyys-johdosten esiintymät ovat teksteissä yksittäisiä, mutta C. A. Gottlundin Otavassa esiintymiä on seitsemän. Tästä voisi päätellä, että -misuus-, -misyys-johdokset ovat kulkeutuneet teksteihin sellaisten kirjoittajien kautta, jotka eivät ole osanneet suomea täydellisesti. Väitteen uskottavuutta näyttää kuitenkin horjuttavan se, että Elias Lönnrotinkin kirjoituksista löytyy pari -misuus-, -misyys-johdosta. Gottlundin Otavalla on keskeinen sija tutkimuksessani, sillä Otavasta löytyy havainnollisia esimerkkejä yhdestä sellaisesta mekanismista, jolla epäsäännöllisiä johdoksia syntyy ja jolla epäsäännöllisiä johdoksia tulee kirjakieleen.