Yleiskielen seuranta: talkoohavaintoja 3

22.6.2016

Kielitoimiston yleiskielitalkoisiin on tullut paljon havaintoja myös puhutusta kielestä, esimerkiksi toimittajien ja haastateltavien puheesta radiossa ja televisiossa. Monet puhuttua kieltä koskevat havainnot liittyvät sellaisten sanojen ja rakenteiden käyttöön, jonka tuntuvat turhilta sanottavan sisällön kannalta. Tässä kerrotaan muutamasta piirteestä, joihin useat ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota.

Se-sanastako määräinen artikkeli?

Monia havaintoja on kertynyt siitä, että puheessa käytetään sanaa se substantiivin edessä samaan tapaan kuin määräistä artikkelia esimerkiksi englannin kielessä. On myös pohdittu, onko tällainen se-sanan käyttö tullut suomenkieliseen puheeseen englannin tai ruotsin vaikutuksesta.

Kun nostetaan tililtä se viimeinen satanen.
Tämä voide kiinteyttää ja vahvistaa sitä ihoa.
Ei sitä kielellistä taitoa ole koskaan liikaa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Ritva Laury, joka on tutkinut se-sanan käyttöä substantiivin edessä (1996), on löytänyt näitä se-sanoja jo 1800-luvulla muistiin kirjoitetuista kertomuksista. Kertojat käyttivät niitä viitatessaan aiemmin mainittuihin henkilöihin tai kertomuksen kannalta keskeisiin asioihin (Nee kaks fiinii sisart meni kans sinn, mutt ei hee meinannukkan päästä sitä Tuhkimust sinne).

Nykyisessä puhutussa suomessa se-sanan käyttäminen substantiivin edessä on keino ilmaista, että viittauksen kohteena oleva asia tai henkilö on jo kuulijalle tuttu, useimmiten sellainen, josta on ollut aiemmin puhetta. Se-sanaa käyttämällä voi esimerkiksi tarkentaa, kenestä puhutaan (Tapasin eilen sen maalarin = ’en ketä tahansa maalaria vaan sen, jonka sinäkin tiedät’). Se-sanan merkitystä havainnollistaa myös esimerkiksi lääkärin kysymys potilaalle:

Onko teillä nyt ollut sitä särkyä? (Vrt. Onko teillä nyt ollut särkyä?)

Kysymyksen se-sana voi olla lääkärin tapa osoittaa, että hän muistaa potilaan aiemmin kertoneen särystä.

Substantiivin edessä käytetyllä se-sanalla voi siis ilmaista, että puheena oleva asia kuuluu jo ennalta keskustelijoiden yhteiseen tietoon. Jotta se-sana säilyttäisi tämän ilmaisuvoimansa, sitä ei kannatakaan laittaa joka paikkaan.

Puheen lohkeamia

Yleiskielitalkoisiin on tullut useita havaintoja myös siitä, että puheessa sanottava saatetaan pilkkoa ikään kuin kahteen osaan. Ensin mainitaan puheenaihe ja vasta sen jälkeen siitä kerrotaan jotain.

Lintujen kevätmuutto, se on juuri alkamassa.
Suomen joukkue, se on nyt kovassa vedossa.
Tuuli, se on lännestä.

Tällaista sanottavan pilkkomista on huomattu toimittajien puheessa radiossa ja televisiossa, esimerkiksi urheiluruudussa, säätiedotuksissa ja uutisissa.

Eräs yleiskielitalkoisiin osallistunut kertoo myös toisenlaisesta sanottavan pilkkomisesta. Siinä puheena olevan henkilö, esine tai asia nimetään vasta sen jälkeen, kun siitä on ensin sanottu jotain.

Se on nätti, tuo takki.
Tämä on hyvää, tämä keitto.

Rakennetta aloittaa se-, tämä- tai tuo-pronominin sisältävä lause (Se on nätti). Sitä seuraa täsmennys, jolla kerrotaan, mihin pronominilla on viitattu (tuo takki). Ilmiön havainnut kirjoittaa: ”Itsekin käytän tätä lauserakennetta enkä tiedä, mistä se tulee.”

Kielentutkijat nimittävät molempia edellä mainittuja rakenteita lohkeamiksi. Kirjoitetun kielen näkökulmasta ne tuntuvatkin oudoilta. Puhutulle kielelle on kuitenkin ominaista, että tietoa annostellaan, mikä auttaa sekä puheen tuottamista että sen vastaanottamista. Siksi myös tällaiset monien huomiota kiinnittäneet lohkeamat ovat puheessa yleisiä.

Ensin mainittu lohkeama (Lintujen kevätmuutto, se on juuri alkamassa) on tapa aloittaa puheenaihe. Sillä puhuja voi ilmaista, että on aloittamassa uutta asiaa, sekä esitellä puheenaiheen kuulijalle. Puhutussa kielessä tällainen aloitus toimii samaan tapaan kuin kappalejako kirjoituksessa. Se auttaa puhujaa ja kuulijaa jäsentämään keskustelun kulkua.

Jälkimmäinen lohkeama (Tämä on hyvää, tämä keitto) on taas puhujan keino varmistaa yhteisymmärrys puheenaiheesta. Koska puhetta ei voi pyyhkiä pois kuten kirjoitusta, sitä muokataan samalla, kun sitä tuotetaan. Täsmentämällä jälkikäteen, mihin on viitannut, puhuja voi korjata tilannetta, jossa kuulija ei ehkä tiedäkään, mistä puhutaan.

Vastauksen alussa no

Monet ovat kiinnittäneet huomiota myös siihen, että radion ja television haastatteluissa vastaukset on tapana aloittaa sanalla no:

No tämä asia voidaan nähdä monella tavalla.

On pohdittu, miksi puhujat eivät mene suoraan asiaan vaan vasta turhalta tuntuvan täytesanan kautta.

Eräs no-sanan käyttöä seurannut havainnoija arvelee, että no voi välittää useammanlaisia viestejä. Se voi kertoa, että vastauksen pitäisi olla kaikille itsestään selvä, mutta toisaalta myös, ettei puhuja ole varma vastauksestaan ja tarvitsee hetken miettimisaikaa. Nämä arvelut osuvat hyvinkin oikeaan, kun niitä vertaa siihen, mitä kielentutkijat ovat saaneet selville no-sanan käytöstä.

Vastauksen aloittaminen no-sanalla ennakoi usein laajaa ja monipolvista vastausta. Se kertoo siitä, että vastaajan näkökulmasta kysymykseen ei ole mitään lyhyttä, helppoa tai yksiselitteistä vastausta.

No-sanan käyttäminen on tyypillistä esimerkiksi silloin, kun vaihdetaan kuulumisia, ja vastaus sisältää pienen kertomuksen (Miten teidän loma meni? No ihan mukavasti. Oltiin mökillä ja sitten – –). No-sanalla aloitetaan usein myös vastauksia, joilla kerrotaan taustatietoja tai kuvaillaan jotain.

No-aloitus on sen sijaan harvinainen sellaisissa vastauksissa, joilla kysyjälle kerrotaan jokin tarkka, yksittäinen tieto (Milloin olet tulossa? Puoli viiden maissa). Toki tällaistenkin vastausten alussa voi olla no, mutta silloin se vihjaa siitä, että kysymys on ollut jotenkin yllättävä. No voi esimerkiksi välittää juuri sen viestin, että vastauksen pitäisi olla itsestään selvä (Milloin olet tulossa? No puoli viiden maissa, niin kuin jo sanoin).

Koska haastattelujen tarkoitus on useimmiten se, että haastateltava kertoo näkemyksistään, kuulumisistaan tai mielipiteistään, vastaukset kysymyksiin ovat laajoja ja monipolvisia. Siksi ei ole sattumaa, että juuri haastatteluissa ”yhden käden sormilla voi laskea ne kerrat, jolloin no-sanaa ei tule”, kuten eräs yleiskielitalkoisiin osallistunut kuvaa.

Puheesta kirjoitettuun kieleen

Vaikka Kielitoimistossa seurataankin ensisijassa sitä, miten kieltä käytetään kirjoitetussa yleiskielessä, myös puhuttua kieltä koskevat havainnot ovat arvokkaita. Puhutun kielen ilmauksia, piirteitä ja rakenteita voidaan käyttää kirjoitetussakin kielessä, kuten talkoohavaintoja lähettäneet ovat huomanneet. Usein niitä käytetään tyyliltään vapaammissa teksteissä, esimerkiksi tekstiviesteissä ja sosiaalisen median keskustelufoorumeilla, mutta ne voivat siirtyä myös kirjoitettuun yleiskieleen ja asiateksteihin.

Monet puheelle ominaiset piirteet ja rakenteet liittyvät siihen, että puhuminen on erilaista toimintaa kuin kirjoittaminen ja sillä on erilaisia tehtäviä. Puhe on aina sidoksissa aikaan ja paikkaan, puhetilanteeseen ja sen osallistujiin. Sen vuoksi monetkaan puhutun kielen piirteet eivät sovellu kirjoitettuun kieleen, ainakaan asiateksteihin. Mutta joissakin tekstilajeissa, esimerkiksi kolumneissa, puhutun kielen piirteitä voi hyödyntää. Niillä on mahdollista luoda tekstiin henkilökohtaista sävyä ja tuoda näkyviin oma ääni ja yhteinen kokemus.

Tämä juhannus, se on vuoden parasta aikaa. Hienointa on kokko ja se kirkkaan kesäyön valo. Ja jos ei ole kirkasta, sekin on kesää, se sade.

Talkoot jatkuvat

Yleiskielen seurantatalkoot jatkuvat. Kaikki havainnot ovat hyödyllisiä, myös uudet havainnot tässä tekstissä mainituista piirteistä. Havaintoja voi lähettää lomakkeella, johon on linkki alla.

Lisälukemista

Laury, Ritva 1996: Sen kategoriasta – Onko suomessa jo artikkeli? Virittäjä 100: 162–181.

LIISA RAEVAARA