Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista virkakielestä

Tältä sivulta löydät uutisia virkakielestä. Kolumneja virkakielestä julkaistaan Hyvää virkakieltä -palstalla ja blogitekstejä Kapulat kielestä -blogissa.




Virkakieliuutisia

7.11.2019 11.40

Vuoden selväsanainen on Sami Virta

Virta on selkokielen kokemusasiantuntija.

Vuoden 2019 selväsanaiseksi on valittu Sami Virta. Virta on tuonut selkokielen koulutuksiin kehitysvammaisen kokemusasiantuntijan näkökulmaa yli kymmenen vuoden ajan. Virta on muun muassa kouluttanut vanhus- ja vammaistyön lukutukia (lukutuki auttaa asiakastaan lukemisessa) ja terveysalan opiskelijoita selkokielen osaajiksi. Koulutuksissa Virta kertoo, mihin hän itse tarvitsee selkokieltä.

Palkinto luovutettiin Selkokielestä kansalaistaito -seminaarissa Lauttasaaren kartanossa 7.11.2019. Palkinnonsaajan valinnut yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä perusteli valintaa muun muassa näin:

”Sami Virta on tuonut selkokielen koulutuksiin kokemusasiantuntijan näkökulman yli kymmenen vuoden ajan. Hän kertoo, mihin hän itse tarvitsee selkokieltä ja miksi on tärkeää, että selkokielisiä palveluita on tarjolla yhteiskunnassa. Samin puheenvuorojen kautta selkokielen merkitys yhdenvertaisuuden edistäjänä avautuu kuulijoille aivan uudella ja syvästi koskettavalla tavalla.”

Kokemusasiantuntija Sami Virta. Kuva: Katja Halinen, Yle.
Kokemusasiantuntija Sami Virta. Kuva: Katja Halinen, Yle.
Vuoden selväsanainen valittiin kolmen ehdokkaan joukosta. Selkokielen neuvottelukunnan esiraati nosti Virran lisäksi ehdokkaiksi Tiedekeskus Heurekan ja Helsingin yliopiston Klaara-verkoston.

Vuoden selväsanainen -palkinto jaetaan henkilölle tai taholle, joka on toiminnallaan edistänyt selkokielistä tai helposti ymmärrettävää viestintää tai kulttuuria. Selkokeskus jakaa palkinnon joka toinen vuosi selkokielen edistäjälle. Joka toinen vuosi Vuoden selväsanaiseksi valitaan puolestaan hyvän virkakielen edistäjä. Tällöin palkinnon jakaa Kotimaisten kielten keskus.

Lisätietoja

Leealaura Leskelä, Selkokeskuksen kehittämispäällikkö

puh. 09 3480 9241, leealaura.leskela[ät]kvl.fi

Sami Virta

puh. 044 971 2696

Muokattu 7.11. Muokattu Selkokeskuksen sivuille vievää linkkiä.


Palaa otsikoihin