Vihdin näyte
Vihdin murre kuuluu lounaisiin välimurteisiin.
Hilma Lehtoranta (HL), s. 5.3.1893 Vihdissä.
Haastattelu on tehty 18.3.1964 Vihdin Pakaselan kylässä, haastattelijana Pekka Lehtimäki (PL).
Signum: 3367: 2.
PL: Puhuttiinko kuulkaa semmotest kum parast? Että semmonen, haltijaolento olis?
HL: èm mää parast_ol kuullu mut, kyl mää olem miäshaltijaas kuullup puhuttavan_et tota,. ja minum puhui isäinikiŋ ku hei oli lapsii nin, hei oli koton, lapsek keskenäs ja. sit tuli semmonen_ovem päälä semonev valkuinen sanoi. äiti, heittii an sanoi et täytyy ol̆lak kauniistas ettei tul, mitääm peljätyst heitil.
tuli sit semmonen_oli val- iha valkuinej ja iso sanoi ja, kolisti koviin sit sanoi mut hee ei uskaltan̆ne avaas sit ovee ku heittiii oli kiältty avamast_et, enneeŋku, omat vanhem̆mat tulee. sit se meni siiheŋ ku hei meni ikkunaan ni kattelemaan ni, meni semotel vanhal larom plassil mikä oli hävitetty ja telläi siihem maata ja hee ei nähneet_yhtääŋ koska se siik katoi vaik hei miiŋ katoi ettei heit taukoneet_olleŋkaaŋ kattomast. ni siit se hukui.
mùt_em mää itte ol mitään nähny muk ku, mää tual kaharil_oli meittii oli paljo nuarii ja, hal̀itusväki oli, hankoniämes ja, oli uurevvuaren_yä ja, pelattii semost mustaa maijaa kun_oli tomotteen,. kun_ennev vanhaan_oli toppisokerii ni, semost, kovaa paperii ni tehtii sihe semonem musta maija ja, sitä pelattii se voitti sit ta-,. taikka se hävei niiŋ kuka sai sem mustam maijaj ja.
sit tuli semmonen_ek kun lähti siik kyäkin säŋkyst misä ain sit se, köksä makai ni, siit lähti ja se säŋky rutisi juur niiŋku se os hajonnu oikei semost rutinaa piti ja sit se meni, ruakasaliij ja siit väli(eteiseej ja siit_aiv vinttiin sit ja se kuului ne askelat se oli oikeiŋ niiŋku se os_olluk kivest, ne aim painoi joka kerran_oikeer rytkätti sil viisiiŋ ku se meni ja n_oli harvat askelat. tuli meitiŋ kohrallai sit juur sihem pöyräm päällä, misä meip pelain sitä mustaa maijaa m̥t kyl mei mustam maija hellitij̆̀ ja. (– –) mitääm muuta mää en_ol kuullu eŋkä nähnyk koskaa.
et tota,. et sanotaan_ek kun miäshaltijà et se o hyvä mut jos on naishaltijaa ni se on sit paha et joka huannees piräis_olla haltija. mut_em mää o koskaan nähny eŋkä mitään muuta kuul̀ukkan eŋkä mää vaam pirä väliikäŋ kU, mää olen_arka. èt tota jos semosen näkee ni. eikä suŋkaan niit_enään_olekkam̳ eikä nee näyttä(ytys ne oli vanhaan_aikaan_ihmiset uskoi kaikkii ja, puaskaroivat ni nee uskoi kaikkii ni kaikkii oliki.
kyl ne nykki sanoo et_on,. tos_oli – – [sukunimi poistettu; adessiivi] semonem miäs ku luki mustaa raamattuu ni se ei, yällä nukkunu yhtääm päiväl se makai sano ”et_ei hän̬ saa yällä nukuttuu”. ja minun setäiniki puhui sitten_ek ku ne, vanhal-, vanhaan_aikaan_oli varastettu hevonen, varsoinas jostain talost ja, sit se miäs meni, ni noiran tyjöön sit nin, noita sanoi ”et_ei hä sitä nyt tiärä mut tulee niiŋko huamisaamun sit, nin hänem puheel̆las ni kyl hän sit sanoo misä se o”.
ja, sit se miäs meni,. ei mennykkä kotijas sitte se meni vaan sen noiran, navettalatoon sit. ja sik ku kellot tuli kakstoist ni se noita tuli sit rampillas [= portailleen] ja, oli raamattu olluk käres sit ja, se pani sej̆ jalka(es_alla jA, seisoi sem päällä ni sit tuli niiŋ kova kohina sit. ja, sit tuli semmonen_elävä kum puhui sit misä se on_et, misä niitys se ov varsas kans sit, niin tota,. mut_oli sanonus sit_et se miäs kuutelee sen ny ja.
sit se kuka on tää kysyn̆ny. ni sè, piti se noita sanomaan̬ (et) ”meä [sic!] kiärän niskap poikki” ni sano ”ei sinnem pääse et se oŋ kolmel lukun takA”. ja sano et, se sano et,. et se piti ollat tosi asi(à ettei se ol mikääv valhEE(T).
se miäs meni vaaj ja otti hevosen siält ja lähti koti(as_et se oli niiŋku siunannu ittes sit_et ku se oli muka kolmel lukun taka. (– –) et tota syränyän_aikan se ol semonen sik ku se tallai raamattus pääl̆lÄ. mut se vakùtti et se oli totta.
Litterointi teoksesta Vihdin murretta. Suomen kielen näytteitä 5, s. 18–21.