Liedon näyte
Liedon murre kuuluu lounaisiin välimurteisiin.
Juho Jokila (JJ), s. 8.12.1876 Liedon Kaurinkosken kylässä.
Haastattelu on tehty 30.6.1966 Liedon vanhainkodilla, haastattelijana Jorma Rekunen (JR).
Signum: 6023: 1.
JR: Niin nel lampaat, [susia] pakkoom menivät?
JJ: nii, menivät ne aeraŋkulmaa saakka mut_ei ne osanne sit va,. ja lampaall_òli simmone sisù kans sit, konn_ei, hän näkè ett_ei häm miheŋkäm paasnyk konn_e häj juaksemises pärjänny eikä, eikä aerois tarvinu - lammasham mèni päi sit vaaj ja töppäs tomttòn, konttìs maahà. ja sè, oli hänè miälest ni ihmèlist, et ko se, pualustus tulè nin̬ se tulè sit vaaj ja se on sit simmone, mimmone hän_on sit mut jokàne näyttää sen sit sev viimese mahtavutes vaa.
hjuu ja sit, susì karas, niskaŋ kiij ja löi tomttò, ylì selkäs sit löi päähä, taik nummee seljäläs ni(et, yhtikä muuta ko jymä̀tti ja, ja jätti sihej ja sit, kahmasi toise. konn_ei toisekka menneep pakkoo sik ko ne olìt niim peljästyksis. sit toise, sit hän huusi si jo ek kyl, et_"älä̀ kaikkì nutìkoittè!" sit se, kolmas jäi sit_ottamat ja,. ja enèmä niit lampaall_òli niin mutt_et, susìki sit kans pelkäs. mut, sitä̀ em ma muista jos, susì yhre sit mahro härìsäs viärät taik, kui sel lait_ol mut_ei suŋka susì sentä̀ nii rohki(a ol_että niit, siit_ols_ottanu juur. m̥.
JR: Kävikös se susi, lehmän kimppuun?
JJ: ei se pal lehmä̀tteŋ Gimppuun_oik̆keŋ käynys suŋkà. mùtta ko, kyl se joskus_òli vähä ahristanu mut lehmät_olìvak kans nii, tottunu et ne menìt sik kans kaikki yhteel laumaa ja persèt_oli, rik-, riŋki sisä̀pual sit ja siin sit, ko(ètettin_ollap piikit karhi(anas. mut pikkuvarsalihà sè pìti ollas sit kovi hyvä̀ et niit se ahristi kamàlasti. että va-, he(ònen_òli hukas ko sill_oli pikkuvarsa. et sen see sit tahro väkìsin_otta.
tommotton_ooli välist jokù laròseinäviärikin_et, ko he(ònen_ol saanu, varsam persees taik(ka) sit seinää va-, seinnää vastà sit ja löi se hyppäs sii sit koko, ajà sit_etùkäpä̀lilläs_ylö̀s ja alès sit ja susi, meeni sinne ja tänne juaksi ai siit, ohìtte ja pìti siit sit kraapasema. mut jokù he(onen_òli pelastan̆nuv vaaŋ kun_ooli ollu oike, nuar ja hywä he(one, ettei susì saanuk kii. ja susì òli he(òseŋ kanh, he(oseŋ kurkus kans kovà olluk ko se sai, täält sik kraapastùu nämät, valtasuanep poikki ni, ei se he(osel mittä, hywä̀ ollu.
JR: Puhuvatko ne, vanhat että, susi olis ihmis-, ihmistä, ihmisen kimppuun, käyny?
JJ: ei, ei ne ihmisille o-, ollu ollu ko jossaan se ooli sit_ollu, sii vähä enneŋ ko nep pois men̆nìt suret, jottà lapsì vähä ollu ahristanne mut,. ja kyl ne sit joŋkun_òli syänee jossàn_erä̀maan korves mut, ei ei simmottòŋ kon nes saanee niit_olsivat. vaikk_ei sillon_ollum mittä̀ŋ kiartokoului eikä semmottii. eikä sillon_olis kaa-, semmone luannistanukkaŋ kukà kakàrist_olis, mettäpolùl_uskaltannu mennä. hjuu.
Litterointi teoksesta Liedon murretta. Suomen kielen näytteitä 38, s. 3–5.