Pyhistä kirjoituksista tekstiuskovaisuuteen
Palvelusuunnitelma, varhaiskasvatussuunnitelma, esiopetussuunnitelma, huoltosuunnitelma, hoitosuunnitelma, kuntoutussuunnitelma, aktivointisuunnitelma, kotoutumissuunnitelma, työnhakusuunnitelma ja vielä jätteidenkäsittelysuunnitelmakin.
Asiakastyön arviointi, alkuarviointi, laatukriteerit, asiakasprofiilit, potilaskertomus, hoitotiivistelmä, omaishoitosopimus, hoito- ja kasvatussopimus, toiminta-ajatus, toiminta-ohjelma, strategia, visio, missio.
Yhä useampi ala sisältää nykyään kirjoittamista ja yhä useammassa työssä aika menee tekstien parissa. Kirjoittamiseen ja kirjaamiseen menee paljon aikaa myös aloilla, joissa työn ydintä on ihmisen kasvokkainen kohtaaminen, koskeminen ja hoivaaminen.
Jos tekstejä ei kirjoiteta, niitä suunnitellaan, niistä puhutaan, niistä kysytään ja niiden pohjalta vastataan. On yhä tavallisempaa, että säädöksissä ja työn kehittämisessä erilaisten asioiden ratkaisuksi esitetään se, että laaditaan suunnitelma, suositus tai ohjelma, siis teksti.
Uusia, pakollisia tekstitöitä velvoitetaan tekemään, vaikka työntekijöistä olisi pulaa tai väkeä suorastaan vähennettäisiin.
Me maallistuneet suomalaiset olemme tekstiuskovaista kansaa.
Uskomme, että kun asiasta on mustaa valkoisella, se on hoidossa, todellisuus on hallinnassa ja ristiriitoihinkin on sopivasti varauduttu.
Vanhuspoliittista strategiatyötä, vanhuspoliittista ohjelmaa tai laatusuosituksia voidaan ihan tosissaan esittää ratkaisuksi siihen, että monet vanhukset eivät pääse lainkaan ulos. Näiden tekstien ajatellaan jollakin tavalla auttavan ikäihmiset vuoteensa pohjalta.
Toisin kuin nauhoittamaton puhe, kirjoitus elää ajasta ja paikasta riippumatta. Usein uskotaan, että tekstiä myös tulkittaisiin ajasta ja paikasta riippumattomasti.
Samoin uskotaan, että jokaisella tekstillä olisi oma, juuri siihen tekstiin syventyvä lukijansa. Että kun esimerkiksi päiväkotiin tulee uusi sijainen, hän aamun aluksi ottaisi, lukisi ja opiskelisi jokaisen kahdenkymmenenneljän lapsen varhaiskasvatussuunnitelman, hoito- ja kasvatussopimuksen ja pinon muita tekstejä. Kas näin ajatellaan, että päiväkotiin tulee laatua ja asiakaslähtöisyyttä.
Lujassa on myös usko siihen, että todellisuus voitaisiin sellaisenaan vangita paperille tai tietokoneelle. Että olisi olemassa puhtaita faktoja, tosiasioita, joita voisi sellaisenaan kerätä. Että kirjoittaja ja tämän kielelliset valinnat eivät vaikuttaisi siihen, miten faktat tulevat kirjatuiksi.
Uskotaan myös, että vaikka yhtä tekstiä tehdään yhä useamman toisen dokumentin pohjalta, asiat siirtyvät paperilta toiselle, uusiin yhteyksiinsä muuttumattomina ja vääristymättöminä ilman välittäjän vaikutusta.
Ajatus siitä, että kirjoitettu sana on totta, on vahva ja vanha. Tekstiuskovaisuudessamme olemme osa sitä sukupolvien ketjua, joka on kasvanut kirjalliseen kulttuuriin kirkollisten tekstien kautta. Kosketus kirjoitettuun sanaan on alkujaan saatu pyhistä teksteistä. On piirejä, joissa yhä edelleen ajatellaan Raamatun olevan Jumalan sanelemaa tekstiä, joka on sana sanalta totta eikä vertauskuvallista.
Yllättäen tämä ei tunnukaan niin vieraalta nykyajattelulle. Yhä lisääntyvää tekstien määrää ei voi selittää muu kuin järkkymätön usko tekstien totuudellisuuteen ja kaikkivoipaisuuteen. Usko siihen, että teksteihin kirjattu asia on riippumatonta kirjoittajastaan ja lukijastaan ei ole kaukana tavasta selittää Raamattu kirjaimellisesti.
Aikamme hallinnolliset tekstit ovat kuin pyhiä kirjoituksia, joita laatii ja tulkitsee virkakielen munkkilatinaan vihkiytynyt joukko. Muiden tehtäväksi jää toteuttaa käskyt, jotka yhä useammin ovat toisten lähes samankaltaisten tekstien laatimista. Pyhiin hallinnon teksteihin vihkiytyneet antavat muille kaavat ja sanat, joita näitä uusissa teksteissä on käytettävä.
Aikojen alussa oli sana ja sen jälkeen tuli valkeus. Nyt sanaa seuraa vain loppumaton toisten sanojen tulva.
Aikojen alussa oli sana – ja nyt meillä on valtavasti tekstejä.
ULLA TIILILÄ
Esitetty Ylen Radio 1:ssä 6.7.2007