Turvallisuus, turva on yksi ihmisen perustarpeista

Turvallisuus, turva, on yksi ihmisen perustarpeista. Se on myös yksi niistä sanoista, jotka ovat olleet mukana Suomen kirjakielessä alusta asti. Esitän nyt muutamia esimerkkejä turva-alkuisten sanojen  käytöstä  Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tekstianeistossa.

Vanhan kirjasuomen aineisto koostu teksteistä 1500-luvulta 1700-luvun loppuun. Täältä löydämme mm. tiedon, että turva- alkuisia sanoja esiintyy Agricolan teksteissä 58 kertaa, lähinnä Jumalaan turvaamisen merkityksessä, esimerkiksi seuraavasti  – mukautan esimerkin omaan suuhuni sopivaksi:

Maijstacat ja catzocat / quinga swlaijnen HERRA ombi / Autuas on se / ioca henen pällens turwa. Mutta Jotca turwauatomain Töijdhens pälle / iotca quitengin turhat ouat / euet he Armo tottele.

1600- ja 1700-luvun asetusteksteissä valtakunnan turvallisuus on säännöllisen huolen aiheena. Asetusteksti vuodelta 1742 kertoo, että esivalta, tässä tapauksessa Ruotsin kuningas Fredrik ensimmäinen, huolehtii omistaan:

Että Meidän Waldacundamme, Caickein Teidän rackan Isänmaanne onni ja

turwallinen olo, ynnä sen edesauttamisen canssa, on Meidän wilpitöin

ja aina tarcoitettu silmämäärämme;

Pääosin 1800-luvulta peräisin olevista varhaisnykysuomen aineistoista löytyy myös näkökulmia turvallisuuteen.

Turun Viikko-Sanomat kehottaa vuonna 1823 kansaa turvaamaan viisaampiinsa sairauden ja hädän tullen:

– – ei mahda sairaat ettiä itte-viisasten ämmäin ja muitten kelvottomain

parantajain apua, jonka he usiasti saavat hengellänsä maksaa, vaan

luottakoon yhteinen kansa turvallisesti kunnioitettavaan Pappis

säätyyn ja muihiin maalla oleviin ymmärtäväisiin Herras ihmisiin – –

1800-luvulta löytyy myös sellaista pohdintaa, joka ei paljon poikkea monista nykyisin kuultavista talouspoliittisista mielipiteistä. Seuraava kappale on Agathon Meurmanin 1878 ilmestyneestä teoksesta Veroista Suomessa joka osaltaan pohtii sitä, mitä ihmisten kuuluisi veroilla saada, ja määrittelee sivumennen myös sen mitä kuuluu yleiseen turvallisuuteen.

Jyrkimmät vakuuttavat, että valtion tehtävä on ainoastaan yleisen turvallisuuden suojeleminen, jonka vuoksi valtion toimialaan ei kuuluisi muuta kuin yhteisen sota- ja poliisivoiman sekä oikeushoidon ylläpitäminen.

1800- ja 1900-luvun vaihteeseen sijoittuvassa klassikkoaineistossa puolestaan korostuu henkilökohtainen turvallisuus, niin kuin kaunokirjallisuudesta voi olettaakin. Minna Canthin 1892 ilmestyneessä Agnes-kertomuksessa turvallisuus ja eksistentiaalinen ahdistus löytävät toisensa tässä puheenvuorossa.

– Entä jos –? Jos te muuttuisitte täällä omassa pesässännekin, täällä pikkukaupungin  turvallisuudessa. Mitä silloin sanoisitte? Jos te yht'äkkiä, kesken tukevia periaatteitanne – heräisitte ja löytäisitte itsenne: vallan toisena ihmisenä?

1930-luvulla kerätyssä Sanaparsikokoelmassa turvallisuus sananmuotona on harvinainen, mutta hakemalla turva-alkuisia sanoja löydämme turvallisuuteen liittyviä sanontoja. Muun muassa seuraavat Hausjärveläiset sananparret pohtivat asiaa.

Mikäs sen turvallisenpi ja rauhallisenpi paikka on, kun sänky - mutta siihen sentään kaikki enenpi ihmisiä kuolee.

Joka sontiaiseen turvaa se paskakasaan lennähtää.

Presidenttiaineiston ensimmäiset turvallisuus-osumat ovat presidentti Kallion puheesta vuodelta 1940, taustana oli silloin talvisodan syttyminen.

Vuosisatojen kokemuksesta tajusi kumminkin Suomi mistä oli kysymys. Rauhaa rakastavana kansana se koetti kumminkin saada meille esitetyt

vaatimukset neuvottelujen kautta sovitelluiksi, mutta Neuvostoliiton

näennäiset ehdotukset osoittautuivat vaatimuksiksi , joilla Suomen

oma turvallisuus ja etu tahdottiin syrjäyttää.

Myöhemmin turvallisuus on saattaanut olla sosiaalista turvallisuutta liikenneturvallisuutta tai – varsinkin 1970 luvulta lähtien – Suomen, Euroopan tai maailman sotilaallista turvallisuutta. Risto Ryti lausuu vuonna 1941.

– – sitä enemmän meillä täytyy olla edellytyksiä päästyämme jälleen säännöllisempiin olosuhteisiin aikaansaada sosiaalista turvallisuutta, joka on välttämätön yhteiskuntamme vakavuuden, suurten kansanjoukkojen viihtyisyyden ja hyvinvoinnin ja koko kansamme olemassaolon edellytyksenä.

Liikenneturvallisuudesta puhui Urho Kekkonen vuonna 1973 puheessaan:

Vastaavasti tieliikenteessä joukkokuljetusvälineet ovat turvallisempia kuin henkilöautot, mikä oikeuttaa pyrkimään edellisten käytön lisäämiseen.

Myöhemmin turvallisuus-sana on vakiintunut kuvaamaan myös kansainvälisten kriisien hallintaa. Näin Martti Ahtisaari vuonna 1996:

– – maanosassamme voidaan ratkoa vaikeitakin turvallisuusongelmia yhteistyössä, ei menneisyyden uhkakuvia ruokkien ja blokkirajoja seuraten.

Tämä pieni aikamatka tarjosi näkökulmia turvallisuuteen monella tasolla - ainakin henkilökohtaisella, valtiollisella ja kansainvälisellä. Kotuksen aineistoista löytyy todennäköisesti muitakin  näkökulmia – yksin varhaisnykysuomen aineistoissa turva-alkuisia sanoja on lähes 1400 kappaletta.

MIKKO LOUNELA

Esitetty Ylen Radio 1:ssä 1.8.2008