Suomenruotsalaista kielenhuoltoa

Suomenruotsalainen kielenhuolto – mitä sekin mahtaa olla, moni teistä varmaan aprikoi mielessään. Hyvät kuulijat, maassamme huolletaan myös ruotsin kieltä, ja juuri siitä on nyt puhe. Mutta ennen kuin ryhdyn kuvailemaan tarkemmin suomenruotsalaista kielenhuoltoa ja erityisesti yhtä sen osa-aluetta, joukkoviestimien kielenhuoltoa, on ehkä syytä kertoa muutamia perustietoja ruotsin kielen asemasta Suomessa.

Suomessa on ollut ruotsinkielisiä asukkaita jo yli kahdeksansataa vuotta. Nykyään ruotsia puhuu äidinkielenään noin kaksisataayhdeksänkymmentätuhatta henkeä, viisi ja puoli prosenttia maamme väestöstä. Lähes puolet heistä asuu kunnissa, joissa ruotsinkieliset ovat enemmistönä: Pohjanmaan rannikolla, Ahvenanmaalla, Turun saaristossa sekä Länsi- ja Itä-Uudellamaalla. Noin kolmasosa asuu itse asiassa niin vahvasti ruotsinkielisillä alueilla, että he joutuvat vain harvoin tekemisiin suomen kielen kanssa. Ainoastaan runsas neljäsosa suomenruotsalaisista asuu kunnissa, joissa ruotsinkieliset ovat vähemmistönä. Voimme siis olla yhtä mieltä siitä, että ruotsin kieli tosiaan elää Suomessa. Yhtä selvää on, että ruotsin kielen elinehdot ovat hyvin erilaiset eri puolilla Suomea.

Suomenruotsi ei ole oma erillinen kielensä. Kielen näkökulmasta katsottuna se elää symbioosissa ruotsinruotsin kanssa, politiikan näkökulmasta taas suomen kielen kanssa, sillä suomenruotsi heijastaa erilaista yhteiskunnallista todellisuutta kuin Ruotsissa puhuttu ruotsi. Kummastakin näkökulmasta suomenruotsi on vähemmistökieli. Kielellisesti joudumme mukautumaan ruotsinruotsalaisiin normeihin. Ellemme sitä tee, ennen pitkää käy vaikeaksi pitää suomenruotsia täysin käypänä ruotsin standardikielen varianttina. Tämä ajatus on ollut suomenruotsalaisen kielenhuollon perustana kohta yhdeksänkymmenen vuoden ajan, ja sen on jo vuonna 1917 pukenut sanoiksi Hugo Bergroth kirjassaan Finlandssvenska. Samainen ajatus on myös yksi niistä neljästä pääkohdasta, joihin Suomessa toimiva ruotsin kielen lautakunta keskittyi laatiessaan suomenruotsia koskevaa toimintaohjelmaa. Toimintaohjelma julkaistiin vuonna 2003, ja sen tarkoituksena on tukea ruotsin kieltä ja säilyttää se äidinkielenä maassamme. Ohjelman pääkohdat ovat seuraavat:

• Suomenruotsi on – ja sen tulee jatkossakin olla – kaikilla yhteiskunnan aloilla käyttökelpoinen kieli.
• Suomenruotsi on yksi ruotsin kielimuoto.
• Paras tapa huoltaa kieltä on käyttää sitä.
• Työskentely yhden kielen puolesta ei tarkoita sitä, että työskenneltäisiin toista kieltä vastaan.

Suomenruotsalaisen kielenhuollon piirissä jatkamme siis työtä sen hyväksi, että suomenruotsi pysyy edelleen yhtenä ruotsin kielimuotona eikä erkane liian kauas länsinaapurimme kielestä. Mutta emme tahtoisi aina vain esittää jyrkkiä normeja. Sen sijaan haluamme entistä enemmän ottaa huomioon sen kirjavan kielellisen todellisuuden, jossa suomenruotsalaiset elävät, jotta kielenhuolto ei tukahduttaisi spontaania kielenkäyttöä.

Yksi alue, jolla suomenruotsalainen kielenhuolto voi olla mukana rakentamassa toimivaa suomenruotsia, on median kieli. Jo runsaan kolmen vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä suomenruotsalaisten lehtitalojen kanssa. Projekti on nimeltään Språkörat, Kielikorva, ja siinä ovat mukana kaikki suomenruotsalaiset aluelehdet, valtakunnallinen Hufvudstadsbladet ja tämän vuoden syksystä alkaen myös virallisesti Svenska Yle eli Ylen ruotsinkielinen toiminta. Projekti on sujunut menestyksekkäästi. Toimitusvierailut ja niillä käytävät keskustelut vaihtelevat ainakin yhtä paljon kuin ne paikkakunnat, joilla toimitukset työskentelevät.

Språkörat-projektissa toimittajat saavat tukea ensisijaisesti omilla työpaikoillaan. Kielikouluttaja käy säännöllisesti niissä kymmenessä suomenruotsalaisessa toimituksessa, jotka ovat mukana projektissa. Toiminta-alue ulottuu Kokkolasta pohjoisessa Maarianhaminaan lännessä ja Loviisaan idässä. Kouluttaja keskustelee yksittäisten toimittajien kanssa. Käymällä läpi vanhoja tekstejä tutustutaan kunkin toimittajan kirjoittajaprofiiliin. Tarkkaillaan toistuvia kerrontakuvioita, nostetaan esiin vahvuuksia ja heikkouksia, osoitetaan kehittymismahdollisuuksia ja syvennytään varsinaisiin kielikysymyksiin.

Toimittajien kanssa työskentely tuottaa usein yllätyksiä. Entisaikojen äidinkielenopetus oikein- ja väärin-leimoineen kummittelee taustalla useammin kuin uskoisikaan. Ja toisinaan toimittajat raivostuvat, kun kielisuosituksia muutetaan. ”Kaksikymmentä vuotta olen jankuttanut, että Hangöbo (hankolainen) kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, ja nyt se pitääkin kirjoittaa isolla. Kaksikymmentä vuotta hukkaan heitettyä työtä”, saattaa joku toimittajakonkari sanoa.

Suomenruotsalaiset toimittajat ja muut kielityöläiset joutuvat alttiiksi suomen kielen vahvalle vaikutukselle, etenkin kaksikielisellä alueella työskentelevät. Pahimmissa tapauksissa kieli on kyllä ruotsia mutta kuulostaa silti suomelta. Silloin suomen kieli suorastaan tihkuu läpi lauserakenteista. Mutta eivät ruotsin sanatkaan aina ole kirjoittajille itsestään selviä. He saattavat epäröidä, tarkoittaako jokin ruotsinkielinen sana juuri sitä, mitä he haluavat ilmaista. He haluavat kääntää suomalaisen todellisuutensa ruotsiksi ja turhautuvat, kun nämä kaksi kieltä eivät ilmaisekaan asioita täsmälleen samalla tavoin. Mutta mitä enemmän kirjoittajat ovat tekemisissä kielenhuollon kanssa, sitä tietoisemmiksi he tulevat sekä kielestä yleensä että suomenruotsin erityisongelmista.

YLVA FORSBLOM-NYBERG

Esitetty Ylen Radio 1:ssä 7. ja 8.7.2006