Ilahduttava ja suututtava sananvalinta

Sananvalinta kertoo paljon kirjoittajan maailmankuvasta. Yhden mielestä kummallinen henkilö on toiselle mielenkiintoinen persoona. Lehmä taas voi olla näkökulman mukaan tuotantoeläin tai se meidän rakas Mansikki.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus eli Kotus on kolmekymmenvuotias. Kotuksessa muun muassa koulutetaan niitä, jotka kirjoittavat työkseen. Nykyään kursseilla painottuu lukijan näkökulma. Lukijan huomioimista on vaikkapa se, että kirjoittaja panee ne kuuluisat pilkut paikoilleen. Mutta viimeistelty oikeinkirjoitus ei vielä riitä.

Monet kursseille tulevat kaipaavatkin vaikkapa välimerkkiopetuksen sijaan ohjeita sananvalintoihinsa. Sananvalinta on kuitenkin osa tyyliä, ja tyyliasioista on mahdoton antaa suoria ohjeita, jotka toimisivat joka tilanteessa. Nykyajan kirjoittaja ei pärjää pelkästään ohjeita noudattamalla. Häneltä vaaditaan enemmän kuin ennen. Tiukkojen ohjeiden sijasta kirjoittaja tarvitsee kulttuurintuntemusta, hyvää makua ja tilannetajua. Vaatimukset ovat siis suuret. Siksi sananvalintaa kannattaa miettiä tovi, ettei tahtomattaan anna itsestään ja asiastaan väärää kuvaa.

Useimpiin tilanteisiin sopivat yleiskieliset, neutraalilta vaikuttavat sanat. Tilanteeseen sopimaton sananvalinta saattaa johdattaa lukijaa harhaan tai tekee tekstiin aukon: kun lukijan huomio kiinnittyy yhteen sanaan ja pysähtyy siihen, jää asiakokonaisuus tajuamatta. Tyyliltään värittyneet sanat saattavat silti joskus olla osuvampi valinta kuin neutraalimmat yleiskielen sanat. Niinpä esimerkiksi hartaassa hautajaisselostuksessa sopii puhua ylätyyliin tomumajasta eikä yleiskielen mukaisesti ruumiista.

Eräs tunteita herättävä sanajoukko ovat kiertoilmaukset, jotka nimensä mukaisesti kiertävät hankalat asiat. Abstrakteja kiertoilmauksia näkee teksteissä paljon. Ne kaunistelevat asiaa vaikkapa silloin, kun hintoja tarkistetaan sen sijaan että hintoja korotetaan. Viime aikoinakin olemme kuulleet mediasta monista irtisanomisista. Niiden yhteydessä erilaiset sanahirviöt kuten työtehtävien uudelleenjärjestelyt tuntuvat ärsyttävältä vastuun pakoilulta. Kukapa haluaisi lukea itsestään tai tuttavistaan kapasiteettina, jota vähennetään vastaamaan kysynnän muutosta. Toisaalta tällaisen etäännyttämisen ymmärtää: kirjoittaja haluaa pehmentää ikävää asiaa. Kiertoilmausten käyttö herättää kuitenkin lukijassa epämiellyttäviäkin tunteita ja kysymyksiä: Kenen puolella kirjoittaja on ja miksi? Haluaako hän kenties suojella jotakuta tekstissään mainitsemaansa henkilöä? Kirjoittajan kannattaa käyttää kiertoilmausten sijaan mahdollisimman konkreettisia sanoja silloin, kun hän haluaa tekstinsä olevan ymmärrettävää ja havainnollista.

Entä miten kirjoittajan pitäisi suhtautua tyyliltään arkisiin sanoihin? Ne eivät hätkähdytä vaikkapa pakinassa tai kolumnissa, mutta esimerkiksi uutinen ei välttämättä ole arkisille sanoille paras paikka. Moni kun odottaa uutiselta puolueetonta kielenkäyttöä.

Eräällä kurssilla oli esimerkkinä uutissivujen juttu, jossa Osmo Soininvaaraa nimitettiin Odeksi. Kurssilla virisi jutun sananvalinnoista mielenkiintoinen keskustelu. Se mikä toisten silmissä oli mukavaa läheisyyttä, oli toisten mielestä ammattitaidottomuutta ja epäluotettavuutta. Kurssilaisten enemmistö ajatteli, että arkiset sanat vaikuttivat jutun uskottavuuteen: kuinka luotettava voi juttu olla, kun kansanedustaja on Ode? Ei voi sanoa, että Ode olisi väärä valinta, mutta voi kysyä, toimiiko se uutissivuilla. Ainakin lukija todennäköisesti pysähtyy ja miettii, ovatko toimittaja ja Soininvaara kavereita. Onko toimittaja puolueeton, jos kommentoi kaverinsa sanomisia? Entä onko tasapuolista uutisointia, jos yhdestä kansanedustajasta tehdään koko kansan Ode, samalla kun muut saavat olla niitä harmaita edustaja anttiloita ja korhosia.

MINNA PYHÄLAHTI

Esitetty Ylen Radio 1:ssä 4. ja 5.8.2006