Printti 

Uudissanojen kerääjällä riittää poimimista. Verkkomaailmassa vaeltelu tuo vastaan sanoja ja käsitteitä, joiden ymmärtäminen vaatii selvittelyä. Olenhan digimaahanmuuttaja eli syntynyt ennen diginatiiveja, noita verkossa helposti liikkuvia, palomuureja ja muita ohjelmia vanhempiensa laitteisiin asentavia tietokoneajan lapsia (joista vanhimmat tietysti jo ovat aikuisia).

Uudissanojen yhteen ryhmään kuuluvat sanat, jotka ovat samannäköisiä kuin vanhat, mutta merkitys on laajentunut tai muuttunut. Otetaan nyt vaikka lainasana printti. Sehän tarkoittaa vanhastaan painokonetta, kirjapainoa ja painokuvaa, jollaisia on vaikka t-paidassa – printtimekkoja on nähty Linnan juhlissakin.

Kielitoimiston painetun sanakirjan ensimmäisessä versiossa (2006) printti-sanan selitteenä on ’kirjoittimella tulostettu teksti’. Yhdyssana printtimedia tulee sanakirjassa printtiliuskan jälkeen:’ painetut viestimet vars. sähköisten vastakohtana; painoviestintä’.

Viime aikoina printtimedia on käynyt tutuksi, sillä on puhuttu paljon painettujen lehtien asemasta verkkoviestinnän vallatessa alaa. Sanat printtimedia ja printtilehti ovat esiintyneet niin tiheästi, että niistä on jo voitu jättää yhdyssanan jälkiosa pois: ”City-lehden printin lakkauttaminen tapahtui yllättäen – –”. ”Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan printti putoaa, mutta naisten terveyslehdet porskuttavat”. ”Lehti julkaisee kuvia myös printin sivuilla.” – Miten tämä ”printti” kuulostaa laihalta tulosteelta? Painetut lehdethän ovat tuhteja ja sisällökkäitä.

Verkko se vasta tarvitseekin sisältöä, paljon ja jatkuvasti printin voittaakseen, mutta epämääräiseltä kuulostaneesta sanasta sisällöntuottaja monet ammattitoimittajat halusivat aikoinaan sanoutua irti.

Nyt saadaan lukea sisältötehtaista, joissa internetissä eniten haetuista asioista suolletaan juttuja verkkoon, huonosti palkattujen freelancereiden avulla. Uutisia voivat tuottaa pian pelkät koneetkin, kuten jo tapahtuu maailmalla; ne pystyvät kirjoittamaan tulosdatan perusteella ainakin pörssi- ja urheilu-uutisia.

Asiantuntijoita (toimittajia ja graafikoita) tarvitaan ehkä vielä datajournalismissa, jossa isoista aineistoista etsitään aihetta koskevaa tietoa ja tehdään niistä verkossa toimivia uutisia. Datajournalismin lähteenä voidaan käyttää avointa dataa, viranomaisten ja yritysten julkaisemia tietokantoja, jollaisia ovat esimerkiksi Maanmittauslaitoksen ilmaiseksi julkaisemat kartat.

Sanotaan, että sisällökkäistä painetuista lehdistä (”printistä”?) ei enää haluttaisi maksaa, kun tietoa saa ilmaiseksi verkosta. Tähän ei kuitenkaan pidä luottaa. Ilmaiseksi saatava tieto on suppeaa ja suppenee entisestään, kun verkkolehtien laajempi sisältö tulee maksulliseksi. Kielitoimiston sanakirjan toimittaja löysi uudissanan, kun uutisissa kerrottiin, että sähköinen Kauppalehti keväällä 2012 siirtyi maksumuurin taakse.

RIITTA ERONEN

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 5/2012