Siirry sisältöön
Haku

Sote-alueella

Paikallislehden otsikko ”Mikä nimeksi uudelle sote-alueelle?” on saattanut hämmästyttää pääkaupunkiseudun asukasta. Hänelle lyhennesana sote on jotakuinkin uusi tuttavuus, vaikka muualla Suomessa ”sotesta” on puhuttu jo pitkään viitattaessa alueiden yhteisiin sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelyihin, joiden tarkoituksena on säästää julkisia varoja ja tehostaa toimintaa. Aiemminhan vastaavaa yhteistyötä on tehty varsinkin sairaanhoidossa; uutta on siis sosiaalitoimen yhdistäminen terveydenhoitoon. Julkisuudessa esitellyissä suunnitelmissa sote-aluemallin lähtökohtana onkin, että sosiaali- ja terveydenhuolto muodostavat yhden kokonaisuuden.

Sote tulee siis sanojen sosiaali ja terveys ensimmäisistä tavuista. Lyhennettä on käytetty jonkin verran erityisaloilla ja ammattikielessä. Esimerkiksi vaikeavammaisten henkilöiden taksimatkojen maksuihin myönnetty kortti on nimeltään sote-kortti. Sotella voidaan viitata paitsi sosiaali- ja terveystoimeen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin myös vaikkapa oppilaitoksen sosiaali- ja terveysalan yksikköön. Käyttöyhteys paljastaa, mistä on kyse, mutta hyvä olisi myös selväsanaisesti ja yksiselitteisesti kertoa se esimerkiksi tiedotteissa sote-sanaa käytettäessä.

Nyt vireillä olevan kuntauudistuksen ja siihen läheisesti liittyvien sosiaali- ja terveydenhoidon palveluiden uudistusten myötä lyhennesana sote on leviämässä myös yleiskieleen. Hallinnolliset uudistuksethan tuovat aina mukanaan myös uusia sanoja, niin byrokraattisia kuin leikillisiäkin.

Hallituksen julkistamaa ehdotelmaa uusiksi kuntarajoiksi on tiedotusvälineissä nimitetty kuntakartaksi ja sen laatimista karttaharjoituksiksi. Ennen kuin lopullisia päätöksiä kuntien määrästä tehdään, aiheesta laaditaan vielä selvityksiä ja käydään – todennäköisesti tiukkoja – keskusteluja aluekierroksilla eri puolilla Suomea. Kunnanrajoja voidaan yrittää piirtää paitsi sote-alueiden myös esimerkiksi työssäkäyntialueiden mukaan.

Keskusteluissa tulee varmasti tutuksi myös pitkänpuoleinen uudissana, käsite kuntajakoselvitysalue, joiden määrästä Suomen kunta- ja palvelurakennetta pohtiva virkamiestyöryhmä on jo tehnyt esityksen. Karttaharjoitukset jatkuvat.

RIITTA ERONEN

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 2/2012