Juustohöylästä giljotiiniin
Kirjoitin vuosi sitten tällä palstalla talousalan uusista kuvailmauksista. Uutisissa oli tuolloin kerrottu muun muassa ”ennen kokemattomasta finanssitsunamista”, joka oli jättänyt jälkeensä ”hätkähdyttäviä pankkiruumiita” (talousuutisissa syyskuussa 2008). Nämä sanat kertoivat Yhdysvaltojen asuntolainakuplan puhkeamisen aiheuttamasta tilanteesta, ja uskottiin vielä, että Suomi säästyisi tuolta tsunamilta.
Taantuma iski kuitenkin Suomeenkin, jossa ruvettiin elvyttämään, ja samalla elpyivät myös eräät edellisen lama-ajan synnyttämät sanat. (Ks. Sakari Heikkisen artikkelia elvytys-sanan historiasta talousalan terminä Kielikellosta 1/2009.) Hallitusten elvytyspaketteihin kuuluvia lamalääkkeitä ovat etenkin työttömyyden hoito muun muassa koulutusta lisäämällä ja yleishyödylliset investoinnit, mutta myös julkisten menojen säästäminen. Juustohöylälle löytyy taas käyttöä, kun kunnissa ei osata päättää, säästetäänkö opetuksesta, vanhustenhoidosta vai kulttuuritoimesta. Juustohöylällä saa kätevästi otetuksi vähän kaikista.
Juustohöyläkin tuntuu pieneltä pahalta verrattuna giljotiiniin. Sitä ei sentään ole tarjottu lamalääkkeeksi, vaan kyse on uhkakuvasta. Euroedustaja Liisa Jaakonsaari on puhunut koko Eurooppaa uhkaavasta kolmoisgiljotiinista, jonka muodostavat kansainvälisen taloustaantuman lisäksi ikääntyminen ja työttömyys. Tämän giljotiinin välttäminen on yhteinen haaste.
Ikääntymisen talouselämälle aiheuttamia ongelmia on jo aiemmin pyritty hoitamaan esittämällä suomalaisten eläkeikärajaan selviä korotuksia. Koska tämä herätti vastustusta, keksittiin eufemismi: alettiin puhua samasta asiasta käyttämällä ilmausta työurien pidentäminen. Mutta eivät kiertoilmaukset siihen lopu. Yhteisvaluuttaan siirtyneet valtiot eivät enää voi käyttää lamalääkkeenä devalvoimista. Talousoppineet, ainakin Nobelin palkinnon saanut Paul Krugman, suosittavat sen sijaan palkkojen alentamista, mikä toimisi sisäisenä devalvaationa.
Tämäkin uudelta näyttävä käsite on elvytetty henkiin edellisen laman jäljiltä. Vielä maaliskuussa 2009 Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen kirjoitti: ”Edellisen talouslaman painaessa päälle keksittiin sanapari, joka eli vain muutaman kuukauden. – – 1991 [ehdotettiin] niin sanottua sisäistä devalvaatiota luottamuksen palauttamiseksi talouspolitiikkaan. Ehdotus tarkoitti tuotantokustannusten leikkaamista muun muassa palkkoja alentamalla.” Kokonaan unohduksissa tuo palkanalennuksia tarkoittava kiertoilmaus ei kuitenkaan ole ollut, vaan arkistot paljastavat, että sisäiseen devalvaatioon on silloin tällöin viitattu myös 2000-luvun aikana yritysten kilpailukyvystä ja sen parantamisesta puhuttaessa.
Nyt syksyllä 2009 puhutaan jo varovasti siitä, että taantuma alkaisi olla ohi. On lähdetty keskustelemaan jopa elvytyksen lopettamisesta valtion velan kasvun hillitsemiseksi. Toivottavasti elvytyksen lopettamisesta voidaan puhua ymmärrettävillä sanoilla, niin ettei kaikkien tarvitse opetella siihen viittaavaa hämärän kuuloista termiä exit-strategia (engl. exit strategy), joka – kuten niin moni muukin talouselämän sana – on lainaa sotilasalan kielestä.
RIITTA ERONEN
Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 5/2009