Siirry sisältöön
Haku

Talkoistettu työ

Kotikielen Seuran seminaarissa huhtikuun lopussa 2012 kerrottiin Tieteen kansallisen termipankin työn edistymisestä ja muun muassa sen kielitieteen osuuden pilottihankkeesta. Toiminnasta puhuttaessa toistui sana talkoistaminen. Se tarkoittaa työmuotoa, jossa alan asiantuntijat eli tässä tapauksessa kielitieteen eri osa-alueiden tuntijat yhdistävät voimansa ja wiki-tekniikkaa hyödyntäen kokoavat tietoa (termejä) yhteiseen verkkosivustoon.

Sana talkoistaminen tuntuu heti ymmärrettävältä, onhan se muodostettu tutusta substantiivista talkoot. Uudissanassa kohtaavat vanha, varsinkin maaseutuun liittyvä käsite, ja digiajan tietoyhteiskunta. Sanastokeskus TSK:n Sosiaalisen median sanastosta selviää, että sekä talkoistamista että joukkoistamista (tai joukkouttamista) käytetään englannin crowdsourcing-sanan vastineena tarkoittamassa toimintaa, jossa ”ongelma annetaan ratkaistavaksi tai tehtävä suoritettavaksi ennalta määrittelemättömälle joukolle avoimen kutsun avulla”. Sanastosta ilmenee myös, että kun kyseessä on joukkouttaminen, työstä saatetaan maksaa korvausta, mutta talkoistamisessa rahallista korvausta ei makseta. –Talkoissa kyllä vanhastaan kuuluu tapoihin tarjota talkooväelle ainakin kahvit, yleensä soppaa tai makkaraakin, olivatpa kyseessä maalaistalon heinätalkoot tai modernin taloyhtiön siivoustalkoot!

Rakenteeltaan sana talkoistaa edustaa nyt muodikasta verbityyppiä, johon kuuluvat myös vaikkapa uudehkot tuotteistaa ja ulkoistaa. Tuotantoa ja toimintaa on viime aikoina haluttu myös virtaviivaistaa niin yksityisillä kuin julkisillakin aloilla. Käytännössä sanasta on tullut kiertoilmaus työvoiman supistuksille ja työpaikkojen vähentämiselle.

Toivottavasti jatkuvasti käynnissä olevissa säästötalkoissa ei sentään kaikkia palveluja tuotteisteta eikä kaikkea hoitotyötä ulkoisteta kansainvälisille sijoitusyhtiöille. Liioin ei kaikkea ammattimaista asiantuntijatyötä ole syytä talkoistaa – niin palkitsevaa ja tuloksia tuottavaa kuin talkoohengessä tehtävä yhteistyö parhaimmillaan onkin ja niin hyvin kuin se varmasti sopii laajan termipankin kartuttamiseen. 

RIITTA ERONEN

Talkoot kyläkunnan, naapureiden, työtovereiden tms. vapaaehtoinen palkaton työntekotilaisuus, johon tav. liittyy autettavan tarjoama kestitys. Heinä-, piha-, rakennustalkoot. Talkoot varaston siivoamiseksi. Järjestää, pitää talkoot. Talkoot naapurin auttamiseksi. Oja kaivettiin talkoilla. Kuv. Kansalliset säästötalkoot. (Kielitoimiston sanakirja 2006.)

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 3/2012