Kotimaisten kielten keskuksen ja Yle Radio 1:n Aristoteleen kantapää -ohjelman yhteistyönä on syntynyt kuulokuvasarja Kielineuvonnan vuosikymmenet. Se esittelee muutamia Kielitoimiston puhelinneuvonnassa käsiteltyjä kysymyksiä 1940-luvulta 2000-luvulle.
Neljännessä kuulokuvassa käsitellään 1970-lukua ja aiheena on Ruokien maihinnousu! Ohjelman voi kuunnella Ylen verkkosivuilla.
Kielitoimiston organisatorinen asema muuttui 1970-luvulla. Kielitoimisto oli toiminut Suomen Akatemian yhteydessä vuodesta 1949, ja vuonna 1970 Suomen Akatemian organisaatiomuutoksen yhteydessä kielitoimistosta tuli osa humanistisen toimikunnan Nykysuomen laitosta. Vuonna 1976 perustettiin uusi valtionlaitos, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, ja kielitoimisto jatkoi työtään yhtenä sen toimistoista.
Kielitoimiston puhelinneuvontaan organisaatiomuutokset eivät vaikuttaneet, vaan neuvontaa annettiin koko vuosikymmenen ajan maanantaista perjantaihin kello 9–14. Myös puhelinnumero 637 450 säilyi koko vuosikymmenen samana, vaikka toimisto muutti ennen vuosikymmenen puoliväliä Helsingin Kruununhaassa Hallituskatu 1:stä Liisankatu 16:een.
1970-luvun alussa Kielitoimiston neuvontapuhelimeen alkoi vastata maisteri Anneli Räikkälä. Hän kertoi vuoden 1977 Kielikello-lehdessä, että päivittäin vastattiin lähes viiteenkymmeneen ja vuosittain noin kymmeneentuhanteen puheluun. Hänen mukaansa useimmat kysyjät kuuluivat tuolloin johonkin seuraavista ryhmistä: opettajat, sanomalehtimiehet, mainostoimittajat, valtion ja kuntien virkamiehet, liikelaitosten sihteerit ja muut kirjoitustyöläiset sekä lopulta yksityiset kielestä kiinnostuneet kansalaiset.
Kielitoimiston tiedotuslehti Kielikello perustettiin 1968. Se ilmestyi kymmenen ensimmäisen vuoden ajan vain kerran vuodessa, mutta vuodesta 1978 vuosittaisia ilmestymiskertoja lisättiin kahteen.
Kielikellossa annettiin vuosikymmenen aikana seikkaperäiset ohjeet muun muassa pronomineista (1971), nimistönhuollosta (1975), välimerkkien ja numeroiden kirjoittamisesta konekirjoitustekstissä (1/1978), isojen ja pienten alkukirjainten käytöstä julkishallinnon elinten nimissä (2/1978) sekä lyhenteistä (1/1980). Ohjeet perustuivat usein suomen kielen lautakunnan suosituksiin. Moni lautakunnan käsittelemä asia lienee puolestaan saanut alkunsa kielitoimiston puhelinneuvonnalle esitetystä kysymyksestä.
1970-luvun nopeassa teknisessä ja taloudellisessa kehityksessä Kielikello oli mukana esittelemällä laajasti näiden erikoisalojen sanastoja (1976; 1977). Kansainvälistyminen näkyi esimerkiksi niissä lehden numeroissa, joissa annettiin ohjeita suomenkielisten nimien kirjainasusta venäjänkielisessä tekstissä ja venäläisten nimien kirjainasusta suomenkielisessä tekstissä (1977) sekä Kiinan paikan- ja henkilönnimien latinaistamisesta (2/1979). Muita ajankohtaisia aiheita olivat muun muassa puheen ja kirjoituksen tyylivaatimukset (1973) sekä lain ja hallinnon kieli (2/1978, 2/1979, 2/1980).
1970-luvulla valmistui kaksi sanakirjaa, joista myös kielineuvonnassa on ollut suurta hyötyä. Vuonna 1973 ilmestyneessä Nykysuomen sivistyssanakirjassa kuvataan noin 30 000 vierasperäisen sanan merkitys. Sanakirja vakiinnutti vierasperäisten sanojen oikeinkirjoitusperiaatteet, jotka esitetään kirjan alussa tiiviisti viidellä sivulla. Lisäksi sanakirjassa on tietoa sanojen käyttöalasta ja ohjeita niiden tavutuksesta ja ääntämyksestä.
Vuosikymmenen lopussa 1979 ilmestynyt Uudissanasto 80 sisältää noin 6 000 sellaista sanaa, jotka olivat tulleet yleiskieleen 1960–70-luvuilla, siis Nykysuomen sanakirjan ilmestymisen jälkeen. Yhteiskunnan muutoksista kertovat esimerkiksi uudet sanat peruskoulu, ala-aste ja yläaste, avoliitto, perhepolitiikka ja synnytysvalmennus, lomaraha, lomapalkka ja lomaltapaluuraha sekä kuluttajaneuvoja, kuluttaja-asiamies ja kuluttajavalituslautakunta.
Sanakirjan ruoka-alan sanoja olivat radio-ohjelmassakin mainittujen pitsan ja popcornin lisäksi esimerkiksi aperitiivi, avokado, chili, drinkki, esikypsyttää, fileoida, juice (merkityksessä ’luonnon-, tuoremehu’), jäätelötorttu, kevytmaito, makeute, nelimauste, perhospihvi, pikakahvi, pihvitomaatti, pirtelö, sipsi ja tuorejuusto.
Opetusta muutti 1970-luvulla peruskoulujärjestelmään siirtymisen lisäksi opetustekniikan kehitys. Kielineuvojan kanssa keskusteltiin vuonna 1971 esimerkiksi siitä, onko opetuksessa käytettävän laitteen nimi yliolanheitin, piirtoheitin vai piirto(kuvan)heitin, voiko sanan magnetofoni sijasta käyttää myös sanaa nauhuri ja onko parempi puhua kielistudiosta vai kielilaboratoriosta. Myös sanat tietue ja tulostaa kirjattiin neuvonnan päiväkirjaan samana vuonna todeten ne tietokonetermeiksi.
Radio-ohjelmassa käsiteltyjen ruoka-alan sanojen lisäksi neuvonnasta kysyttiin 1970-luvulla myös muunlaisista nautintoaineista. Näitä koskeviin kysymyksiin vastattiin muun muassa, että päihdyttävän aineen nimitykseksi sopii päihde ja että hasis kirjoitetaan tavallisella s:llä eikä suhu-s:llä.
Myös lyhennekysymykset olivat tavallisia kautta vuosikymmenen. Vuosikymmenen alussa kysyjiä kiinnostivat esimerkiksi seuraavat kysymykset (vastaukset sulkeissa):
Kirjoitetaanko ufo vai UFO? (tavallisemmin ufo)
Miten taivutetaan lyhennettä EFTA? (EFTAn tai EFTA:n)
Miten lyhennetään liikevaihtoveroineen? (lvv:ineen)
Nykyisin liikevaihtoveron lyhenteen sijaan kysytään arvonlisäveron lyhenteestä.
Anneli Räikkälä on luokitellut tammikuun 1977 neuvontakysymyksiä. Tuolloin kysyttiin yli 30 kertaa o(i)tta-verbeistä tai niiden johdoksista, kuten sanoista veloittaa, kehottaa, kehotus ja tavoite. Myös yhteen ja erilleen kirjoittamisesta kysyttiin niin usein, että Räikkälä katsoi parhaaksi antaa tiiviit ohjeet tietyntyyppisten yhdyssanojen tai sanaliittojen kirjoittamisesta. Myös astevaihtelukysymykset olivat tavallisia, esimerkiksi vaaka : vaa’an (ei vaakan) ja nahka : nahkan tai nahan.
Lisäksi tammikuussa 1977 kysyttiin Räikkälän mukaan useammin kuin kerran seuraavista yksittäisistä sanoista (myös sulkeissa olevat vastaukset Räikkälän artikkelista):
tarkastaa - tarkistaa - pöytäkirjantarkastaja vai -tarkistaja
pitkä tähtäin vai tähtäys
osanotto (ei osaanotto)
ruoka-sanan taivutusmuodot (ruoan, myös ruuan hyväksyttävä)
kunnioittavasti vai kunnioittaen kirjeen loppuun (kumpikin on käypä)
huomioida-verbin merkitys = ’tehdä huomioita’
sovellus vai sovellutus (kumpikin on kielessä, edellinen on johdettu soveltaa- ja jälkimmäinen sovelluttaa-verbistä)
Useimmissa tapauksissa suositus on säilynyt samana. Uuden yhdistyslain käytännön mukaisesti suomen kielen lautakunta kuitenkin suositti vuoden 1990 alusta käyttämään sanaa pöytäkirjantarkastaja sanan pöytäkirjantarkistaja sijasta. Lisäksi lautakunta väljensi vuonna 1995 suositusta huomioida-verbistä niin, että tätä voi käyttää myös merkityksessä ’ottaa huomioon’.
Nykysuomen sivistyssanakirja. Vierasperäiset sanat. Toimittanut Nykysuomen laitos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja WSOY 1973.
Räikkälä, Anneli 1977: Vakiokysymyksiä. Kielikello 10 (1977), s. 11–13.
Sadeniemi, Matti 1973: Vierasperäisten sanojen asu. Nykysuomen sivistyssanakirja, s. VII–XI.
Uudissanasto 80. Toimittanut Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielitoimisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja WSOY 1979.
Kielitoimiston puhelinneuvonnan päiväkirjoja ja
Kielitoimiston leikekirjoja (säilytteillä Kotimaisten kielten keskuksessa).
