Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista virkakielestä

Tältä sivulta löydät uutisia virkakielestä. Kolumneja virkakielestä julkaistaan Hyvää virkakieltä -palstalla ja blogitekstejä Kapulat kielestä -blogissa.




Virkakieliuutisia

14.8.2020 12.00

Teksteistä palveluiksi

Ulla Tiililä pohtii kielenhuollon juhlavuoden kolumnissaan tekstien merkitystä viranomaispalvelujen toteuttamisessa.

Kesän aikana julkaistiin Ylen verkkosivuilla Ulla Tiililän kolumni Raportteja, arviointeja, kartoituksia – tekstien äärellä uupuvat sekä työntekijät että asiakkaat. Kolumnissa Tiililä tarkastelee kielityön kriittistä kohtaa, jota kehittämällä sekä hallinnon työntekijöistä että asiakkaista tulisi tyytyväisempiä.

Teksti on helposti mitattava työn tulos, mutta teksteillä päästään viranomaistyössä vasta puolitiehen. Selkeä kirjaus viranomaistekstissä on Tiililän mukaan hyvä alku, mutta lisäksi pitäisi varmistaa, että kirjattu asia muuttuu toiminnaksi ja että se ylipäänsä tulee luetuksi.

Tiililä käsittelee kolumnissaan esimerkiksi palvelusuunnitelman ja nykyisen hallitusohjelman merkitystä viranomaistoiminnan osana. Palvelusuunnitelmaan tehty kirjaus toteuttaa tarkoituksensa vasta silloin, kun se muuttuu palveluksi eikä jää pelkäksi kirjaukseksi. Ilman toimenpiteitä ei toteudu myöskään hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan viranomaiskieleen kiinnitetään erityistä huomiota ja selkokielen käyttöä lisätään.

Toisaalta kielityötä kehittäessä on myös hyvä tunnistaa tekstit, joiden kirjoittaminen ei johda palvelun paranemiseen vaan pelkästään syö aikaa asiakkaiden kohtaamiselta ja auttamiselta. Tiililä muistuttaa, että tekstejä kannattaa laatia tarkoituksenmukaisella tavalla eikä pelkästään niiden itsensä vuoksi.

Kolumni on osa Ylen Oppiminen-sivuilla julkaistua Kielen juhlaa 75 -juhlavuoden kolumnisarjaa.

Teksti: Elisa Kotiniemi



Palaa otsikoihin