Emä, emo ja emätin

Emä on vanha suomen kielen sana, jotka on aikoinaan jostain syystä korvautunut germaanisista kielistä lainatulla nimityksellä äiti. Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja Nina Kamppi kirjoittaa Kielikellon Kieli kartalla -palstalla emä-sanasta, sen johdoksista ja näiden sanojen eri merkityksistä.

Suomen murteiden sana-arkistosta, jonka aineisto on koottu pääasiassa 1900-luvun alkupuolella, löytyy vielä tietoja sanasta emä ’äidin’ merkityksessä. Neutraalina äidin nimityksenä emästä on eniten tietoja kaakkoismurteista ja Pohjois-Karjalasta. ”Minnes se meijän emä taas om menny?” on esimerkiksi Suursaarella ihmetelty.

Emä pakkane

Emä-sanalla on lukuisia muitakin merkityksiä, kuten veneen köli, vakan kehikko ja puun runko. Onpa sanalla etenkin Savossa myös adjektiivinen merkitys ’aikamoinen, melkoinen’. ”Näkkyypä olevan pakastummaan päen, uamulla suattaa olla jo emä pakkane”, on sanottu Suonenjoella.

Äidistä on käytetty myös emä-sanan johdosvarianttia emo. Tämänkin sanan levikki tässä merkityksessä painottuu kaakkoismurteisiin. ”Yks äit ol mein kyläs, ko mie olin pien tyttö, kaik (muut äidit) olliit emoloi”, muistelee Inkerin Tuuterista oleva murreinformantti. Nykyisin emä- ja emo-sanoilla viitataan etupäässä eläinmaailman äiteihin.