Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista nimistä

26.10.2022 11.10

Keinumaan Keijumäelle

Sivuillamme tietoa Keijumäki-paikannimestä.

Suomessa on ollut lukuisia Keijumäkiä. Paikannimissä keijulla tarkoitetaan keinua, ja Keijumäet ovatkin saaneet nimensä siitä, että niillä on ollut kyläkeinuja.

Keijumäki-nimeä esiintyy Päijät-Hämeessä sekä sen liepeillä. Myös tämän alueen ulkopuolella on ollut keinumäkiä, mutta ne ovat yleensä nimeltään Keinu-, Kiikku- ja Liekkumäkiä. Keinumäet olivat 1800-luvulla nuorten tärkeimpiä tapaamispaikkoja.

Nimestä ja myös keiju-sanasta kerrotaan tarkemmin Kysymyksiä ja vastauksia nimien alkuperästä -palstalla.

Hyvinkään nuorisoa Usmissa Uron kyläkeinussa 1936. Kuva: Kuvaaja tuntematon. Hyvinkään kaupunginmuseon Aulis Saviahon kokoelma. CC BY-NC-ND 4.0.
Nuoria Hyvinkäällä Uron kyläkeinussa vuonna 1936. Kuva: Kuvaaja tuntematon. Hyvinkään kaupunginmuseo, Aulis Saviahon kokoelma.


Palaa otsikoihin