Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista virkakielestä

Tältä sivulta löydät uutisia virkakielestä. Kolumneja virkakielestä julkaistaan Hyvää virkakieltä -palstalla ja blogitekstejä Kapulat kielestä -blogissa.




Virkakieliuutisia

5.2.2016 9.51

Ymmärtäminen on ihmisoikeus

Kotimaisten kielten keskus korostaa, että perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelussa pitää kiinnittää huomiota virkakielen laatuun.

Oikeusministeriön järjestämässä kuulemistilaisuudessa 4.2.2016 Kotus muistutti, että hyvä ja saavutettava hallinto, kansalaisten oikeusturva ja pääsy oikeuksiin ovat monella tapaa kielenkäytön ja viestinnän kysymyksiä. Viranomaiskielen vaikeaselkoisuuteen liittyvät valitukset tulisi myös ottaa eri muutoksenhakuelimisissä, tuomioistuimissa ja laillisuusvalvonnassa entistä paremmin huomioon.

Selkokielen tarvitsijoiden määrä kasvaa

Kotus muistuttaa myös erityisryhmien tarpeista. Suomessa on esimerkiksi jopa 650 000 selkokielen tarvitsijaa, ja määrä luultavasti lisääntyy väestön ikääntyessä ja maahanmuuton lisääntyessä. Ajatus ymmärtämisestä ihmisoikeutena on lainattu saksalaisilta selkokielen asiantuntijoilta.

Yhteiskunnallisen osallistumisen edellytys on toisaalta kielitaito. Keskeinen ihmisoikeuksien perusta on oikeus omaan kieleen ja oikeus oppia valtakieliä. Kotus pitääkin tärkeänä, että yhteiskunta ja päättäjät ovat selvillä oman äidinkielen oppimisen ja valtakielten opiskelun merkityksestä. Näiden kielten opiskelua on tuettava suunnitelmallisesti.

Kuulemistilaisuus 4.2.2016

Osana kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelua oikeusministeriö järjesti 4.2.2016 kuulemistilaisuuden. Siellä esitetyt lausunnot on koottu oikeusministeriön sivuille.

Oikeusministeriön kuulemistilaisuuden 4.2.2016 lausunnot
Kotuksen lausunto kuulemistilaisuudessa

Teksti: Ulla Tiililä


Palaa otsikoihin