Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista virkakielestä

Tältä sivulta löydät uutisia virkakielestä. Kolumneja virkakielestä julkaistaan Hyvää virkakieltä -palstalla ja blogitekstejä Kapulat kielestä -blogissa.




Virkakieliuutisia

28.1.2020 8.56

Ulla Tiililästä vuoden alumni

Tiililä toivoo, että kielen rooli yhteiskunnassa tunnistettaisiin paremmin.

Ulla Tiililä Selkeän kielen päivän tilaisuudessa 2017. Kuva: Liisa Raevaara, Kotus.
Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan alumni 2020, Ulla Tiililä. Kuva: Liisa Raevaara, Kotus.

Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta on valinnut vuoden alumniksi Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntijan Ulla Tiililän. Hänen uransa Kotuksessa on yli kolmenkymmenen vuoden pituinen. Se alkoi jo opiskeluaikana tuntitöissä.

Tiililän tehtävät ovat monipuoliset: hän pitää teksteihin, kielenkäyttöön ja erityisesti virkakieleen liittyviä koulutuksia, esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa, kirjoittaa artikkeleita, osallistuu hallintoa ja viranomaisten tekstejä kehittäviin hankkeisiin ja työryhmiin sekä ohjaa opinnäytteitä. Lisäksi Tiililä toimii muun muassa forensisen kielentutkimuksen asiantuntijana. Se on ala, jossa tekstien ja kielenkäytön analyysia hyödynnetään rikosten selvittämisessä.

Helsingin yliopiston verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa Tiililä toteaa, että kielen ja tekstien keskeinen rooli hallinnossa ja yhteiskunnassa pitäisi tunnistaa paremmin. Tärkeää on myös kielellisen saavutettavuuden ja tasa-arvon edistäminen. ”Tarvitsemme hyvää virkakieltä, jotta ihmisillä olisi yhdenvertainen mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan täysipainoisesti, seurata sen toimintaa ja hakea apua”, Tiililä sanoo.


Teksti: Liisa Raevaara


Palaa otsikoihin