Finlandismeja

Suomenruotsi on ruotsin kielimuoto, joka poikkeaa tietyiltä piirteiltään Ruotsissa käytettävästä ruotsista (ruotsinruotsista). Suurin ero näiden ruotsien välillä on ääntämisessä, mutta eroja on toki muillakin kielen tasoilla. Esimerkiksi tiettyjä sanoja käytetään vain suomenruotsissa (esim. halare ’haalarit’ ja cellbostad ’soluasunto’) ja joitakin sanoja taivutetaan eri tavoin suomenruotsissa (esim. ett botten, bottnet 'pohja' ym.) kuin ruotsinruotsissa (en botten, bottnen). Näitä suomenruotsin erityispiirteitä kutsutaan finlandismeiksi.

Finlandismit ovat siis suomenruotsin sanoja ja muita ilmauksia, joita joko käytetään vain suomenruotsissa tai joilla on eri merkitys tai taivutus kuin ruotsinruotsissa. Lisäksi on olemassa ns. tilastollisia finlandismeja. Nämä ovat sanoja, joita käytetään suomenruotsissa selvästi enemmän kuin länsinaapurissa, esim. morgonmål ’aamupala, aamiainen’. Ruotsissa aamiaista tarkoittava sana on yleensä frukost.

Kuinka suuria erot suomenruotsin ja ruotsinruotsin välillä sitten kaiken kaikkiaan määrällisesti ovat? Kirjoitetussa kielessä erot ovat oikeastaan aika pieniä. Olen tutkinut sanomalehtitekstien finlandismeja ja todennut, että suomenruotsin erityispiirteiden osuus on niissä puolisen prosenttia sanamäärästä. Finlandismien määrä riippuukin teksti- ja tyylilajista. Tästä näkökulmasta katsottuna sanomalehtiteksti edustaa toista ääripäätä ja nuorisokieli toista. Nuorisokielessä erot ovat suuret.

Historian jäljet

Kielimuotojen välisiin eroihin on monia syitä, joista suurin on tietysti suomen kielen vaikutus. Ruotsia on puhuttu Suomessa 1100-luvulta alkaen, joten olisi ihme, jos suomi ei olisi ehtinyt siihen vaikuttaa.

Yksi esimerkki suomen kielen vaikutuksesta suomenruotsiin on sana grynost, joka on käännöslaina suomen sanasta raejuusto; Ruotsin puolella tuotteesta käytetään tavaramerkistä peräisin olevaa sanaa keso. Esimerkkinä merkityserosta on sanan palaver merkitykset: suomenruotsissa sillä tarkoitetaan samaa kuin suomen sanalla palaveri eli vapaamuotoista kokousta, kun taas ruotsin yleiskielessä se merkitsee riitaisaa ”huutokokousta”.

Hallå!

Aiemmin suomenruotsin ja ruotsinruotsin välisten erojen tutkimuksissa on tarkasteltu esimerkiksi sanastoa ja sanojen taivutusta. Viime aikoina tutkijat ovat kiinnostuneet yhä enemmän pragmaattisista eli laajemmista kielenkäytön eroista ruotsin kielimuotojen välillä.

Esimerkiksi puhelinkeskusteluja koskevissa tutkimuksissa on osoitettu, että suomenruotsin ja suomen välillä on paljon yhteistä ja että suomenruotsalaiset kommunikoivat samaan tapaan kuin suomenkieliset suomalaiset. Ruotsinruotsalainen aloittaa tyypillisesti puhelinkeskustelun tervehdysfraasilla ja hej ja esittelyllä, kun taas suomenruotsalainen aloittaa usein sanalla nå ja jatkaakin suomenmukaisesti:

ruotsinruotsi: ”Ja hej, mitt namn e Maria Eriksson.” suomenruotsi: ”Nå de e Siv Lindholm här hej.”

(Vrt. suomi: ”No Jenni Järvinen tässä hei.”)

Nykyisin tutkitaan nimenomaan suomen kielen ja suomenruotsin välisiä yhtäläisyyksiä eli sitä, miten sama asia sanotaan eri kielillä. Näitä tutkimustuloksia on varmasti mielenkiintoista päästä aikanaan lukemaan!

CHARLOTTA AF HÄLLSTRÖM-REIJONEN
Språkbruk-lehden päätoimittaja
ruotsin kielen osasto

Lue ruotsalaislainoista ruotsinsuomessa:

Heikkilä Riina 2014: Hur kuppen blev kopp – svenska lånord i finskan i Sverige. Språkbruk 2.

Kielikuulumisten 4/2014 etusivulle