Siirry sisältöön
Haku

Joka lähtöön

Kulkuneuvona juna on päässyt ainakin yhteen puolileikilliseen sanontaan, jossa sitä ei mikään sana korvaa: meitä on moneen junaan. Sanonnan runsaasta käytöstä taas kertoo se, että ”meitä”-sanan voi korvata melkein mikä tahansa:

Graffititaidetta on moneen junaan, kuten tekijöitäkin. (Kainuun Sanomat)
Toki saappaanheittäjiä on moneen junaan. (Aamulehti)
John Travoltasta on ollut valkokankaalla moneen junaan. (Aamulehti)

Aivan erityiseen junien luokkaan kuuluvat maitojuna ja juoppojuna. Kun joku palaa maitojunalla kotiin, häneltä on jäänyt tehtävä kesken. Juoppojunassa kotiin palaava taas on matkalla illan viimeisessä junassa tai bussissa, ehkä päissään itsekin. Jälkijunassa kulkija on taas ajastaan kerta kaikkiaan jäljessä.

Joka lähtöön on eräänlainen moneen junaan -sanonnan pari, ja sitä käytetään samaan tapaan, ’kaikenlaisen’ merkityksessä. Tosin sillä ei juuri viitata ihmisen tai muun elollisen olennon lähtemisiin:

Musiikkia kuullaan lähes joka lähtöön. (Aamulehti)
Suomen Punainen Risti tarjoaa vapaaehtoistyötä lähes joka lähtöön. (Aamulehti)

Sanonta ei kuitenkaan ole omiaan ihan joka lähtöön. Esimerkiksi lauseessa ”Tukholman rannoilla kelluu asuntolaivaa vaikka joka lähtöön”
saattaa ajatus vesittyä, jos sanonta tulkitaankin konkreettisesti.
 
Kesäloma tietää monille matkoja. Silloin on hyvä muistaa, että jos junalla ei pääse, niin rahalla saa ja hevosella pääsee, vaikka mutkaista tietä näkymättömiin. Hyvää kesää!

MARJATTA VILKAMAA-VIITALA

Kielikuulumisten 3/2010 etusivulle