Oma maa, oma pää

Omaperäisiksi sanotut sanat, toisin sanoen sellaiset sanat, joita ei ole osoitettu lainatuiksi jostakin toisesta kielestä, kuvaavat usein jokapäiväiseen elämään ja ihmisen lähipiiriin kuuluvia asioita. Niitä ovat vaikkapa ruumiinosien (käsi, jalka, pää, silmä, sydän), sukulaisten (isä, setä, vävy), vuodenaikojen (suvi, syksy, talvi), tuttujen eläinten (hiiri, kala, pääsky) ja kasvien (koivu, kuusi, pihlaja, puu) nimitykset sekä muu luontoon liittyvä sanasto (joki, jää, kivi, koski, maa).

Myös tuttuja verbejä kuuluu samaan joukkoon: elää, kuulla, mennä, nähdä, tuntea. Näiden suomalais-ugrilaista alkuperää olevien sanojen säilymistä läpi vuosituhansien on auttanut se, että niitä on käytetty jatkuvasti. Mitä harvemmin jostakin asiasta tai esineestä on tarve puhua, sitä helpommin myös sen nimitys unohtuu. Vain pieni osa muinaisten esivanhempiemme kielellisestä perinnöstä on säilynyt meidän päiviimme; heidän sanavarastonsa on toki ollut sitä laajempi.

Lainasanat ovat osoitus eri kielten puhujien välisestä vuorovaikutuksesta.  Suomen kielessä on hyvinkin eri-ikäisiä lainasanakerrostumia, ja vanhimmat niistä ovat niin mukautuneita kielemme äännerakenteeseen, ettei niiden vierasperäisyyttä voi usein pelkän ulkoasun perusteella huomata. Lainoja on tullut vanhoista indoeurooppalaisista kielimuodoista sekä niistä polveutuvista germaanisista, balttilaisista ja slaavilaisista kielistä. Skandinaavisia lainoja on paljon, ja nykyisin sanoja tulee myös englannista.

Seuraa ja kauppaa naapureilta

Lainasanoista voi monesti päätellä, minkä luonteisia ihmisten väliset suhteet ovat olleet. Balttilaislähtöiset sanat viittaavat usein rauhalliseen ja varsin läheiseen kanssakäymiseen (hammas, morsian, seura, sisar, tytär).  Esimerkkisanoja ei pidä tulkita niin, että esi-isämme olivat tätä ennen hampaattomia, vaan balttilainen hammas korvasi vanhemman omaperäisen nimityksen pii, joka tarkoittaa kirjakielessä nykyisin ’piikkiä’. Häivähdys vanhasta merkityksestä on jäljellä yhdyssanassa selkäpii ’selkäranka’, jossa pii viittaa selkärangan ihon läpi näkyviin hammasmaisiin kohoumiin.

Germaanien kanssa on käyty kauppaa (kansa, kauppa, kulta, raha, rauta, rikas, valta). Slaavilaisten, toisin sanoen lähinnä venäläisten kanssa on oltu kanssakäymisessä sekä hengellisellä että maallisella tasolla (pappi, raamattu, risti, lusikka, piirakka, saapas, tavara).

Ruotsista on tullut vuosisatojen ajan runsaasti miltei kaikkiin elämänaloihin liittyviä lainoja, mikä johtuu mm. siitä, että 1800-luvun loppupuolelle asti suurin osa kouluja käyneistä suomalaisista käytti jokapäiväisessä elämässään ensisijaisesti ruotsin kieltä. Ruotsin kieli on toiminut usein myös latinasta tai kreikasta lähtöisin olevien lainojen välittäjänä. Näitä monissa muissakin kielissä käytettyjä sanoja ovat vaikkapa hotelli, kulttuuri, metri ja poliisi.

Sukukielistäkin on tullut jonkin verran sanastolisää. Saamelaislainat liittyvät lähinnä luontoon ja sen ilmiöihin (ruska, tunturi), mutta myös vuoka on pohjoisen sanoja. Unkarista ovat paprika ja pusta.

KIRSTI AAPALA

Kielikuulumisten 2/2013 etusivulle